Berlinin kauppa- ja rahaliike ovat suureksi osaksi juutalaisten käsissä. Israelin kansan miesluku ei tosin ole aivan suuri, ehkä vähän päälle sadantuhannen, mutta sen vaikutusvalta on monta vertaa suurempi kuin miesluku. Varsinkin pörssissä juutalaisten mahti on ilmeinen — pörssissä se on suureksi osaksi kasvanutkin. Juutalaiset ovat pörssien varsinainen pohja, he eivät antaudu uhkakeinotteluihin, niinkuin saksalaiset, he uskaltavat vähemmän ja voittavat kuitenkin enemmän. Heillä on verraton vainu arvata ennakolta kaikenlaisia vaiheita ja arvopaperien nousuja ja laskuja. Berlinin pörssi on parin viime vuosikymmenen kuluessa vallottanut itselleen johtavan aseman Saksan rahamarkkinoilla ja kilpailee nyt menestyksellä Parisin, Lontoon ja New Yorkin pörssien kanssa. Elämä Berlinin pörssissä onkin sen mukaista, ehkä vielä polttavampaa, kuin Lontoon pörssissä onkaan, koska saksalaiset pörssimiehet eivät vielä ole tasaantuneet siihen määrään kuin englantilaiset, vaan viehättyvät paljon helpommin liiotteluihin. He ovat herkemmät kaikenlaisille tapauksille ja syille, jotka voivat vaikuttaa pörssin hintoihin, helpommin heidän kesken pääsee valtaan myyntikauhu ja taas ostovimmakin. Hintain heilahdukset ovat herkemmät, vaihtelut vilkkaammat kuin Lontoon ja Parisin pörsseissä.
Erinomaisesti kehittyvän teollisuuden johdosta on Berlinin pörssi yhä enemmän omistanut työnsä teollisuuspapereille, varsinkin vuorikaivososakkeille, koska vuorikaivokset ovat Saksan teollisuuden varsinainen perustus. Kun hinnat ovat nousemaan päin, niin vallitsee valtaavassa pörssisalissa melkein korvia huumaava elämä. Pörssisali, joka on Spreen rannalla, lähellä Wilhelmin siltaa, on Berlinin suurin sali. Siihen mahtuu noin 4,000 henkeä ja nousumarkkinoilla se joskus on täpötäynnä väkeä. Semmoisina päivinä on pörssikeinottelu kuumimmillaan ja nopeaan voitetaan tai menetetään miljoneja. Salissa elämöidään ja huudetaan kuin laivassa, joka on merihädässä. Ryhmiä muodostuu ja hajaantuu nopeaan ja virkapukuiset pörssipalvelijat puikkivat kuin sukkulat väkijoukon kautta. Semmoisina päivinä on arvopaperinvaihto pörssissä hämmästyttävän suuri. Mutta kun laskuaalto sen kohtaa, niin muuttuu äkkiä näky. Vielä paljon ennen kuin varastojen menekissä alkaa tuntua mitään laimeutta, laskee pörssissä arvopaperien hinta ja yleinen painostus pääsee vallalle. Joku teollisuuspaperi laskee sen kautta, että pörssiin syydetään myytäväksi tavattoman suuria määriä, suurempia kuin se voi sulattaa, ja tuossa tuokiossa on tuhoisa käännekohta tullut. Myyjät kantavat pörssiin tukottain papereitaan, saadakseen ne myytyä, ennenkuin ne joutuvat aivan arvottomiksi, mutta ostajia ei olekaan, vaan hintain aleneminen jatkuu yhä rutompaan. Syntyy yleinen kauhu, yhä enemmän papereita kannetaan myytäviksi, ostajat yhä enemmän säikkyvät, ja nyt hävitään suunnattomia summia. Pörssi joutuu silloin kokonaan suurien pankkien ja rahamiesten armoille, näiden asiana on koettaa mahtavien pääomainsa nojalla ylläpitää hintoja ja pelastaa, mitä on pelastettavissa — omiin holveihinsa. Pörssissä liike silloin kerrassaan lamautuu. Ei kukaan myy eikä osta, ennenkuin jälleen koittaa vireämpi aika. Berlinin pörssissä nämä aaltoliikkeet seuraavat toisiaan hyvin nopeaan. Mutta on pienemmillä rahamiehillä kuitenkin mahtava turvakin näissä hyökylaineissa, nimittäin Valtakunnan pankki, joka melkoisella voimalla järjestelee markkinoita ja estää kaatumasta semmoisia, joilla kuitenkin on toimintansa vakavaraisella pohjalla.
