Karnevalin eli laskiaisjuhlan valmistuksiin ryhdytään kaupungissa jo kuukausia ennen. Sitä johtaa erikoinen pieni neuvosto, johon kuuluu yksitoista jäsentä. Tämä yhdentoista neuvosto pitää ensimäisen kokouksensa yhdennentoista kuukauden yhdentenätoista päivänä. Kaikki narrit, jotka ovat vuosimaksunsa maksaneet, muodostavat suuren neuvoston, joka pitää kokouksiaan joka lauantai-iltana ja juhla-aattona. Kokoushuone on kaikenlaisilla narrinkuvilla koristettu ja puhujalavana on tyhjä tynnöri. Kokouksissa virtaa kölniläisten leikillisyys, kokkapuhe ja pilkka vapaasti. Puheet ovat täynnään kaikenlaisia ivallisia huomautuksia kaupungin oloista. Monet kokouksissa luetuista runoista ovat oikeita runouden helmiä. Kölniläisten mielestä nämä kokoukset juuri ovat laskiaisen loistokohta. Soittaen ja soihtuja kantaen kuljetaan kokoussaliin, taikka pannaan toimeen aaveiden saattokulku, jossa osanottajat, mikä ratsain, mikä vaunuilla ajaen, mikä jalan, valkoisiin palttinoihin puettuina, rivissä ja ruodussa kulkevat pitkin katuja, hurjinta iloa pitäen. Vaunut on koristettu lampuilla taikka värillisillä pallolyhdyillä, ja toisissa on istuin niin korkealla, että osanottajat kulkevat toisen kerroksen tasalla. Kaikki akkunat säteilevät valoa ja kadut ovat yleisöä niin täynnään, että joskus juhlasaatonkin täytyy seisahtua. "Pienellä neuvostolla" on erikoinen armeijansa, "kipinät", jotka punaisine takkineen, kolmikolkkaisine hattuineen, peruukkineen, pyssyineen ja sapelineen edustavat Kölnin vanhaa sotaväkeä. Hatusta ei edes puutu vanha historiallinen savupiippu. Näiden perässä seuraa tykistö, joka puisesta kanuunasta ampuu rahvaan sekaan sokerileivoksia tai jauhoja. Mukanaan se myös aina kuljettaa pientä vahtimieskojua, johon vastaan tulevia kaunottaria vangitaan. Sopivat lunnaat maksettuaan he jälleen pääsevät irti. Nämä sotavoimat esiintyvät kaikkialla, missä vain juhlassa yhdentoista neuvosto liikkuu.
Juhla alkaa naisten laskiaisyöllä, jota vietetään torstaina ennen varsinaista laskiaisyötä. Maalaisnaiset ja myyjättäret ennen vanhaan viettivät juhlaansa varsinkin kaupungin vanhalla torilla. Täynnään hurjinta rattoa he hyppelivät ja tanssivat vihanneskojujensa ja myyntipöytäinsä ympärillä, karkeloivat kaikenlaisia piiritansseja ja lauloivat vanhoja leikillisiä lauluja, sekä tempoivat meluten ja ilakoiden lakit miehisten katsojain päästä.
Laskiaissunnuntain aattona julistetaan raatihuoneen portilta yleinen naamiovapaus, jota kokoontunut yleisö aina myrskyisellä riemulla tervehtii. Toiset ovat tuoneet mukanaan naamarinsa, ja tuossa tuokiossa on tori täynnään mitä ihmeellisimpiä neniä, eläimennaamoja, hirviöitä. Kuljetaan sitten pitkin katuja huutaen: "Narri, anna narrin kulkea."
Siitä pitäen kaikki liikkeet sulkevat ovensa ja koko kaupunki antautuu hurjan ilon pyörteeseen. Seurat kokoontuvat huoneisiinsa omia juhliaan viettämään. Sunnuntaina iltapäivällä pidetään viimeiset kokoukset, joihin osanottajat kulkevat "viittasaatossa", soitellen ja laulaen, mikä ratsain, mikä vaunuilla ajaen. Ei kukaan ole naamiopuvussa, mutta jokaisella on päässään narrinlakki, toisessa kädessä pullo, toisessa rämistin taikka räiskä mikä hyvänsä, ja näillä pidetään kamalaa elämää.
