Juhannuksenkin vietto on kautta Saksan yleinen. Tämä juhla näyttää välittömästi johtuvan pakanallisesta kesäpäivänseisaus-juhlasta, jota useimmat vanhat kansat viettivät, samoin kuin talvipäivän seisauksenkin juhlaa. Niitä monia taikoja, jotka tähän juhlaan ennen liittyivät, ei kuitenkaan enää tapaa kuin siellä täällä yksinkertaisimman maalaisrahvaan kesken. Mutta yhä vielä leiskuu juhannusyönä kaikilla kukkuloilla ja mäillä loimuavat tulet, samoin kuin Wuotaninkin aikoina. Tämän tulen ympärillä tanssivat pakanat, hyppelivät parittain sen yli, ja kauan kristilliselläkin ajalla säilyi vanhan uhrin muistona se tapa, että tuleen heitettiin ruokoja, luita, vieläpä eläviä eläimiäkin. Ennen vanhaan oli tapana, että juhannusaattona kotiliedestä sammutettiin tuli, jota pidettiin vanhana ja tehottomana, ja uusi tuli tehtiin siten, että kahta puunpalasta hierottiin yhteen, kunnes ne syttyivät. Tällä puhtaalla tulella kotituli sitten uudelleen sytytettiin. Sitä niinikään käytettiin oljilla verhotun pyörän sytyttämiseen, joka sitten päästettiin alamäkeä vierimään merkiksi siitä, että siitä päivästä pitäen aurinko jälleen alenemistaan aleni taivaalla. Masurien maassa on vielä säilynyt tuo tapa, että kotilieden tuli uudistetaan, liekkiä vain ei sytytetä puupalasia yhteen hieromalla, vaan siten, että terotettuun tammipaaluun kiinnitetty pyörä saatetaan nopeaan pyörivään liikkeeseen. Heti kun paalu alkaa palaa, niin itsekukin ottaa syttyneestä valkeasta kekäleen ja kantaa sen kotiin, uudistaakseen siten kotitulen. Itävallassa on toisin paikoin vielä säilynyt sekä tulen yli hyppiminen että pyörän vierittäminen, niinkuin monta muutakin vanhaa tapaa. Bodenjärven rannoilla pojat ja tytöt parittain hyppivät tulen yli ja joka siinä polttaa itseään, sen täytyy antaa vaatekappale pantiksi ja hypätä uudelleen. Jos hän uudelleen polttaa itsensä, niin täytyy hänen luovuttaa uusi vaatekappale, ja kömpelölle saattaa tapahtua, ettei hänellä lopulta ole kuin paita päällä. Pantit lunastetaan viiniverolla, viinit yhteisesti juodaan. Allgäussa on säilynyt tapa, joka on siksi vaarallinen, että se on kielletty, mutta ehkä juuri siitä syystä niin sitkeästi pitää puoliaan. Nuori väki juhannusaattona heittelee korkealle ilmaan palavia seppeleitä. Toiset laulavat: "Hyppää neitoseni, saat tänä vuonna sormuksen", ja pitävät tyttöjen edessä palavia kekäleitä, joitten yli nämä puolestaan urheasti hyppivät. Tulella muutoinkin ilveillään joka tavalla niin vallattomasti, että tapaturmia usein sattuu.
Ennen vanhaan oli juhannussauna yleinen tapa. Italialainen runoilija Petrarca kertoo nähneensä, kuinka v. 1330 Kölnissä suuri joukko koristettuja naisia juhannusaattona auringon laskiessa kaaloi Rheiniin uimaan, koska he luulivat siten varaavansa itsensä onnettomuutta ja kurjuutta vastaan. Vielä 17:llä vuosisadalla oli yleisenä tapana kylpeä juhannuksena yhtä mittaa 24 tuntia, ja yhä vielä siellä täällä uskotaan, että yksi ainoa kylpy juhannusyönä vaikuttaa yhtä paljon kuin yhdeksän kylpyä muina aikoina. Vielä tänäpäivänä siellä täällä koristetaan kaivoja, tai puhdistetaan niitä, vanhaa taikaa muistellen.
Ennen oli varsinkin Rheinin laaksossa yleisenä tapana, että tanssipaikan yläpuolelle ripustettiin vihannista lehvistä sidottu juhannuskruunu ja sen alla tanssittiin niin kauan, kuin lehvä pysyi tuoreena.
Kukkaset ja lehvät kuuluivat jo vanhastaan juhannuksen viettoon, ja vaikka vanhat tavat ovatkin hävinneet, niin ovat nämä vertausesineet kuitenkin säilyneet. Kaikenlaisia seppeleitä, kiehkuroita ja kukkakoristeita sidotaan juhannuksena ja toisin paikoin pannaan toimeen metsäjuhlia, taikka iloisia kansanjuhlia kisoineen.
