Kristillisen joulujuhlan vietto näyttää Saksassa liittyneen germanien vanhaan joulujuhlaan, jota vietettiin talvipäivän seisahduksen aikana; silloin luultiin jumalien tulevan maan päälle ihmishaahmossa ja tuntemattomina vaeltavan rahvaan keskellä. Tähän vanhaan auringonjuhlaan kristillinen kirkko sitten yhdisti Vapahtajan syntymisen muistojuhlan.
Varsinkin keskiajalla oli joulutapoja runsaasti ja muutamat niistä ovat säilyneet meidän päiviimme saakka. Vielä 1830:n vaiheilla Tübingenissä oli tapana liekuttaa Jeesuslasta kehdossa kellotapulissa. Kehdon ympärillä paloi kynttilöitä. Veisattiin virsi ja tapulin juurella kansa lauloi kehtolaulua.
Yleiset kautta Saksanmaan olivat kolmen kuninkaan ja tähtipoikain retket. Vielä nytkin on syrjäisissä paikoissa säilynyt samanlaisia tapoja, joista toiset juurtuvat hamaan pakana-aikaan. Pakana-aikainen ilmiö on varsinkin "nihti Ruprecht"; hän johtaa sukunsa itse pakanain ylijumalasta Wodanista. Aikain kuluessa ylijumalasta kuitenkin tuli pöpö, jonka päätoimi oli uhkailla joulun aikana pahoja lapsia vitsalla, hyviä makeisilla palkita. Vanhoissa joululeikeissä hänellä oli huomattava osa.
Vanhimmat nykyaikoihin säilyneet tavat tavataan Itävallassa. Siellä vielä tänäpäivänä näytetään kuvakaappia, jossa näkyy Betlehem, talli seimineen ja pyhä perhe, pyhiinvaeltajia, paimenia ja Itämaan kuninkaita.
Joululahjain antaminen, joka perustunee vanhaan roomalaiseen tapaan, on Saksassakin yleinen, joulukuusi niinikään. Joulukuusen arvellaan johtuneen keskiaikaisesta tavasta jaella juhlissa kukkivia oksia. Ensimäinen tieto varsinaisesta joulukuusesta on seitsemänneltätoista vuosisadalta, jolloin Strassburgissa käytettiin joulukuusta. Kahdeksannentoista vuosisadan jälkipuoliskolla siinä aljettiin kynttilöitä käyttää, makeisia ja koristeita jo paljon aikaisemmin.
Pääsiäisenkin viettäminen lienee liittynyt vanhoihin juhliin, joille sitten annettiin kristillinen merkitys. Schwarzwaldissa rakennetaan yhä vielä palmusunnuntaina korkeita palmuja, joita juhlasaatossa kannetaan kirkkoon. Piinaviikolla vaikenevat katolisissa seuduissa kirkonkellot, vanhaa tapaa noudattaen. Kansa sanoo kellojen "lähteneen" Roomaan. Puolipäivä- ja iltakellojen soiton sijasta pidetään kaikenlaista melua puisilla rämistimillä, joilla lapset juosten mekastavat pitkin katuja. Vihannestorstaina syödään kaikenlaisia vihannesruokia. Toiset luulevat tavan juurtuvan vanhasta uhrista. Kristillistä juurta sitä vastoin on köyhäin ravitseminen ja jalkain pesu, joka vielä tapahtuu ruhtinaittenkin linnoissa.