Mutta pääkadut ovat täynnään naamareita, miestä ja naista, vanhaa ja nuorta. Eivätkä nämä melun pitämisessä ole huonompia. Täysi-ikäisiä kulkee koulupoikina ja tyttöinä kirjoineen ja rihvelitauluineen, siinä on tirolilaista vuorelaista, espanjalaista, ritareita, sotureita, mikä soittaa oikeilla soittokoneilla, mikä lasten leluilla, marsseja, valsseja, vaikka mitä. Melu on niin huumaava, että katsojan pää pian tulee siitä pyörälle, niin että hän pakenee johonkin ravintolaan. Mutta siellä häntä tervehtii lasien kilinä ja iloiset laulut. Hänen täytyy tunkeutua taajain soittajajoukkojen läpi, jotka harppuineen, kitaroineen, huiluineen ja viuluineen kukin odottavat vuoroaan, koska he saavat esityksillään huvittaa läsnäolijoita ja pitää mieliä iloisella tuulella, kunnes ruusumaanantain huomen koittaa.
Ruusumaanantai on juhlan suurin päivä. Uudelle torille kokoontuvat silloin eri seurain naamioidut jäsenet, järjestyäkseen suureen juhlasaattoon. Kaduilla, joiden kautta saatto kulkee, hyörii suunnaton väkijoukko, talot ovat kattoja myöden täynnään katsojia, kaikkialla on iloa ja riemua. Kun on kotvanen odotettu, niin kajahtaa soitto, rivit ovat järjestyneet ja saatto lähtee vähitellen matkaan. Edellä kulkee pitkä jono muhkeisiin vaatteihin puetuita soittokuntia, toisia on siellä täällä saaton keskellä. Ja sitten alkaa juhlan historiallisessa osassa lappaa ohi erinomaisen komeita, tyylinmukaisia, värikkäitä ryhmiä, joita katsoja ihastuksella katselee. Ne äkkiä hänen mieleensä johtavat entisiä aikoja.
Vaunu toisensa jälkeen vierii katsojan ohi, toisissa soittokuntia, jotka sävelillään kutsuvat Kölnin iloisia asukkaita tanssiaisiin. Elonkorjuu vaunussa istuvat ylinnä renkipoika ja tyttö tuttavallisessa keskustelussa, perässä astuu niittomiehiä, leikkaajia, vaunu on ylt'yleensä lehvillä ja köynnöksillä koristettu. Tulee sitten sotilaallinen ryhmä, jossa näemme soittajia, upseereja, harjotettuja sotamiehiä ja rekryyttejä Kolmenkymmenen vuoden sodan aikuisissa puvuissa; korskuvalla ratsullaan istuu Onnetar, sotamiehen seuralainen taistelussa. Pyylevä, rehevä leirikaupan emäntä jakaa vaunustaan virvotuksia pörhöisille kroaati- ja pandurisotilaille, hyvin ruokittu rahamassi todistamassa, ettei hän virvotuksiaan ilmaiseksi luovuta. Sotasaalisvaunun jäljessä kulkee joukko synkän näköisiä talonpoikia, joitten vihaiset katseet osottavat, etteivät he omin ehdoin seuraa sotajoukkoa, vaan ovat sotavankeja. Saalisvaunu on melkein markkinakojun näköinen, täynnään kaikenlaisia taloista ja kodeista, kirkoista ja kappeleista kokoon haalittua tavaraa. Värvääjän rumpu pärisee ja kutsuu sodanhaluisia nuorukaisia pestiä ottamaan värväystoimistossa, joka tämän jälkeen pyörii, lehvillä ja keisarin lipulla koristettuna. Ovella seisoo maanihtejä kirjavissa puvuissaan, kehottaen tarjokkaita saapumaan lähemmäksi, ottamaan keisarin kirjavan takin; toisia pestin ottaneita jo tulee ulos kojusta, pestirahat kourassaan.
