Yläsaksalaisen talon kehityksessä sai liesi aikaan ratkaisevan käänteen. Se oli alussa kömpelö, paasista rakennettu ja savettu. Vasta keskiajan loppupuolella aljettiin rakentaa liesi lasituista kaakeleista. Uunin muoto muuttui korkeaksi, "kakluunimaiseksi", ja semmoisena se on talonpoikaisissa taloissa pysynyt meidän aikoihin saakka. Mutta sitä ei lämmitetä samasta huoneesta, vaan ulkoapäin, keittiöstä, jonka lieden kanssa se on yhteydessä. Uunia kiertää istuinpenkit, ja sen ympärille talonväki vielä tänä päivänä työstä päästyään kokoontuu tarinoimaan ja puhdettaan viettämään.
Toisinaan uunin päällä maataankin. Usein on tupa siten asetettu, että siihen lankeaa valo kahdelta taholta. Akkunat eivät ole isoja, ja valon lauhduttamiseksi mielellään käytetään maalatuita ruutuja. Toisissa taloissa tapaa pieniä seinästä ulos pistäviä parvekkeitakin, joissa pöytä on. Huoneitten sisustaan on eri aikain rakennus- ja huonekalumalli melkoisesti vaikuttanut. Varsinkin tapaa semmoisia tupia taajassa, joissa on kauniit gootilaiset laipiot ja seinät. Kaunis on tupain sisustus varsinkin Etelä-Saksassa ja Alpeilla. Keski-Saksassa ne ovat sisältäkin yksinkertaisemmat.
Alasaksalainen talo.
Alasaksalaisen talon parhaiten käsitämme, kun ajattelemme sen vanhanaikaiseksi germanilaiseksi huoneeksi, jonka keskellä oli avoin liesi, jossa karja, ihmiset, talous, kaikki oli samassa huoneessa. Aikain kuluessa kutakin tarvetta varten aluksi erotettiin karsinoita. Huoneen toiseen päähän erotettiin kahden puolen karjan suojat, väliin jäi tanhua; toiseen päähän myöhemmin erotettiin isäntäväkeä varten makuuhuoneet. Porstuan tapainen, tanhuaan avoin arkihuone (flet), joka kulkee rakennuksen poikki, jäi yhteiseksi ruoka- ja yhtymäpaikaksi ja palvelusväen asunnoksi. Ulkoseinät ovat aivan matalat, mutta sitä mahtavampi on vankkain puukannattimien päälle rakennettu olkikatto. Sisällepäin avoimessa ullakossa säilytetään varsinkin viljoja, ja liedestä on savulla sinne vapaa pääsy, jotta ne pysyvät kuivina. Syynä tämän yksikattoisen talon kehittymiseen on ehkä se seikka, että marshimaalla talonpaikka on keinotekoiselle kummulle rakennettava, jotta se kuivana pysyisi, jonka vuoksi se pakostakin pysyi ahtaana. Mutta sama rakennustapa on sittemmin säilynyt kuivemmalla geestilläkin, jossa sen nykyään tapaammekin vanhanaikaisimpana. Marshilla talo on kehittynyt edelleen, koska sikäläiset varakkaat isännät ovat pyrkineet enemmän erottautumaan palvelusväestä. Porstua on seinällä erotettu tanhuasta, jotta ei karjan puolelta paha ilma pääse tunkeutumaan rahvaan puolelle, usein on porstuasta erotettu erityinen kyökki, asuinhuoneet on sisustettu mukavammin ja osasta ylellisestikin. Mutta palvelusväki saa edelleenkin asua karjan puolella, jonne sille on joko karsinain päälle taikka niitten viereen erotettu erikoiset kopit.
Mutta marshitalossakin yhä vielä on selvänä sama yhteinen alkumuoto, sama vanhanaikuisuus koko rakennustavassa. Varsinkin karjan ja ulkotalouden puoli on säilynyt ennallaan. Avoimesta leveästä ovesta ajetaan viljakuormat tanhuaan, jonka permanto on yhä vielä savesta, jonka laipiota jykevät orret kannattavat. Tanhuan kahden puolen ovat karjansuojat, tanhuassa itsessään kaikki talon työkalut ja ajovehkeet. Alasaksalainen talo on kauttaaltaan patsaskehyksen varaan rakennettu, hirsien saanti kun on näillä seuduilla vaikea.
Samanlaatuinen on peruspiirteissään Friisienkin talo, vaikka monessa kohden toisin kehittynyt. Ulkona meren hengessä seinät ovat vielä matalammat, räystäät useinkin vain pari metriä korkealla maasta, harjan korkeus sitä vastoin parikymmentä metriä.
Päältäpäin nämä talot, suuruudestaan huolimatta, ovat hyvin yksinkertaiset. Seinäin mataluus, katon korkeus, ei suonut sijaa koristuksille, eivätkä puukoristeet olisikaan kestäneet alituiseen vaihtelevassa kosteassa ilmastossa. Sitä kauniimmin on monikin saksilainen tai friisiläinen isäntä koristellut asuinhuoneensa. Niissä hän mielellään käyttää kirkkaita värejäkin, vilkastuttamaan mieltä yksitoikkoisen, vaikka suuren luonnon keskellä. Monet täältä saadut vanhat talonsisustukset ovat kauneimpia, mitä Saksanmaalla on aikain kuluessa kehittynyt ja säilynyt.
Kylän vaiheet.
Saksalainen kylä on eri osissa maata kehittynyt hyvinkin eri lailla. Kyläinkin ulkomuoto ja järjestys osottaa, kuinka erilaisten vaiheitten alainen kansa on aikain kuluessa ollut.
Alkuperäinen viljelysmuoto oli hajallinen yksinäinen taloviljelys. Kullakin talolla oli maansa ympärillään ja talojen välimatka sen vuoksi oli verraten suuri. Tämän asutusmuodon rinnalla kehittyi kuitenkin jo aikaisin kyliäkin, kun asukasten luku lisääntyi ja tilat alkoivat käydä ahtaammiksi.