Grunewaldin ja Berlinin välissä on laaja maa-ala, joka on puoleksi metsää ja puoleksi kaupunkia. Se on nimittäin suurena huvilakaupunkina, täynnään upeita huviloita, ihanoita puistoja, lehteviä kujia ja mitä oivallisimpia teitä.
Nousemme lopuksi Berlinin ainoalle korkeammalle paikalle, Kreuzbergille, luodaksemme sieltä viimeisen silmäyksen Preussin pääkaupunkiin. Kreuzberg on vanha lentohiekan muodostama dyyni. Sen kukkulalla kohoo vapaussodan soturien muistoksi pystytetty patsas, ja tätä muistopatsasta ympäröivältä kivipengermältä on laaja näköala maailmankaupungin yli.
Berlin on kuin oikea talomeri, laajuutensa kautta valtaava, vaikka kokonaisuutena yksitoikkoinen. Aikaisin kesäaamuin, ennenkuin vielä tehtaitten savu on ennättänyt kietoa miljoonakaupungin harsoonsa, käsittää silmä täältä aina itäiseen taivaanrantaan saakka kattoja ja torneja, vastakkaisella puolella sitä vastoin havumetsiä, jokien ja järvien rauhaisia pintoja. Toisella puolella alkaa vilkastuva elämä kohottaa ilmaan savua ja auerta, toisella huokuu metsistä raikas havuntuoksu ja niityiltä, vainioilta kesän metisiä henkäyksiä. Muita näkyisämpänä kohoo talojen merestä valtiopäiväin mahtava rakennus kultauksineen, uuden tuomiokirkon korkea kupukatto kupanneen, lukemattomista akkunoista loistaa aamuauringon heijastuva välke. Mutta vuoren takana leviää Tempelhofin laaja kenttä, jossa melkein aina on harjottelevia sotajoukkoja ja vähän väliä loistavat sotaväen katselmukset. Ne eivät missään maailmassa kutoudukaan niin kiinteästi kansan elämään kuin täällä. Silloin on aina keisarikin liikkeellä loistavine seurueineen, ratsastaen nopeata ravia mielinäytöksiinsä. Ihmettelyn sekainen tunne valtaa mielen, kun täältä katsoo Berliniä ja ajattelee sen erinomaisen nopeata kasvamista. Vielä puolen vuosisataa takaperin oli tämä vuori monta kilometriä kaupungin reunasta, nyt sitä vastoin ulottuu täyteen rakennettuja kortteereita aina tämän pienen lentohiekkakukkulan juurelle saakka. Kolmisenkymmentä vuotta takaperin Berlinissä oli tuskin 800,000 asukasta ja sen ympärillä olivat Charlottenburg, Schöneberg, Rixdorf ja monet muut paikat aivan yksinäisiä esikaupungeita. Nyt ovat nämä esikaupungitkin paisuneet mahtaviksi yhteiskunniksi, joissa on satojatuhansia asukkaita, ja enimmäkseen ne ovat kokonaan kasvaneet kiinni nopeaan laajenevaan pääkaupunkiin. Mutta iltapäivällä on näköala tältä mäeltä toisenlainen. Lukemattomista tehtaanpiipuista leviävä savu peittää yhä sakeampaan vaippaan kaupungin, julkisten rakennusten loisto katoo sen sekaan, mustan harmaalta ja synkältä näyttää silloin Berlin. Likaisina ja ilottomina kohoovat vain asematalojen valtavat kupukatot tai mahtavat kaasukellot savun seasta kuin synkät haamut. Metsän reunakin on kadonnut näkymättömiin ja painostava tunne laskeutuu katsojan mieleen. Hän ajattelee, kuinka iloton oikeastaan miljonakaupunki kaikista viettelyksistään, tiedonaarteistaan, laitoksistaan huolimatta kuitenkin on. Joka vuosi versoo kaupungin reunasta ulospäin kokonaisia kaupunkikorttereita. Länsipuolta lukuun ottamatta päättyy kaupunki kaikkialla äkkiä melkein autioon maahan, näyttäen tulijalle vain kaameita tiilisiä paloseiniä. Tuo maa ei ole kaupungin, vaan suurien yhtiöitten käsissä, jotka pitävät sen hintoja niin kalleina, etteivät vuokrat pääse pääkaupungissa alenemaan, ja asuntojen puute varattoman väestön keskuudessa sen vuoksi on suuri.
Berlin on kauppiaitten, tehtaitten ja sotilaitten kaupunki. Se on kaiken "preussiläisyyden" kukka. Senpä vuoksi se ei olekaan mikään kaunis, mutta se on erinomaisen hyvin hallittu kaupunki. Vielä on kaupungin keskustassa joitakuita ahtaita katuja entisiltä ajoilta, mutta ne nopeaan katoovat, niitten joukossa ei ole ainoatakaan, joka olisi siksi merkillinen, että sitä kannattaisi historiallisena muistona säilyttää. Ja kuta kauemmaksi tästä vanhasta keskustasta kuljetaan kaupungin laitoja kohti, sitä leveämmiksi, suoremmiksi, ilmavammiksi kadut muuttuvat, kunnes niillä esikaupungeissa järjestään on joko keskellä taikka sivuilla lehtokujansa ajotien ja leveitten jalkakäytäväin varjoksi. Sama on laita Berlinin kaikissakin osissa. Katujen puolesta köyhemmät kaupunginosat nauttivat samoja etuja kuin rikkaammatkin. Berlinillä on kaikki edut, mitä nuorella, uudenaikaisten käsitysten ja ehtojen vallitessa kasvaneella kaupungilla saattaa olla, asfalttikadut, vihannat kujat, aukiot, istutukset. Kaikki terveydenhoidon vaatimukset on sitä suunniteltaissa voitu huomioon ottaa. Kesällä lehmusten latvatkin huuhdotaan pölystä, kaduilla vesi valuu virtana. Yleinen valvonta on erinomaisen tarkka ja perusteellinen kaikilla aloilla. Järjestys ja puhtaus, siinä Berlinin suurin viehätys ja ansio. Se vallitsee kaupungin keskustasta, kuhisevasta liike-elämästä, aina köyhimpiin ulkoreunoihin saakka.