Keskiaikaisiin tapoihin kuului Kristuksen piinan esittäminen kaikenlaisilla näytöksillä. Tämä tapa on kuitenkin ollut jo satakunnan vuotta unohduksissa. Sen sijaan näytetään katolisissa kirkoissa "Pyhää hautaa", s.o. matolla lepäävää Vapahtajan ruumista, kukkain ja kynttiläin ympäröimänä. Pääsiäispäivänä on katolisissa seuduissa pitkä paasto päättynyt, kellot jälleen soivat torneista, lapset ja palvelijat keräävät pääsiäislahjoja, varsinkin munia, ja toisissa seuduin aineksia pääsiäistuliin, joissa ennen vanhaan Juudas poltettiin. Pääsiäissunnuntain omituisiin tapoihin kuuluu n.s. pääsiäisratsastus, joka vielä on kansan kesken yleinen monessakin osassa Saksanmaata. Heti kun pääsiäisaamuna kellot alkavat soida, kokoontuvat Saksin rajalla pääsiäisratsastajat, isännät renkineen. Kun he ovat kirkolle saapuneet, niin soitetaan torvia, rumpuja päristetään ja ammutaan kuusi ankaraa paukkua. Ratsastajat asettuvat riviin kirkonovelle, alkavat pääsiäislaulun, kellot alkavat jälleen soida; ratsastajat ajavat laulaen kolmeen kertaan kirkon ympäri, edellä lipunkantaja, hänen perässään torvensoittajat, sitten parhaat laulajat, ja vihdoin muut, mikä mukana laulaen, mikä vain ratsastamassa. Viimeisellä on läkkipeltinen laatikko. Kun ratsastajat ovat kolmasti kulkeneet kirkon ympäri, niin kellot jälleen vaikenevat, jonka jälkeen ratsastetaan kylässä talosta taloon, lauletaan ja kootaan laatikkoon kirkkoa varten lahjoja. Palataan sitten kirkolle, ratsastetaan jälleen kolmasti laulaen sen ympäri ja vasta sitten lähdetään jumalanpalvelukseen. Varsinainen huvipäivä on pääsiäismaanantai, jolloin varsinkin kaikenlaiset munaleikit ikimuistoista tapaa noudattaen yhä ovat yleiset. Schwaabissa oli ennen munain kerääminen yleinen, nyt sitä vieläkin siellä täällä leikitään. Leikkijät jakaantuvat kahteen puolueeseen, kummallakin puolueella on "championinsa", joka enimmäkseen on naamioitu ja kummasti puettu. Toisen puolueen tulee kerätä maasta suuri joukko munia, jotka on asetettu yhtä pitkä matkan päähän toisistaan, toisen puolen taistelijain tulee sillä välillä juosta melkoinen kehä. Jos juoksija on matkansa suorittanut, ennenkuin toinen on viimeisen munan poiminut, niin hänen puolueensa on voittanut. Usein päättyy sitten leikki iloisiin syöminkeihin. Toisin paikoin pannaan toimeen kilpajuoksuja, kuka ensinnä saavuttaa nurmettunutta mäenrinnettä alas kierivän munan. Böhmin saksalaiset antavat kokonaisen rivin munia vieriä alas mäen rinnettä, ja se voittaa koko rivin, jonka muna ensinnä mäen alle saapuu. Neumarkissa tytöt koivuvitsoilla piiskaavat poikia. Hessissä on tapana, että ennen munankeruuta mennään jollekin mäelle, jossa on paaluun nuorasta sidottu kukko; sitä jokainen kisailijoista koettaa sidotuin silmin lyödä; ja se joka ensinnä osaa kukkoa, voittaa kukon ja saatetaan seppelöitynä ja laulaen takaisin kylään.
Samoin kuin jouluksi, samoin pääsiäiseksikin leivotaan monenlaisia erikoisia leivoksia, joitten puuttuminen tuntuvasti vähentäisi juhlariemua.
Helluntain tavat ovat jo osaksi samoja kuin Vapun, jonka ikivanhasta vietosta niitä on lainattu. Helluntaina, joka vietetään kevään ollessa paraimmillaan, koristetaan huoneet, talot ja julkiset paikat lehvillä. Yksin uudenaikaisessa Berlinissäkin noudatetaan ikivanhaa tapaa ja koristetaan helluntaina lehvillä sekä ajoneuvot että valjakot. Helluntaisonnin kuljetus on yleinen tapa varsinkin Mecklenburgissa. Siellä helluntaisonnia nauhoilla ja kukkasilla koristettuna kuljetetaan pitkin katuja jo monta päivää ennen juhlaa, ja yleisö kilvan lisää sen koristuksia.
Laajalle levinnyt tapa on niinikään, että karja helluntaina koristeltuna ja kaikenlaisia menoja noudattaen lasketaan ensi kerran kesannolle, ja näissä seuduissa helluntai on oikea paimenjuhla. Monessa paikassa kuuluu se maito, joka helluntaiaamuna lypsetään, piioille, jotka sitten iloisessa seurassa sen nauttivat. Altmarkissa on tapana, että se hevoshoitaja, joka viimeiseksi saattelee hevosensa laitumelle, kukkasilla ja kirjavilla nauhoilla ylt'yleensä koristetaan "kirjavaksi pojaksi".