Berlin sunnuntaina.
Pyhäpäivinä on Berlinin elämä aivan toisenlaista. Kadut ovat silloin, muutamia valtaväyliä lukuun ottamatta, autiot ja tyhjät, puodit kiinni, paitsi ruokatavaramyymälöitä, kuormavaunut kateissa, työ kaikkialla seisauksessa. Kadut ovat siivotut, asunnot puhdistetut. Kansa on juhlapuvuissa — saksalainen yleensäkin on erittäin tarkka puvustaan, kuuluipa hän mihin säätyyn hyvänsä, tuskin missään muualla harjaa niin ahkeraan käytetään.
Sunnuntait ja juhlapäivät ovat kansanpäiviä. Isoisten maailma silloin pysyy huoneissaan. Niillä seuduin, missä ylhäisö arkipäivinä liikkuu, tulvii nyt keskisäätyä ja työkansaa. Kesällä ja yleensäkin niin kauan, kuin ulkoilmassa on mieluista oleskella, vaeltaa koko kaupunki ulkokulmille viettämään joutoaan olutpuistoissa, joita siellä on kaikkialla, hengittämään raikasta ilmaa taikka loikoilemaan metsissä omine eväineen ja juomineen. Näitä huviretkiä varten on omat omituiset vaunutkin, "kremservaunut", joissa on katto ja uutimet, suojaksi huonoa säätä vastaan, ja pitkät penkit, joille mahtuu pari-kolmekymmentä henkeä. Parihevoset vetävät näitä vaunuja. Tuttavat perheet yhteisesti vuokraavat tämmöiset vaunut, hankkivat eväät ja juomiset matkaan. Vaunujen alla on vankka rautainen koukku, johon täytetty oluttynnöri ripustetaan. Niin varustettuna matkaa vaunu kaupungista johonkin metsään tai muuhun hauskaan paikkaan, jossa päivä vietetään. Loikoillaan, syödään ja juodaan, kisaillaan, ja vasta illan tullen palataan takaisin kaupunkiin. Aikaisin kesäaamuina saattaa nähdä sadottain moisia vaunuja matkalla kaupungin ympäristöön. Tavallisesti ne ovat koristetut lipuilla, kukkasilla ja kirjavilla lyhdyillä ja kaikenlaisilla leikillisillä kirjotuksilla. Semmoisilla koulut, seurueet, työläisetkin tekevät huviretkensä, usein monta kymmentä vaunua samassa seurassa.
Mutta verraten pieni on sittenkin se joukko, joka näin hauskasti voi sunnuntainsa viettää. Useimpain täytyy tyytyä yleisiin kulkuneuvoihin, mutta niilläpä onkin liike sunnuntaisin suunnaton. Kaikki rientävät kaupungin ulkopuolelle. Jo aikaisin aamulla kokoontuu rahvasta raitioteitten pysäkeille ja rautatienasemille. Tapellaan paikoista. Vaikka vaunuja on liikkeellä kahta vertaa enemmän kuin arkipäivinä, niin on sittenkin kaikkialla suunnaton tungos. Berlinin ympäristö, laajat puistot ja metsät täyttyvät nopeaan ja erinomaisen vilkas elämä vallitsee luonnon helmassa. Ravintoloita on siellä kaikennäköisiä, kaikenhintaisia, semmoisiakin, joissa vieraat saavat vapaasti käyttää talon laitoksia, syödä omia eväitään, keittää, paistaa, kunhan vain jättävät — kaivon rauhaan ja juovat talon olutta. Hyviä ja huonoja soittokuntia pauhaa joka taholla, vesillä soudellaan vuokraveneillä, rannoilla karkeloidaan tanssilavoilla tai nurmella, kaikkialla on hälinää, joka enimmäkseen on hyvin äänekästä — se on berliniläisen tapa —, mutta juopunutta näkee harvassa. Kaupunkiin palattaissa on tungos vielä kamalampi, sillä kaikki mielellään viipyvät ulkona luonnon helmassa niin myöhään kuin mahdollista. Usein on raitiotievaunussa tungos niin ankara, ettei vaununkuljettaja voi kättään liikuttaa, ja silloin sattuu yhteentörmäyksiä ja onnettomuuksia. Mutta kirkot sitä vastoin ovat sunnuntaisinkin jotenkin tyhjinä, ja verraten vähän niitä Berlinissä onkin.