Pohjanmeren rantakaupungit.
Hampuri.
Hampuri on vanha kaupunki, mutta tulipalojen ja valtaavan kasvunsa kautta se on saanut kokonaan uudenaikaisen leiman. Varsinkin on vapaasataman perustaminen erinomaisen suuressa määrässä muuttanut sen ulkomuotoa. Siitä huolimatta on harvassa kaupunkia, jonka eri osilla olisi niin erilainen ulkomuoto kuin Hampurin. Elben pohjoispuolella ulottuu hyvään matkaan maan sisään viehättävä järvi, Alster, jonka rannoilla on huviloita, reheviä puutarhoja, jonka pinnalla soutelevia veneitä, purjealusten palttinoita, joutsenia. Alsterin rannat ovat rauhalliset ja mitä huolellisimmin hoidetut. Omituinen huvilaluonnon sävy on näillä seuduilla, vaikka ne ovatkin osa maailmankaupunkia.
Kapea kannas, lehtokujaa kantava, erottaa varsinaisen Alsterin Sisä-Alsterista, joka on lähempänä Elbeä. Tämän lammikon rannalla ovat Hampurin uljaimmat kadut, molemmat "Neitsytpolut" (Jungfernstieg); Nikolain kirkon ja Mikaelin kirkon mahtavat tornit, leveät sillat kuvastuvat sen kalvoon. "Missä maailmassa olisi toista semmoista katua kuin 'Jungfernstieg' uusine palatsineen, komeine puistokujineen, jotka kuvastuvat Alsterin kalvoon. Semmoisia ei ole Lontoossa eikä Parisissa. Ainoastaan Konstantinopolilla lienee tämän vertoja, 'Kultainen sarvensa,' jolla kapeat veneet sukkulana soutelevat edes takaisin ja moskeain korkeat kupukatot kuvastuvat rannoilta lahden pintaan." Alsterin seudut ovatkin aivan uudenaikaiset, sillä v. 1842 suuri tulipalo tuhosi koko tämän kaupunginosan, ja entistä monin verroin ehompana se on tuhkasta noussut. Vaikka onkin kivihiilisavu uudelleen liannut seinät, niin ovat nämä kadut siitä huolimatta maailmankaupungin uljaimmat.
Jos vilkaisemme myymäläin suunnattomiin akkunoihin, niin huomaamme piankin olevamme merikaupungissa. Joka puolella näemme merenhengen ja etelämaitten tavaroita, joita tuskin missään mannermaan kaupungissa saa niin tuoreina kuin Hampurissa. Lehväin kehyksissä, suihkukaivojen loiskeessa hohtaa viinirypäleitä Malagan rannikolta, Lissabonin oransseja, Algerian artisokkeja, jaloimpia ananaksia, etelämaan herkkuja jos minkälaisia. Ja varsinkin meren ja vetten eväiset tai kuoriniekat riistat ovat täällä parhaiten edustettuina, houkutellen akkunoissa ohikulkijoita. Mutta on Hampurissa yleisöäkin, joka osaa herkuille arvoa antaa, on kaikista maailman ääristä. Ja enimmäkseen se on yleisöä, jolla ei ole rahasta puutetta, ei ainakaan satamapaikoissa, joka pitkän merimatkan suoritettuaan, "paljon maita ja kansoja nähtyään", tahtoo pitää jonkun ajan iloa pitkällisen paaston jälkeen.
Kuta enemmän täältä lähestymme Elbeä, sitä valtaavammaksi kasvaa liike. Ajoneuvoja näkee verraten vähän. Aina viime aikoihin saakka on liike suureksi osaksi tapahtunut kanavilla, "Dieeteillä", joita tunkeutuu kaupungin sisään tuhka tiheässä. Elben monituiset suuhaarat on enimmäkseen muodostettu suljetuiksi satamiksi, joissa valtaavaa jokiliikettä välittävät alukset purkavat ja ottavat lastejaan. Tämä jokiliike, joka ulottuu aina Böhmiin ja Schlesiaan saakka ja uusien kanavarakennusten kautta vielä laajenee, on melkein yhtä suuri kuin meriliike onkaan. Ne yhdessä luovat Hampurista maailman kolmannen vesiliikekaupungin. Ainoastaan Lontoo ja New York vievät Hampuristakin voiton. Hampurin laivaliike kehittyi varsinkin sen jälkeen, kun se yhdistyi Preussin kanssa tulliliittoon ja uusi vapaasatama rakennettiin, jossa kauttakulkevalla tavaralla on tyyssija ja varastoita voidaan pitää tullaamatta, kunnes niitä tarvitaan. Kanavain, satamain rannalla kohoo korkeita varastosuojia yhtämittaisena rintamana. Kanavain varsilla on niitten alakerroissa verstaita ja työläisten asunnoita. Takapäästään "Dieetit" yhä enemmän kapenevat, siellä ovat piilossa kaikenlaiset luvalliset ja luvattomat alemman asteen ilopaikat, joissa merimiehet nopeaan pääsevät matkalla ansaitsemistaan rahoista.