Länsi-Berlinissä vallitsee vielä kaikkialla syvä rauha. Kadunlakaisijat saavat rauhassa suorittaa työnsä. Rauhassa saavat palaavat hummaajat käyttää koko jalkakäytävän leveyden kotia luoviessaan. Ainoastaan leivän kantajat, maidon kuljettajat, kaikenlaisten ruokatavarain jakajat ja sanomalehtieukot ovat täälläkin jo liikkeellä. Vasta kahdeksan aikaan, jolloin Pohjois-Berlinin kaikissa tehtaissa jo työ on kuumimmillaan, alkaa Länsi-Berlin herätä. Mutta paljon vähäisempi on se ihmisvirtaus, joka sieltä pyrkii keskikaupungille. Sieltä tulee pienempiä liikemiehiä, alempia virkamiehiä ja liikeapulaisia, ja porvarilliset lehdet ovat heidän aamuluettavansa. Yhdeksän aikaan on tämäkin virtaus kadonnut taloihin ja työnsä alkanut. Vasta vähän myöhemmin tulee Länsi-Berlinistä vielä jälkivirtaus, ei tosin kovin lukuisa, mutta sitä huomattavampi muutoin. Korkeammat virkamiehet, asianajajat, suuret liikemiehet, korkeammat sotilaat ajavat vaunuissa virkapaikkoihinsa, hopeihin ja kultiin kirjaillut kuskit hevosia ohjaamassa.
Yhteiskunnallinen erittely on siis jo Berlinissäkin tapahtunut, vaikkei sitä katujen ulkomuodosta huomaa siinä määrin kuin monessa muussa suurkaupungissa. Pohjois-Berlini on vuokrakasarmien, Länsi-Berlini laajoin huoneistojen ja huvilain kaupunki, mutta päältä nähden ei ero ole aivan silmään pistävä. Talot vain ovat pohjoisessa huonommassa hoidossa, akkunat ilottomammat, puodit yksinkertaisemmat ja vaatimattomammat, kaikki on ahtaammassa tilassa, enemmän kokoon sullottua, paitsi itse kadut, jotka ovat yhtä leveät ja ilmavat. Pohjois-Berlinissä on asuntopula ainainen tuttava, kokonaiset perheet elävät yhdessä huoneessa ja keittiössä ja vielä pitävät vuokralaisiakin. Pohjois-Berlinissä ovat vaivaistalot ja kodittomain majat; kun talvella pakkanen on siksi kova, etteivät irtolaiset tule ullakoilla ja porttikäytävissä toimeen, niin täytyy näiden majapaikkain suoda makuusijat 6-7,000 ihmiselle. Siellä ovat kansankeittiöt ja suuri keskuskeittiö, joka ajelee työpaikoille hyvää ja halpaa ruokaa, siellä lämmityssalit, joitten ovelle talviaamuin kokoontuu värisevää rahvasta jo paljon ennen kuin ne avataankaan. Pohjois-Berlin on suurien lapsilaumainkin kaupunki — lapsia on nopeaan kasvavalla Saksan kansalla paljon — ja katu ja jalkakäytävä on niiden yleinen leikkipaikka.
Berlinin vilkkaimpia katuja on Friedrichsstrasse, joka kulkee "Lehmuskujan" poikki pohjoisesta etelään. Tällä kadulla näemme suurkaupungin jokapäiväisen elämän koko vilkkaudessaan ja monipuolisuudessaan. Ei missään kaupungin kansainvälinen luonne ole niin ilmeinen kuin Friedrichsstrassella, mutta toiselta puolen tapaa joillakin osilla siitä alkuperäisen berliniläistyypinkin puhtaimpana. Friedrichsstrassen varrella on suurin vaihtelu kaikenlaisia puoteja, helppohintaisia rihkamapuoteja ja kaikkein kalleimpain ylellisyystavarain myymälöitä, jaloimpia Amsterdamin timantteja rinnan halpahintaisten amerikkalaisten jäljennösten kanssa. Ja tällä kadulla alituiseen kohtaavat toisensa kaupungin rikkaimmat rahapomot ja sen köyhimmät vaivaiset, jotka mikä milläkin ruumiinvammalla koettavat kulkijan sydäntä hellittää.
Aamulla varhain on Friedrichsstrassen pohjoispäässä samanlainen kansainvaellus kuin tehdaskorttereissakin, sillä siellä on kaupungin keskustan mahtava rautatieasema. Myöhemmin ilmestyy kaduille suuria kuormavankkureita, jotka tuovat olutpalatseihin päivän olutvarastot, jäävaunuja, leipurivaunuja ja kaikenlaisia muita kuormavaunuja, joiden tulee varustaa puodit päiväksi tavaralla. Vasta puolenpäivän aikaan alkaa katu näyttää maailmankaupungin kadulta, väentulva silloin kasvaa joka hetki. Työläispuvut katoovat, kävelypuvut ovat vallalla. Nyt on tullut "lentävien salaneuvoksien" aika — siksi sanotaan Berlinin katukaupustelijoita kansan kesken. Kadulla alkaakin olla kaikkein sakeimmillaan matkustavaisia ja kaikenlaista muuta ostokykyistä kulkijaa, ja niitten kimppuun käyvät katukaupustelijat. Mutta he eivät saa kulkea jalkakäytävällä, heidän täytyy pysyä katuasfaltilla. Lelukauppiaita seisoo siinä pitkät rivit, kukkaismyyjiä niitten jatkona. Tarjotaan kaupan uusimpia pilaleluja, ja jota sukkelampia ne ovat, sitä paremmin ne tekevät kauppansa. Friedrichsstrassen läheisyydessä, mutta sivukaduilla, seisovat hedelmäkauppiaat ja lentävät kirjakauppiaat rattaineen. Siellä niinikään tarjotaan kaupan jos minkälaisia uusia keksinnöitä, merkillisiä kultausnesteitä, länttisaippuoita, väriaineita ja kaikenlaista muuta yhtä epäiltävää rihkamaa. Myyjät ovat alati äänessä ja hyvä onkin heillä ääni, ja aina on heidän ympärillään rahvasta, sillä berliniläinen on yhtä utelias kuin pikkukaupungin poroporvari. Muita ylinnä äänessä ovat tietysti postikorttien kauppiaat. Aina on heillä jotain uutta huudettavaan. Missä vain maailmassa tapahtuu jotain merkillisempää, heti on se kuvattuna Berlinin katukauppiaitten postikorteilla. Varsinkin kesällä kuulee ihmisvirrassa kaikkia maailman kieliä, näkee kaikkia maailman kansoja, varsinkin Balkanin niemeltä, Venäjältä ja Kaukasiasta.
