Pari päivää laskettuaan kauniita, tyynesti virtailevia matkoja, retkikunta kohtasi alkuasukkaita, jotka ensin juoksivat pensaikkoihin, mutta pian ilmaantuivat suurella joukolla sotamaalissaan ja aseitaan kalistellen. Sturt sai kuitenkin heidän kanssaan aikaan mitä parhaat suhteet. Kolmantena päivänä oli molemmilla rannoilla vielä enemmän taistelunhaluisia alkuasukkaita, jotka eivät tahtoneet vähääkään kallistaa korvaansa rauhan äänille. Mutta Sturt ei hellittänyt, ennenkuin oli heidätkin lepyttänyt, ja hyväksi lopuksi neljä miestä lähti veneihin oppaiksi.
Parina päivänä sitten ei näkynyt alkuasukkaita ensinkään, mutta toisen päivän iltana oppaat yrittivät selittää jotain valkoisille ja näyttivät sangen huolestuneilta, kun nämä eivät käsittäneet heidän tarkoitustaan. Lopulta he pienistä tikuista rakensivat epäsäännöllisen halsterin tapaisen kuvion, ja kun valkoiset eivät tätäkään käsittäneet, katosivat he yöllä pensaikkoon.
Taistelun uhka.
Ihmeissään ja huolestuneena heidän käytöksestään Sturt seuraavana päivänä lähti oppaitta matkaan. Erään suvannon päässä hän komeitten, taajalehväisten puitten alla huomasi suuren joukon alkuasukkaita, jotka taisteluun asettuneina ja täydessä sotamaalissa lauloivat jonkinlaista sotalaulua. Sturt laski kuitenkin niin lähelle heitä, että selvään näki heidän monenlaiset sotamaalinsa. Toiset olivat sivelleet kylkiluihinsa, sääriinsä ja kasvoihinsa valkoista maalia, näyttäen luurangoilta. Toiset olivat maalanneet itsensä puna- ja keltamullalla ja vielä ruumiinsakin rasvanneet, niin että se kiilsi rasvasta. Eturivi seisoi vaiti, keihäät heittoon kohotettuina, takarivi piti suurta melua, samoin kuin naisetkin, jotka olivat maalailleet itseään valkoisella ja kantoivat nuolivarastoita. Sturt ei näin ollen laskenut maihin, vaan ohjasi keskijokea, alkuasukkaitten seuratessa rannalla, asettuen jos jonkinlaisiin asentoihin ja rajusti huutaen.
Joessa oli edessäpäin hiekkasärkkä, joka alkuasukkaitten puolelta pisti kauas virtaan. Tälle särkälle juoksi metelöivä joukko ja päälliköt astuivat vielä veteenkin, ollakseen lähempänä uhrejaan, ja sieltä antoivat joukoilleen ohjeita. Sturt alkoi käsittää, ettei tässä voitaisi välttää taistelua, vaikka hän olikin sangen vastahakoinen verta vuodattamaan. Hän siis valmisti pienen joukkonsa taisteluun, jakoi heille aseet ja patruunat, antoi ampumaohjeet ja neuvot painetin käyttämisestä, jonka jälkeen hän uudelleen merkeillä koetti taivuttaa alkuasukkaita rauhaan.
Odottamaton apu.
Siitä ei kuitenkaan ollut vähääkään apua, mutta juuri kun hän jo oli tähdännyt ja aikoi ampua, ilmestyi toiselle rannalle neljä kiivaasti juoksevaa alkuasukasta, joista edellä juokseva, jättiläinen miehekseen, korkealta äyräältä hyppäsi jokeen ja uskomattoman lyhyessä ajassa ui sen alkuasukkaan eteen, jota Sturt tähtäisi, kävi hänen kurkkuunsa kiinni, sysäsi hänet taapäin, ajoi kaikki vedessä olevat särkälle ja alkoi rannalla hyppiä niin villitysti ja raivoisena, että kaikki ällistyivät. Yhdessä silmänräpäyksessä venettä osoitellen hän seuraavassa pui nyrkkiä etummaisen nenän edessä ja polki maata kiukuissaan, kunnes hänen äänensä, joka alussa oli kirkas ja selvä, hukkui käheään mutinaan. Kaksi oppaista — nämä olivat samat miehet, jotka illalla olivat leiristä hävinneet — jäi toiselle rannalle, mutta kolmas ui päällikkönsä rinnalle häntä tukemaan.
Sturt ja veneessä olevat hämmästyivät niin, etteivät tienneet mitä sanoa, mutta kun samalla vene ajautui matalikolle, hyppäsivät miehet heti jokeen ja työnsivät sen syvemmälle vedelle. Samassa he huomasivat uuden kauniin joen, joka yhtyi heidän jokeensa pohjoisesta tullen.
Darlingin suulla.
Molempien jokien väliselle kapealle kielekkeelle oli kokoontunut suuri joukko alkuasukkaita. Pelastaakseen pelastajansa, joka yhä piti puhettaan, vaikka hänen kuulijansa näyttävätkin koko joukon lauhtuneen, Sturt laski keskelle miesjoukkoa, joka seisoi uuden joen oikealla rannalla aseettomana, ja tämä käänsikin kaikkien huomion sinne. Sen huomatessaan sotilaat unohtivat koko kiukkunsa ja alkoivat kuin hylkeet uida joen poikki. Vasta täällä Sturt huomasi, kuinka suuressa vaarassa hänen joukkonsa todenteolla oli ollut, sillä ainakin kuusisataa alkuasukasta hän näki törmältä, jolle hän oli noussut erään toisen valkoisen kanssa, käyden pelotta alkuasukkaitten joukkoon.