Uudenaikaisen suurteollisuuden kehitys tapahtui niin ollen Saksassa etenkin vuosien 1834 ja 1871 välillä. Yhdessä sen kanssa alkoi uudenaikainen pääomallisuus päästä kaikilla aloilla määrääväksi. Sama aika, joka valtiollisessa suhteessa oli harvinaisen hiljainen ja levollinen, oli teollisuuden alalla erinomaisen vilkas ja eteenpäin pyrkivä. Valtiollisten toiveittensa rauettua 1848-49 vuosien vapaudentaisteluissa näyttävät kansan parhaat voimat sitä tarmokkaammin antautuneen teollisuuden palvelukseen, saadakseen siitä korvausta rauenneille valtiollisille ihanteilleen.
Asutusolot.
Suurteollisuuden kehitys aiheutti syvälle käyviä muutoksia väestön yhteiskuntakerroksissa. Itsenäisten ammatinharjottajain luku vähenemistään väheni, riippuvaisen palkkatyöväestön luku sitä vastoin enenemistään eneni. Sen kautta varsinkin kaupunkien asukasolot alinomaa muuttuivat. Pienien porvarien sijaan, jotka elelivät piintyneessä tyytyväisyydessään vielä puoleksi keskiaikaisissa kaupungeissa, alkoi niihin yhä enemmän karttua levotonta köyhälistöä, joka määrähetkinä riensi tehtaihin ja sieltä jälleen määräaikoina palasi kotiinsa, sen kautta perin pohjin muuttaen kaupunkien ulkoluonnetta. Uuden suurteollisuuden työmiesjoukot eivät tosin alussa tunteneet etujensa yhteisyyttä, eivätkä sitä voimaa, joka niillä tämän yhteisyyden nojalla oli. Yhteenliittymiskielto esti ammatillisia työmiesjärjestöjä syntymästä. Uudenaikainen ammattikuntaliike pääsi kehittymään vasta sitten, kun nämä ehkäisevät lakisäädökset Pohjois-Saksan liittokunnassa v. 1869 kumottiin.
Toiselta puolen alkoi teollisuustyöväen luku kasvamistaan kasvaa maata viljelevään väestöön verraten. Saksanmaa alkoi yhä enemmän muuttua maanviljelysmaasta teollisuusmaaksi. Kehitys alkoi siellä käydä samaan suuntaan kuin Länsi-Europankin maissa.
Ennen vuotta 1870 lisääntyi maanviljelysväestönkin luku, vaikka suhteellisesti jo hitaammin kuin teollisuusväestön. Mutta jälkeen v:n 1870 olot kokonaan muuttuivat. Maalaisväkiluvun lisääntyminen kokonaan seisahtui, ja koko väkiluvun kasvu, joka Saksassa on ollut erinomaisen nopea, jakaantui kaupunkien osalle, varsinkin semmoisten suurkaupunkien osalle, joissa on yli 100,000 asukasta. Semmoisia kaupungeita oli Saksan valtakunnassa v. 1871 vasta 8, v. 1905 sitä vastoin 41. Edellisenä vuotena niissä asui ainoastaan 5 pros. koko väestöstä, jälkimäisenä sitä vastoin 19 pros. Muutamat Saksan kaupungit, kuten Dortmund, Essen, