Muullakin tavalla kääpiöt hyödyttävät maanviljelijöitä. Kun kaikki metsän tiet kulkevat heidän leiriensä kautta ja he muutoinkin ovat metsässä alati liikkeellä, niin he saavat paljon aikaisemmin kuin kylien asukkaat vihiä vihollisten tulosta ja antavat siitä tiedon kyläläisille. He siis toimittavat näille etuvartijain virkaa. Liittolaisina he sodankin tullen ovat sangen hyödylliset, sillä missä vain taistellaan nuolilla nuolia vastaan, myrkyllä myrkkyä vastaan, viekkaudella viekkautta vastaan, siellä varmaankin se puoli, jota kääpiökansa kannattaa, pääsee tappelussa voitolle. Pienuutensa, erinomaisen vaistonsa ja kavaluutensa vuoksi ho ovat pelättäviä vihollisia.
Tämä maanviljelyskylissä hyvin käsitetään, muutoin ne ehkä mieluummin vapautuisivatkin näistä liittolaisista, sillä rauhan aikana he ovat enemmän vaivaksi kuin hyödyksi. He ovat kiristyksiensä takia paremminkin maanviljelijäin loisia kuin apulaisia.
Kääpiöt järjestävät majansa epäsäännölliseen leiriin, jonka keskellä päällikön asunto on. Satakunnan metrin päähän kylästä rakennetaan jokaisen kylään kulkevan tien ääreen kahden miehen vartijahuone, jonka ovi antaa tielle. Ihonvärin, kallon muodon ja kasvojen muodostuksen puolesta kääpiöitä on kahta eri lajia. Batwoilla on soikea pää, pitkät kapeat kasvot, pienet pyöreät silmät, jotka ovat hyvin lähellä toisiaan, josta heidän ilmeensä on hyvin terävä, viekas, pelokas ja tyytymätön. Wambuteilla taas on pyöreät kasvot, silmät etäällä toisistaan, otsa ja mielen ilme avoin. Ihoväri on lämmin kellervä, vivahtaen kellastuneeseen elfenluuhun. Wambutit asuvat alueen eteläosassa, batwat pohjoisessa. Naiset suorittavat työt, kokoovat polttopuut, keittävät ruuan ja kantavat tavarat. Miehet metsästävät, tappelevat, tupakoivat ja hoitavat heimon sisäistä politiikkaa. Aina on leirissä jotain riistaa, nahkoja, höyheniä ja vuotia lukuun ottamatta. Miehet kutovat verkkoa tai tekevät pauloja. Pojat uutteraan ampuvat pilkkaan ja aina löydettiin kääpiöitten kylistä hyvin pieniä leikkijousia ja tylppiä nuolia. Myrkkynsä kääpiöt naisten tietojen mukaan valmistavat eräästä niillä seuduin yleisestä Anun lajista. Se tappaa nopeaan elefantinkin, jonka vuoksi kääpiöillä olikin runsaasti elfenluuta. Tapaturmien välttämiseksi myrkky aina valmistettiin aarniometsän yksinäisyydessä. Erästä vaaleampaa, liimamaista myrkkyä Stanley luuli kääpiöitten valmistavan kuivatuista punamuurahaisista. Ruiskuttamalla ihon alle hiilihappoista ammoniakkia Stanley enimmäkseen sai pelastettua ne miehensä, joihin myrkkynuolia sattui. Verekseltä nämä myrkyt kuitenkin tappoivat hyvin nopeaan; eräskin miehistä kuoli minuutin kuluttua, vaikk'ei myrkkyhaava ollut nuppineulan pistosta suurempi.
Matka Aruwimin suupuolesta Fort Bodoon oli maksanut 106 henkeä. Lähtiessään Njansalle Stanleylla oli kaikkiaan 412 miestä. Ennen lähtöään hän poltti linnansa, joka oli ollut heille niin erinomaisena turvana. Ruohomaan reunalle hän jätti satakunnan sairasta, itse valiomiesten keralla läpi ystävällisen, rauhallisen maan lähti Njansalle levottomana siitä, kun Emin paskalta ei ollut saapunut minkäänlaisia tietoja ja Jephson oli jäänyt sille tielle, pashan luo matkustettuaan. Njansan rantaylängöllä hän sai molemmilta kirjeitä, jotka selittivät asian. Hämmästyttävän paljon oli tosiaan ennättänyt sillä välin tapahtua.
Kapina Eminin maakunnassa.
