Paitsi Rudolf-järveä tulivat tunnetuiksi sen läheisyydestä alkavan Sobatin latvat ja Omo joki, joka tuo järveen vettä Abessinian ylängöltä. Rudolf-järvi on laskuväylätön ja siitä syystä sen vesi on suolahkoa. Sen itäpuolella olevan Stefanie-järven rannalta Cavendish löysi ensimmäiset runsaat kivihiilikerrokset, mitä troopillisesta Afrikasta on tavattu.
Kristinuskon alkutaistelut Ugandassa.
Uganda [Nykyinen virallinen nimi on »Buganda» sillä niin asukkaat itse sanan lausuvat. Stanleyn sansibarilaiset kantajat jättivät alku-b:n pois, ja siitä maata ruvettiin »Ugandaksi» sanomaan. »Mtesa» kuninkaan nimi kirjoitetaan nykyjään »Mutesa».] on Stanleyn ja Mtesan aikojen jälkeen käynyt myrskyisempien vaiheitten kautta kuin moni muu Afrikan maa. Niiden maiden, jotka yhdistettiin brittiläiseen suojelusalueeseen, luullaan saaneen vallitsevan säätynsä pohjoisesta päin jo kolme tai neljä vuosituhatta takaperin, ja nämä valloittajat kuuluivat samaan hamilaiseen rotuhaaraan kuin vanhat egyptiläiset, gallat ja somalit. Ennen tuloaan olivat ne kuitenkin paljon sekaantuneet Niilin laakson neekereihin ja uusilla aloilla sekaantuminen jatkui Ugandan, Unjoron ja Nondin alkuasukkaitten kanssa. Hamilaiset toivat mukanaan egyptiläisen sivistyksen, karjaa, metallien käyttämisen ja savenvalamisen taidon sekä uudemman kivikauden muita sivistysalkeita. Yhteys Egyptin kanssa ei käynyt Niiliä pitkin, jonka suoseudut tekivät jokiliikkeen mahdottomaksi, vaan Elgon vuoriston ja Rudolf-järven ohi vanhaan Punt maahan. Tämä liike jäi kuitenkin aikain kuluessa kokonaan unohdukseen. Mutta Bugandaan, Unjoroon ja Ankoleen, Unjoron lounaispuolelle, perustetut valtakunnat pysyivät voimassa.
Mtesa kuningas pyysi Stanleyta toimittamaan maahansa kristittyjä lähetyssaarnaajia ja jo 1870-luvun jälkipuolella niitä alkoi saapua Englannista. Sansibarin arabialaisten toimesta oli muhamedinkin oppi tunkeutunut maahan ja Bugandasta tulikin pian ankarien uskonkiihkojen ahjo, etenkin kun vielä Algeriasta, saapui roomalaiskatolilaisiakin lähetyssaarnaajia. V. 1882 muhamettilaisuus pääsi voitolle ja katolilaiset joksikin aikaa lähtivät maasta pois. Pari vuotta myöhemmin Mtesa kuoli. Hänen loppuajallaan maan olot olivat suuresti muuttuneet: kaliko, ampuma-aseet ja miekka olivat tunkeneet tieltään alkuperäisen kuorikankaan ja keihään ja insinööri-lähetyssaarnaaja Mackay oli opettanut ugandalaiset korjaamaan aseita ja käyttämään eurooppalaisia työkaluja.
Mtesan poika Muanga, julma, heikko ja pahatapainen nuorukainen, jota arabialaiset yllyttivät lähetyssaarnaajia vastaan, päätti kerrassaan hävittää kristinuskon maastaan. Tässä päätöksessä häntä vahvisti kristittyjen valtiollistenkin anastuksien pelko sekä idässä että pohjoisessa. Hän murhautti englantilaisen piispa Hanningtonin, ennenkuin tämä oli vielä perillekään päässyt. Kun ranskalaiset lähetyssaarnaajat v. 1885 palasivat maahan, puhkesi kauan kytenyt tuli ilmiliekkeihin ja kristinuskoon kääntyneitä ugandalaisia alettiin polttaa. He kuolivat sankarillisesti, eikä kidutus eikä kuolema muuta vaikuttanut, kuin että kristinusko alkoi sitä nopeammin levitä. Muutamia lähetyssaarnaajiakin murhattiin. Muanga aikoi nyt houkutella kaikki kristityt ja muhamettilaiset erääseen saareen, jättääkseen heidät kaikki sinne nälkään kuolemaan, mutta tämä juoni paljastettiin ja suuttumus oli niin suuri, että Muangan täytyi paeta ja hänen vanhemmasta veljestään, Kivewasta, tehtiin kuningas. Eri uskontojen tunnustajat solmivat keskenään Jonkinlaisen rauhan, mutta pian muhamettilaiset tekivät salaliiton kristittyjä vastaan, murhasivat heidän päälliköitään ja yllätyksen kautta voittivat heidät. Kun Kivewa ei suostunut ympärileikkaukseen, karkoittivat muhamettilaiset hänet ja tekivät kolmannesta veljestä, Kalemasta, kuninkaan, sekä alkoivat pakottaa koko kansaa ympärileikkauttamaan itsensä, vaikka tätä tapaa Bugandassa katkerasti vihattiin. Brittiläinen ja ranskalainen puolue oli kumpikin paennut Ankoleen, jossa ne vähältä olivat joutua keskenään käsikähmään, mutta lopulta ne päättivät tehdä sovinnon ja ottaa Muangan takaisin kuninkaaksi. V. 1889 tämä vesitse palasi maahansa ja monen verisen tappelun jälkeen valloitti pääkaupunkinsa, kunnes taas joutui tappiolle ja Kalema muhamettilaisten kanssa valloitti pääkaupungin takaisin.
Kristityt pyysivät nyt apua Jacksonilta, joka oli melkoisen brittiläisen joukon kanssa saapunut Viktoria Njansan itärannalle, mutta tämän viivytellessä ja poiketessa pohjoiseen päin saksalainen t:ri Karl Peters tuli Jacksonin leiriin, luki hänelle osoitetut kirjeet, joissa Bugandan molemmat kristityt puolueet hänen ehtoihinsa suostuen hyväksyivät Englannin suojelusvallan, ja marssi itse kiiruumman kautta sinne, vallatakseen, maan Saksan haltuun. Ennen hänen tuloaan kristityt taas olivat karkoittaneet muhamettilaiset Unjoroon, jossa kuningas Kabbarega soi heille suojeluksen. Petersin jälkeen saapui Jacksonkin maahan ja sekasorto kävi niin suureksi, että sen ratkaisu saattoi tapahtua vain Euroopassa. Saksan ja Suur-Britannian v. 1890 tekemän sopimuksen kautta Buganda jäi Suur-Britannialle ja kapteeni Lugard tuli vielä samana vuonna ottamaan maan haltuunsa. Siellä oli kuitenkin ranskalainen — katolilainen — puolue päässyt valtaan, eikä se alussa aikonut tunnustaa Suur-Britannian yliherruutta, mutta lopulta se taipui, kun Lugard sai apua ja pikatykin. Vahvistaakseen asemaansa Lugard päätti tuoda Bugandaan ne sudanilaiset, jotka Emin ja Stanley olivat jättäneet Albert-järven eteläpäähän. Ankolen kautta marssien hän teki tämän maan kuninkaan kanssa sopimuksen, voitti Unjoron sotajoukon, joka koetti estää häntä kulkemasta maansa läpi, ja toi Bugandaan 8000 sudanilaista, miestä, naista, lasta ja orjaa, joita vielä johti eräs egyptiläinen upseeri. Tämä tapaus oli Bugandalle suuri onnettomuus, sillä sudanilaiset toivat mukanaan Kongon metsissä saamansa unitaudin, joka sitten kahdeksassa vuodessa tappoi Bugandassa neljännesmiljoonan ihmistä. [Tämä kamala tauti on loistauti, samoin kuin malariakin, sen levittäjä on tsetsekärpänen. Vaikka taudin ilmiöt nykyisin tunnetaankin, ei sitä vastaan ole vielä keksitty tehokasta parannuskeinoa.]
Alussa vuotta 1891 Bugandan pääkaupungissa murhattiin eräs protestantti, ja kuningas, ranskalaisen puolueen yllyttämänä, kieltäytyi syyllistä rankaisemasta, vaikka Lugard sitä vaati. Päinvastoin kuningas ranskalaisen puolueen keralla kävi brittiläisten kimppuun ja vaikka hän joutuikin tappiolle, alkoi siitä kuitenkin katkera sisällinen sota, sillä ranskalainen piispa kielsi kuningasta suostumasta brittiläisten tarjoamiin ehtoihin. Taisteltiin ja. retkeiltiin, mutta lopulta Muanga pääsi pakenemaan ranskalaisen puolueen luota, suostui brittiläisten ehtoihin, Suur-Britannian lippu nostettiin jälleen pääkaupungissa liehumaan ja vihdoin ranskalainenkin puolue suostui kunnialliseen rauhaan. Muhamettilaistenkin kanssa tehtiin sovinto.
Näin näytti kaikki kääntyvän parhain päin, mutta toden teolla uhkasikin suuri vaara sekä saavutettuja tuloksia, että kaikkia Bugandassa olevia valkoisia. Brittiläinen Itä-Afrikan komppania, jonka varoilla Lugard oli taistellut, päätti hylätä maan ja kutsui sieltä pois Lugardin joukkoineen. Tämä ei kuitenkaan totellut, vaan jätti väkensä sinne. Itse hän oikopäätä matkusti Englantiin asemaa selvittämään ja vaatimaan hallitusta ottamaan Bugandan haltuunsa. Yleinen mielipide pakotti hallituksen tähän suostumaan, vaikka vastaus alussa olikin epäävä. V. 1896 vaarat näyttivät voitetuilta ja rauhoitettu maa alkoi nopeaan edistyä. Sinne asettui eurooppalaisia kauppiaita, rakennettiin kunnollisia taloja, tehtiin teitä, kahvipensas tuotiin maahan, uusia teollisuudenhaaroja perustettiin. Uusia puulajejakin istutettiin. Meren rannalta alettiin rakentaa Viktoria Njansan rannalle rautatietä. Uskonnonopetus järjestettiin suvaitsevaisuuden pohjalle. Unjoro liitettiin Bugandaan.
Mutta jo seuraavana vuonna syttyi vaarallinen kapina, joka uhkasi hävittää kaikki nämä saavutukset. Sudanilaiset sotilaat, tyytymättöminä kohteluun ja palkkaansa, nousivat englantilaisia vastaan ja Muanga ja Kabbarega yhtyivät heihin. Paljon taisteltiin ja monta kertaa valkoisten asema jo näytti menetetyltä, mutta lopulta he kuitenkin aina voittivat, Muangan alaikäinen poika julistettiin hallitsijaksi, Muanga itse ja Unjoron kuningas Kabbarega otettiin vangiksi ja vietiin maanpakoon Seychellien saarille, jossa Muanga kuoli v. 1903. Bugandan rajoja levitettiin, niin että kaikki maat Edward-järven, Viktoria-Njansan, Rudolf-järven ja Albert-järven välillä Ladoa myöten siihen yhdistettiin. Buganda on sen jälkeen nopeaan edistynyt huolimatta unitaudistakin, jonka hävityksien vuoksi kaikki väestö siirrettiin sisämaahan Viktoria-järven rannoilta ja Sese saarilta. Brittiläisen hallinnon pääkaupunki on Entebbe, joka on järven luoteisrannalla niemellä. Siinä on jo paljon tilavia virastorakennuksia, kirkkoja, sairashuoneita, laboratorio, katettuja kauppapaikkoja, ja satama on aallonmurtajalla suojattu — kaikki uudenaikaisia laitoksia. Alkuasukkaiden pääkaupunki on kolmisenkymmentä kilometriä kauempana pohjoisessa, seitsemälle kukkulalle rakennettu: Siellä oli jo m.m. komea tiilestä rakennettu goottilainen tuomiokirkkokin, mutta v. 1910 sen salama hävitti.
Bugandaan johtava rautatie kulkee Kilimandsharon ja Kenian välillä ylängön poikki, jonka ilmanala on siksi viileä, että sinne on voinut asettua paljon valkoisia maanviljelijöitä. Keski-Afrikan hallitsemiselle on valkoinen maanviljelys-asutus tärkeä tuki.