Illalla katukauppiaitten ääni ja käytös käy yhä tunkeilevammaksi, kaduille ilmestyy semmoisia tavaroita, jotka eivät siedä päivänvaloa ja jotka kiiruumman kautta pistetään piiloon, kun järjestyksen vartija lähestyy. Epämääräisiä naisia alkaa ilmestyä yhä enemmän, olutkapakat, ruokapaikat täyttyvät, kahvilat saavat vieraansa. Säädyllisten naisten luku yhä vähenee, säädyttömäin ja herrain sitä vastoin lisääntyy. Parempi yleisö rientää teattereihin, mutta Friedrichsstrasse on muuttunut suureksi ihmismarkkinaksi, suurkaupungin riettaus rehottaa kaikessa alastomuudessaan. Tingeltangelit, varieteet, blait, naiskahvilat houkuttelevat puoleensa yleisöä. Ja kauan, kautta yön, tätä remuilevaa elämää jatkuu Friedrichsstrassen lukuisissa ravintoloissa ja hummauspaikoissa, — ja muuallakin. Sen vielä parhaammillaan ollessa, mutta hevosliikkeen ja kauppaliikkeen jo vaimennuttua, ilmestyy kadulle sydänyöllä uudelleen työmyyriä, jotka alkavat lakaista ja huuhtoa seuraavan päivän varalle.
Olutpalatsit.
Berlinin ravintoloista ovat merkillisimmät suuret "olutpalatsit", jotka enimmäkseen ovat Friedrichsstrassen varrella. Kaikilla Saksan kuuluimmilla olutpanimoilla on siellä mahtavat talonsa ja tarjoilunsa — Münchenin panimoilla ja oluilla muita ylinnä. Jo aikaisin aamulla alkaa näihin palatseihin tulvia ihmisiä, ja vasta puolenyön jälkeen viimeiset lähtevät. Ehkä puolen miljonaa berliniläistä syö niissä päivällisensä. Niihin kokoonnutaan työn päätyttyä juttelemaan maailman ja päivän tapauksista. Illalla saksalaisen perusluonne selvimmin esiintyy, puhkeaa esiin se kansanvaltainen piirre, joka hänessä sittenkin asuu syvimmällä. Apulainen uskaltaa olutsalissa arkailematta istahtaa päällikkönsä viereen, käsityöläinen upporikkaan pohatan rinnalle. Vieras alussa hämmästyy, kun hänen pöytäänsä lyhyellä kumarruksella ja hyvän ruokahalun toivotuksella istuilee ventovieraita ihmisiä. Varsinkin jos tulokkaat ovat eteläsaksalaisia, ei suurtakaan aihetta tarvita, ennenkuin kaikki ovat vilkkaassa keskustelussa — erotakseen aterian lopulta arvatenkin ikipäiviksi. Sisältä ovat olutpalatsit erinomaisen avarat ja upeasti koristetut. Varsinkin puolenpäivän aikaan ovat ne tungokseen saakka täynnä, tuhannet ja kymmenettuhannet kauppa-apulaiset pistäytyvät niissä palaa haukkaamassa ja oluthaarikan tyhjentämässä. Mutta olutta juodaan muuallakin kuin näissä palatseissa. Kapakoita on lukemattomia, suurempia ja pienempiä, ja kaikissa on olutvirta ylinnä, ja olueen tavallisesti lopulta päättyvät ylellisimmätkin pidot.
Suurmyymälät.
Mutta Berlinin vilkkain kauppakatu on Leipzigerstrasse, joka rinnan Lehmuskujan kanssa kulkee Friedrichsstrassen poikki. Berlin on kaupan alalla edistynyt niin erinomaisesti, että monet sen suurista kauppahuoneista jo vievät Parisin suurista makasiineista voiton. Berlinin suuret liikkeet ovat käytännöllisemmin ja selvemmin järjestetyt, ja hyvän aistinkin puolesta ne vetävät parisilaisille vertoja, koska niitten järjestämisessä juuri käytetään parhaita parisilaisia voimia. Suureksi osaksi ne ovat juutalaisten käsissä. Suuret kauppamakasiinit, joista saa ostaa melkein mitä tavaraa tahansa, tunkevat yhä enemmän tieltään erikoisliikkeitä, vaikka näitä on koetettu laillakin suojella, siten että kauppapalatseille on säädetty erityinen vero. Suurimmissa kauppahuoneissa on erityiset ravintolatkin, kahvilat, sokerileipomot, talvipuutarhat soittokuntineen, joissa ostajat saavat vapaasti istuskella ja levähtää kesken ostohommiaan.
Rahamarkkinat.