Jephson oli Stanleyn puolesta käynyt niillä Vuoristo-Niilin asemilla, jotka vielä olivat mahdin vallanalaisuudesta vapaat, selittämässä niiden upseereille ja miehistöille kediivin sanomaa ja Stanleyn tarjomusta saattaa heidät merenrannalle. Juonivista upseereista toiset olivat jyrkästi matkaa vastaan, ja nämä uskottelivat sotaväelle kediivin kirjeiden olevan väärennettyjä, Khartumin vielä olevankin Egyptin hallussa, Stanleyn petturin ja seikkailijan. Tämä petos onnistui täydellisesti, syntyi yleinen kapina, Emin pasha erotettiin maaherran virasta ja otettiin vangiksi. Sotamiehet eivät kuitenkaan sallineet tehdä hänelle ruumiillista väkivaltaa. Jephson miehineen pidätettiin, vaikk'ei häntä suoranaisesti vangittu. Asiain tällä kannalla ollessa ilmestyivät kuitenkin äkkiä dervishit näyttämölle, valloittivat pohjoisimmat asemat ja tuottivat Eminin väelle tuntuvan mieshukan. Muun muassa kaatuivat ne upseerit, jotka olivat pahimmin häntä vastaan juonineet. Tämä tapaus muutti kokonaan mielet. Emin päästettiin vapaaksi ja Jephsonin keralla hän lähti rantoja pitkin pyrkimään Njansan lounaiskulmaan, joka oli Stanleyn kanssa sovittu yhtymäpaikaksi. Joku osa hänen väestään tuli mukana ja yhä useampia alkoi taipua matkasuunnitelmaan. Suuri osa kuitenkin pysyi itsepintaisena, koska mahdilaiset hetkeksi olivat lopettaneet etenemisensä, odottaen apuväkeä Khartumista.
Emin ja Jephson tapasivatkin Stanleyn, jonka perustamaan leiriin pashan, Casatin ja muiden arvohenkilöitten omaisuutta alettiin järven rannasta kantaa. Se oli suunnaton työ, sillä kun Emin vihdoin sai päätetyksi lähteä maakunnastaan, niin toi hän mukanaan semmoisen määrän kokoelmia ja muita tavaroita, että niiden merimaahan kuljettaminen näytti sulalta mahdottomuudelta, varsinkin kun hänen väellään oli pieniä lapsia, jotka olivat kannettavat. Eminin asemille jääneet kapinalliset yrittivät ennen Stanleyn lähtöä saada hänen leirinsä salaliiton kautta haltuunsa, anastaakseen ampumavarat, mutta vehkeily saatiin ilmi ja estettiin.
Yli seitsemän sadan Eminin väkeen kuuluvan hengen kanssa Stanley huhtikuun 10:ntenä 1889 lähti vaivalloiselle matkalle Sansibaria kohti. Retkikuntaan kuului kappaleen toista tuhatta miestä, ja kun mukana oli paljon sairaita ja muutoin heikkoa väkeä, edistyi matkan teko hyvin hitaasti ja paljon joko kuoli tai oli heikkouden vuoksi jätettävä taipaleelle. Alkumatkalla Stanley sairastui niin vaarallisesti muutamain upseeriensa keralla, että täytyi pelätä pahinta. Rautaisen ruumiinrakennuksensa ansiosta hän kuitenkin toipui ja matkaa jatkettiin.
Matka merenrannalle.
Liittokunta, jonka Stanley oli perustanut Albert Njansan länsipuolella asuvista heimoista, pysyi viimeiseen saakka hänelle uskollisena, hankkien hänen väelleen ruokavaroja ja antaen apua rauhanhäiritsijöitä vastaan. Mutta heti kun retkikunta kulki Albert Njansaan etelästä laskevan Semlikin poikki, alkoi taistelu, sillä Unjoron tyranni Kabbarega oli lähettänyt kaalamon kohdalle väkeänsä, »warasurat», estämään ylimenoa. Verraten helposti, vaikk'ei ilman uhreja, Kabbaregan väki voitettiin. Unjoron vihamielisyyden vuoksi Stanley ei kuitenkaan voinut matkustaa suorinta tietä hänen maansa läpi, vaan hänen täytyi tehdä pitkä kierros äsken löydetyn Runsoron ympäri. Semlikin takana oli jälleen osaksi kuljettava aarniometsän kautta, jossa Eminin väki kovin kärsi. Sanottavaa ruokatavarain puutetta ei kuitenkaan ollut, ja kun retkikunta tuli lähemmä Albert Edward-järveä, saattoi Stanley nyt tutkia sen hieman tarkemmin, vaikka auteret estivätkin näkemästä laajemmalti järveä, sen enempää kuin Runsoroakaan, jonka eteläosa muodostaa järveen pistävän niemekkeen.