Stairs Runsorolla.
Vähän ennen kuin järvelle saavuttiin, oli Stanley lähettänyt luutnantti Stairsin pienen joukon keralla käymään vuorella, jolta laski Semlikiin kymmeniä glasierijokia. Mukanaan 40 sansibarilaista oli Stairs ensin kulkenut viljeltyjen seutujen kautta, sitten halki laidunmaitten ja tämän jälkeen pensasvyöhykkeen, jossa alkuasukkaat kiljuivat ja pitivät pahaa elämää, peloittaakseen rohkean joukon palaamaan. Ilma kävi sitä kirkkaammaksi ja puhtaammaksi, kuta korkeammalle noustiin, mutta rinne jyrkemmäksi ja kulku yhä vaikeammaksi. Ensimmäinen yö vietettiin 2500 metrin korkeudessa. Seuraavana aamuna kiipeämistä jatkettiin, kunnes päästiin neljän taikka viiden kilometrin päähän eräästä lumikukkulasta, mutta sitten tuli eteen niin paljon rotkoja, että pienen retkikunnan täytyi lähteä paluumatkalle, etenkin kun sansibarilaisia kovasti paleli. Ylimmältä saavuttamaltaan kohdalta, jonka korkeus oli yli 3000 metriä merestä, Stairs kuitenkin selvään näki vuoriston sisustan, jossa korkeimmat kukkulat lumikenttineen ovat, ja luuli vuoristoa kokonaisuudessaan vanhaksi tulivuoreksi, samoin kuin Kilimandjaro, Kenia ja Elgon ovat. Myöhemmät matkustajat ovat kuitenkin osoittaneet, ettei Runsoro ole tulivuori. Se on koholle jäänyt lohko, jonka kahden puolen maa on vajonnut; vieläpä se itse on entisestä asemastaan melkoisesti kohonnutkin, niin että sen korkeimpain kukkulain korkeus on enemmän kuin 5000 metriä merestä. Stanley lausui jo sen arvelun, että hän oli löytänyt Ptolemaioon kuulut »Kuuvuoret», vaikkei hän nimen merkitystä tuntenutkaan. Myöhemmät tutkijat mielivät myöntää tämän otaksuman paikkansa pitäväksi.
Albert Edward-järvi.
Albert Edward-järven vesi oli melko suolaista — järvi on paljon kuivanut entisestään, ja sen rannoilla oli niin paljon kiteytynyttä suolaa, että laaja maakunta sieltä sai suolatarpeensa. Kabbaregan rosvojoukot olivat kuitenkin anastaneet suolapaikat, ja kun Stanley heidät karkoitti ja poltti heidän kylänsä, saavutti hän siihen määrään ympäristön heimojen kiitollisen suosion, että hän aina lähelle Viktoria-järveä sai ilmaiseksi ruokavaroja suunnattomalle matkueelleen.
Emin pashan lahti.
Saavuttuaan Viktoria Njansalle Stanley huomasi, että sen lounaiskulma pistääkin paljon kauemmaksi etelää kohti, kuin hänen edellisellä matkallaan laatima karttansa osoitti. Löytämänsä lahden Stanley nimitti Emin pashan lahdeksi. Elokuun 25:ntenä 1889 retkikunta saapui Usambioon, Viktoria Njansan eteläpuolella olevaan lähetysasemaan, jossa Ugandasta karkoitettu Mackay otti sen mitä parhaiten vastaan. Siitä edelleen matka kävi tuttujen seutujen kautta, mutta täällä oli toisin paikoin taisteltava, ja veroja jokainen pikkuruhtinas kiskoi, minkä suinkin sai irti lähtemään. Maa oli saksalaisten hallussa ja saksalaiset viranomaiset tulivat hyvän matkan Eminiä ja hänen pelastajiansa vastaanottamaan. Retkikunta saapui joulukuun 5:ntenä Bagamojoon, jossa ylikomissario Wissmann, itse etevä Afrikan matkustaja, juhli sitä mitä vierasvaraisimmin. Tulojuhlassa Emin pasha putosi eräältä parvekkeelta kadulle ja loukkasi itsensä niin vaarallisesti, että pelättiin hänen henkensä menettävän. Puolet Eminin väestä oli matkalle sortunut. Tämä surullinen tosiasia osoittaa, kuinka hyvät syyt heillä todenteolla oli ollut pelätä pitkää matkaa Sansibariin ja kuinka hyvällä syyllä Emin oli epäröinyt. Oleskeltuaan Bagamojossa jonkun aikaa maanmiestensä saksalaisten seurassa Emin pasha julkisesti ilmoittikin, että hänet oli puoliväkisin tuotu pois maakunnastaan, ja mikäli asiaa tunnetaan, oli Stanleylla tosiaan siihen suuntaan käyviä ohjeita, koska oli aikomus liittää tuo maakunta suojelusalueeseen, jota Brittiläinen Itä-Afrikan komppania paraillaan puuhasi, tai ainakin estää sitä joutumasta saksalaisten haltuun.