Talvella ja yleensäkin märkinä vuodenaikoina pysytään kaupungissa, silloin kokoonnutaan suuriin ravintoloihin, työkansa taas enimmäkseen omiin kokouksiinsa, joissa niinikään istutaan pöytäin ääressä, oluthaarikat tai muut nautintoaineet edessä, ja kuunnellaan puheita. Monta sataa suurta kokoussalia on silloin "työssä" eri osissa kaupunkia. Työväki saa käyttää niitä ilmaiseksi kokouksiinsa, salien omistajat tyytyvät siihen tuloon, mikä heillä on nautituista tavaroista. Kaikissa näissä kokouksissa on poliisiluutnantti apulaisineen läsnä, hänellä on valta hajottaa kokous paikalla, kun siinä lausutaan hänen mielestään liian rohkeita sanoja. Mutta saksalainen työmies on pitkällisessä valtiollisessa taistelussaan tottunut ilmaisemaan mielipiteensä maltillisesti, ja enimmäkseen kokoukset sen vuoksi sujuvat hyvinkin rauhallisesti. Niissäkin on "gemytlisyyden", tyytyväisyyden piirre, joka on saksalaiselle niin luontainen, kuuluipa hän mihin kansanluokkaan tahansa.
Berlinin ympäristöt.
Berlinillä onkin maailmankaupungiksi harvinaisen laajalti metsää aivan läheisyydessään. Sen länsipuolella on kaupungin ja järveksi laajenneen Havelin välillä penikulmia pitkä, kilometrejä leveä metsävyöhyke, Grunewald, joka on valtion omaisuutta ja sen vuoksi kaiken keinottelun ulkopuolella. Sitä säilytetään nimenomaan suurkaupungin "keuhkoina". Kymmenellä pfennigillä ja puolessa tunnissa pääsee tähän metsään kaupungin keskeltä. Arkipäivinä on Grunewaldissa harvinaisen rauhallista ja viihdykästä, ja sen läheisyydessä asuvat mielellään ne, jotka suurkaupungissa tekevät rauhaa vaativaa hengentyötä. Tämä luonto ei tenhoo suurenmoisilla piirteillä, maa on melkein lakeata, ainoastaan siellä täällä on joku matala hiekkamäki, esiaikainen dyyni, jolla nyt kasvaa varteva männikkö. Mutta se kiinnittää hiljaisella syvämielisellä tunnelmallaan, joka viihdyttää mieltä ja vapauttaa mielikuvituksen. Tie kulkee missä Havelin rantoja, joilta näkyy lehtoja, huviloita, saaria, somia vaihtelevia maisemia, missä hiljaisen metsän kautta. Kesäaamu näillä teillä on mitä viehättävin, höyrylaivamatka Havelilla hurmaava. Sunnuntaisin tällä vesireitillä, johon Spree yhtyy, liikkuukin sadottain höyrylaivoja, täynnään rahvasta ja soittajia. Laivat voivat lähteä aivan kaupungin sydämestä, jossa Spreen rannat ovat yhtenä rantasiltana. Höyrylaivasiltain ääressä huviretkeläiset panevat tanssiksi. Rannat ovat täynnään vähäisempiä huvilayhteiskuntia, siellä Havelin takana on Werderkin, Berlinin kuulu hedelmämaa. Matkustaja ei hymyilevistä ympäristöistä voisi aavistaakaan, että lähellä metsän takana alkaa yksitoikkoinen karu nummi ja suo, joka Berlinin eteläpuolella lähestyykin aivan pääkaupunkiin kiinni.
Havelin varrella on Potsdam, Preussin kuninkaitten kaupunki, jossa heidän mieluisimmat linnansa ja puistonsa ovat, jonka rakennusmaihin he ovat kauttaaltaankin voineet leimansa painaa. Potsdam on kaunis puisto- ja palatsikaupunki. Siellä on Fredrik Suuren kuulu huvilinna Sanssouci, siellä nykyinenkin keisari mieluimmin oleskelee.