Martin päivä, Nikolauksen päivä.
Pyhän Martin päivä ja pyhän Nikolauksen päivä olivat varsinkin lasten juhlia. Martin päivän juhlan arvellaan juurtuvan pakanallisesta viljanleikkuujuhlasta. Myöhään säilyikin tapa juhlana muistella uuden vuoden antimia, vaikkapa juhla saikin kirkollisen aiheen. Joka talolla piti myös olla Martin hanhi syödäkseen. Martinpäivänäkin yhä vielä, etenkin vuorimaissa, sytytetään kukkuloille tulia. Toisissa kaupungeissa, varsinkin Düsseldorfissa ja Erfurtissa, panevat lapset toimeen soihtukulkuja. Kirjavat kynttilät kädessään, lauluja laulaen, vaeltavat silloin tuhannet lapset aikuisten saattamina pitkin kaupungin katuja. Mutta Marttipa puolestaan muistaakin heitä, jaellen kaikenlaista hyvää.
Vielä anteliaampi on kuitenkin pyhä Nikolaus. Hänelle lapset ilmaisevat kaikki toiveensa, ja hän, mikäli mahdollista, pyrkii niitä täyttämään. Jo aikoja ennen juhlapäiväänsä tapaa hän pistellä heidän sukkiinsa ja kenkiinsä makeisia ja muuta hyvää. Ja juhlan aattona hän itse saapuu, joko piispaksi puettuna, koukkuniekka paimensauva kädessään, taikka muussa haahmossa, uhaten laiskoja vitsalla, mutta palkiten ahkeria. Tavallisesti on hänen matkassaan ihmeellinen hirviö, jolla on monta nimeä, ja tätä lapset kovin pelkäävät, — samoin kuin meillä joulupukkia, — vaikkapa hänellä onkin melkoinen vasu makeisia ja leikkikaluja kainalossaan ja hän niitä anteliaasti jakelee. Monessa seudussa Etelä-Saksassa Pyhä Nikolaus ei näytä itseään, vaan pistää yöllä lahjansa soveliaaseen paikkaan. Jo ani varhain aamulla, kello neljän aikaan, lapset nousevat ylös näkemään, mitä hän on heille tuonut. Joskus voi lahjain joukossa olla koivunoksakin. Mutta lapset puolestaan muistavat alati illalla varustaa joko heinätukon taikka kauroja Nikolauksen aasille. Ja Isämeitäänsä he Nikolauksen päivän edellä jo pitkät ajat lukevat tavallista ahkerammin. — Nikolaustakin varten sekä emännät että leipurit varustavat erikoisia ruokia, varsinkin kaikenlaisia leivoksia.
Sylvesterin päivä ja uusi vuosi.
Sitkeämmin kuin muut vanhat juhlatavat ovat Sylvesterin päivän ja uudenvuoden päivän tavat säilyneet, vieläpä suurissa kaupungeissakin. Berlinissä, Mainin Frankfurtissa ja muissa suurissa kaupungeissa Sylvesterin vietto on muuttunut meluavaksi elämöimiseksi kaduilla, perheissä sitä vietetään seurustelussa tuttavain kanssa, valvotaan puoleenyöhön, valetaan lyijyä ja ennustellaan kuvioista tulevan vuoden kohtaloita. Monta taikaa liittyy tähän yöhön. Jos esim. silloin ravistaa hedelmäpuita, niin tulee hyvä hedelmävuosi. Uuden vuoden päivänä onnitellaan toisin paikoin niin perusteellisesti, että kuluu monta päivää, ennenkuin kaikki tuttavat on asianmukaisesti onniteltu. Mutta suurkaupungissa tämä tapa jo on käynyt rasitukseksi. Kaupunkilaiset ovat alkaneet lahjottaa jonkun rahasumman hyväntekeviin tarkotuksiin, kun sen sijaan pääsevät uudenvuoden onnittelijoista. Mutta maaseuduilla pidetään uskollisesti kiinni vanhasta tavasta. Hoveissa on uudenvuodenpäivänä loistavat vastaanotot, armonosotuksia satelee kautta maan. Ennen vanhaan oli tapana, että kaikenlaiset kunnalliset virkailijat papeista alkaen uudenvuoden päivänä pyytelivät seurakuntalaisilta luonnon antimia. Koulunopettajat kulkivat poikakuoron saattelemina talosta taloon, laululla näitä lahjoja anomassa. Yövartijat, nuohoojat, haudankaivajat, kellonsoittajat y.m. kulkivat pitkässä saatossa kylän kautta anomassa palkan apua, ja yhteinen saalis sitten jaettiin.
Kirkkomessu.