Eminin loppuvaiheet ja kuolema.
Ei siis ollut mikään odottamaton asia, että Emin saamistaan vammoista toinnuttuaan rupesi Saksan palvelukseen. Jo huhtikuussa 1890 hän lähti Sansibarista retkelle Afrikan sisäosiin, vaikka hänen silmätautinsa olikin siihen määrään pahentunut, että hän oli puolisokea. Emin samosi t:ri Franz Stuhlmannin keralla Viktoria Njansalle ja perusti sen länsirannalle, Kageran suistamon eteläpuolelle, Bukoba nimisen aseman. Sitten alkoivat kuitenkin kaikenlaiset vastoinkäymiset, matkavaikeudet, riidat saksalaisten viranomaisten kanssa ja molemminpuoliset väärinkäsitykset. Eminin retkikunnassa alkoivat rutot raivota ja väki kapinoida. Lisäksi hän itse sairastui, jonka vuoksi hänen päiväkirjansa loppuajoilta ovatkin kovin synkkämieliset. Erottuaan t:ri Stuhlmannista hän vastoin ohjeitansa samosi Albert Edward-Njansan eteläpuolitse Kongo-valtion alueella, kulkeakseen aarniometsän poikki Kongo joelle. Metsän rajoilla hän oleskeli useita kuukausia Undusuma maassa, seuduissa, joissa ei kukaan ennen häntä ollut käynyt. Hän löysi tällä retkellä Albert Edward-Njansan eteläpuolisen suuren vulkaanimaiseman. Maaliskuussa 1892 hän tautien heikontaman joukkonsa keralla lähti Kongolle ja saapui Ipotcon, Aruwimin rannalle, jossa Stanley oli niin monta kertaa käynyt. Hän matkusti sitten jonkun aikaa arabialaisten seurassa, mutta nämä olivat hänelle kiukuissaan siitä, että hän saksalaisella alueella oli pitänyt niin kovalla heidän maanmiehiään, ja murhauttivat hänet Kinenassa, 130 kilometrin päässä Stanleyn putouksilta, lokakuun 23:ntena 1892. Belgialaiset, jotka paraikaa ahdistivat Kongo-valtion alueella asuvia arabialaisia, kostivat hänen murhansa.
Eminin väki.
Mainittakoon tässä yhteydessä muutama sana niistä kapinoitsijoista, jotka eivät seuranneet maaherraansa meren rannalle, vaan mieluummin jäivät maakuntaansa odottamaan mahdilaisten eli dervishien hyökkäyksiä. Heidän aikomuksensa oli jo ollut luovuttaa Emin ja hänen uskollisimmat upseerinsa dervisheille ja sitten itse yhtyä heihin, vaikkei tästä tullut mitään. Fadl-el Maulan johdolla kapinoitsijat pitivät hallussaan Wadelaita, dervishit taas sen pohjoispuolella olevaa Redjafin asemaa. V. 1893 Fadl-el-Maula ja suuri osa hänen väestään rupesi Kongo-valtion palvelukseen, mutta johtaja sai jo seuraavana vuonna s tumaansa taistelussa dervishejä vastaan ja loput hänen väestään pakeni Ugandaan, ruveten siellä Englannin palvelukseen.