Avautuvat sitten Saksin aaltoilevat kentät. Savisena, vuolaana Elbe virtaa loistavan, taiteellisen Dresdenin läpi ja halkoilee sitten lakeuksia, joilla niin usein on taisteltu verisiä taisteluita ja ratkaistu, ei ainoastaan Saksan maitten, vaan joskus koko maanosammekin. kohtalo. Mulde ja Saale tuovat vasemmalta Erzgebirgen, Fichtelgebirgen ja Thüringin vesiä. Havel taas ja sen syrjäjoki Spree keräävät liikavesiä siitä, lakeasta matalajärvisestä laaksosta, joka jatkaen Oderin yläjuoksun suuntaa yhtyy Elbeen sillä kohdalla, mistä tämä joki, pitkän matkaa pohjoista kohti virrattuaan, uudelleen kääntyy luoteeseen, laakson suuntaan.
Sitä ennen on Elbe kuitenkin tehnyt länttä kohti pitkän mutkan, jonka partailla moni nuori suomalainen opinetsijä on aikoinaan astellut. Tämän mutkan varrella on nimittäin kaksi uskonpuhdistuksen historiasta kuuluisaa paikkaa, Wittenberg ja Magdeburg. Jos näillä seuduin kuljemme joen poikki itärannalta länsirannalle — Flämingin ylänköä onkin liike kulkenut ikivanhoista ajoista, koska maat sen kahden puolen olivat rämeitä — niin huomaamme, miten Elbe on ikäänkuin maanlaatujen raja. Vasemmalla rannalla seurailee virtaa kaistale lihavaa, mustaa multaa rehevine niittyineen ja viljavine peltoineen, kuuluisa Magdeburgin lakeus (Magdeburger Börde). Mutta oikealla rannalla on hietikko vallitsevana maanlaatuna. Siellä on laajoja karuja kankaita ja näiden lomassa suota. Elben rannassa vain on itäiselläkin puolella lihavaa alavaa lietemaata.
Elben rannat käyvät loppumatkalla yhä matalammiksi; ainoastaan parissa paikassa lähestyy virtaa korkeampi maa, ja niissä onkin ikivanhain siltapaikkain tilalla kaupunkeja. Vielä enemmän kuin 150 kilometrin päässä virran suusta tulee vastaamme valtameren tuntu, vuorovesien liike. Kahden puolen jokea leviävät tulvamaat eli jokimarshit yhä leveämmiksi, vasemmalla rannalla Altes Land, "vanha maa", joka ennen muita rämeestä kuivattiin, nykyään kuulu satoisesta hedelmäviljelyksestään, Kedingen ja Hadeln kauempana meren hengessä, oikealla rannalla taas Holsteinin ylistetyt marshit. Hampurin kohdalla Elbe jakautuu moneen haaraan ja korkea maa ulottuu lyhyellä matkalla aivan virtaan kiinni. Tämä paikka oli vanhastaan mukava ylimenopaikka ja siinä syy, miksi Hampurin tilalle alkuaan kaupunki syntyi. Toinen ja vielä tärkeämpi syy oli se, että suurimmat laivat pääsivät vuoksivedellä siihen saakka nousemaan.
Hampurin alapuolella Elbe yhä enemmän leviää, niin ettei lopulta rantoja näy. Vesi on sameata ja savista. Kohdatessaan suolaisen meriveden, jota nousuveden synnyttämä virtaus kahdesti vuorokaudessa kuljettaa sisämaahan, multahiukkaset painuvat pohjaan lietteeksi ja muodostavat särkkiä, jotka aallokon ja virtauksen vaikutuksesta lakkaamatta muuttavat paikkaansa. Uupumatta täytyy sen vuoksi ruoppauskoneitten olla työssä väyliä auki pitääkseen. Lukemattomat eriväriset ankkuroidut tynnörit, majakkalaivat, vilkkumajakat, laivamerkit ja väylävalot johtavat laivoja mereltä Hampurin satamaan yöllä ja päivällä.
Mutta tässäpä yhtyykin meriliikkeeseen sisämaan vesiväylä, joka haarautuu kautta koko Pohjois-Saksaan ja ulottuu syvälle Böhmiin saakka.
Itämeren ranta.
Jos kartasta katselemme Itämeren etelä-rannikkoa, niin näyttää se alkuaan olleen paljon epätasaisempi, täynnään niemiä ja lahtia, joiden nenätse ja suitse taitava käsi on piirtänyt uuden sulavan rantaviivan. Monessa paikassa entiset lahdet vielä näkyvät järvinä tämän rantaviivan takana. Niin tosiaan onkin tapahtunut, ja taiteilija, joka on tämän "möljäystyön" suorittanut, on se samainen meri, jonka täytyy kylkiään kahnata noihin rantoihin.
Kun ranta on pitkältä matalaa, niin aaltojen on helppo liikutella pohjassa olevia aineita ja pienempiä kiviäkin. Vähitellen ne vierittelevät näitä aineita yhä lähemmä rantaa ja kovilla myrskyillä vihdoin hyökyaallot nakkelevat niitä kauas kuivalle maalle. Mutta semmoisissa paikoissa, missä vesi on niin matalaa, että aallot murtuvat, jo ennenkuin rantaan ennättävätkään, muodostuu kauemmaksi mereen riutta, joka kohoomistaan kohoo ja vihdoin erottaa mutkia ja lahtia rantajärviksi eli laguneiksi. Mecklenburgin, Pommerin ja molempien Preussien rannat ovat täynnään semmoisia muodostuksia. Riuttain ja särkkien syntymistä edistää vielä merivirta, joka Itämeren etelärannalla enimmäkseen kulkee vallitsevan tuulensuunnan mukaan lännestä itään. Missä meressä on runsaasti hiekkaa, sitä kohoomistaan kohoo kuivalle maalle ja tuuli kasailee sitä korkeiksi nietoksiksi eli dyyneiksi. Itämeren rannalla, missä vedenpinta ei vuorovesien vaikutuksesta sanottavasti vaihtele ja pehmeätkin rantamuodostukset kestävät meren hyökkäykset, dyynit ovat viljelyksen vihollisia. Mutta Pohjanmeren rannalla ne sitä vastoin monessa kohden auttavat asukkaita suojelemaan lihavia vesijättöjään, "marshimaitaan", meren hyökkäyksiä vastaan nousuveden aikana.
Nämä voimat yhdessä ovat muodostaneet Pohjois-Saksan rannalle ennen mainitut haff-lahdelmat, joita kapeat särkät erottavat avomerestä. Paitsi entisiä näyttää tällä rannikolla paraillaan olevan uusiakin haffeja tekeillä. Länsi-Preussin pohjoisimmasta nokasta kasvaa mereen kasvamistaan kieleke, joka uhkaa lopulta sulkea Weichselin suun ja erottaa Danzigin mutkan avomerestä. Mutta kun särkän kärjessä on kokonaista viisikymmentä metriä vettä, niin edistyy kasvaminen hyvin hitaasti, ellei se ehkä ole jo seisahtunutkin. Rügenissä ovat samanlaiset muodostukset sitoneet yhteen ryhmän kallioita, jotka ennen olivat hajanaisena saaristona.
Rügen