Seuraa toisia sotilasryhmiä, tykistöä, kenttäpatteri, josta niinikään näkyy salattujen tykkien suita, torvensoittajia, kaikki matkalla kaupunkia piirittämään. Toiset ryhmät kuvaavat elämää piiritetyssä kaupungissa, ruokatavarain tuontia, varustuksia, vakoojia. Mutta läpikäyvänä juonena jonossa on rakastettunsa hylkäämän kölniläisen nuorukaisen pestin otto, sodan kuluessa yleneminen everstiksi ja sitten hänen loistelias vastaanottonsa kotikaupungissa. Nähdään hänen samalla viettävän häitäänkin ylhäisen, Ruotsalaisten vankeudesta pelastamansa immen kanssa.
Siihen päättyy saaton historiallinen osa. Jälkiosassa varsinkin kölniläisten rattoisa leikillisyys pääsee oikeuksiinsa. Vanhaan saksalaiseen pukuun puettu soittokunta soittaa, sen perässä marssivat "kipinät", Kölnin vanhat reippaat kaupunkisotilaat, jotka niin usein ovat kaupunkinsa puolesta taistelleet milloin kotimaista, milloin ulkomaista vihollista vastaan. Joukon perässä ajetaan vaunuttain ampumatarpeita, ei kuitenkaan sen vaarallisempia kuin paukkupommeja, joita uutteraan ammutaan väen sekaan. Tästä vaunusta ei puutu viiniä eikä olutta, joka virtanaan vuotaa tornimaisesta tynnöristä. Saapuu sitten vaunu, jossa talonpoikia morsiamineen istuu kullatuilla tuoleilla, ympärillään kaikenlaisia maantuotteita. Seuraavassa vaunussa on suunnaton maapallo, jonka ääressä oppinut professori pitää rahvaalle hullunkurista esitelmää. Kukkaruukku täynnään maata, laatikko ruotsalaisia tulitikkuja, vesipullo ja palje, siinä ovat hänen tutkimustensa mukaan maapallon neljä alkuainetta. Seuraavaa vaunua yleisö tervehtii raikuvalla riemulla, siinä kulkee ryhmä, joka kuvaa kaupungin iloista kansanelämää, ampumakojeet tauluineen, suovattu tanko, jonka päähän himokas nuorukainen yrittää kiivetä, monenlaisia muita kisaviettelyksiä, jättiläisnainen, kalaihminen, posetiivin soittaja ja kaikenlaista markkinaromua. Seuraa sitten vaunullaan vanhanaikainen linnantorni, jonka kaupungin isät ovat päättäneet hävittää. Melkoisella rymäyksellä se sortuu, mutta muinaistutkijoita on sen ympärillä kuin muurahaisia, koettaen sitä uudelleen pystyttää. Muuan ryhmä kuvaa Kölnin oluen voitokasta taistelua müncheniläistä vastaan. Siinä näkyy kölniläinen oluenpanija, jalka Baijerin leijonan niskalla, ja paljon muuta hauskaa. Oluenappajain lukuisa joukko osottaa, että kölniläinen käytännössäkin on voittanut müncheniläisen, ja itse juomainhaltija Gambrinuskin, joka istuu ryhmän keskellä korkealla valtaistuimellaan, juo helmeilevää kölniläistä olutta.
Rüdesheimin kuuluista viineistäkin vie Kölnin olut voiton, sitä ilmaisee seuraava ryhmä, jossa nähdään viininjuojia, pöhöttynein punaisin nenin juomassa väärennettyä viiniä, jonka poliisi kuitenkin ottaa takavarikkoon, pelastaakseen hyvät rüdesheimiläiset. Mutta väärentäjäin, jotka jalan seuraavat vaunua, täytyy hyväksi lopuksi itse nauttia katala sekotuksensa.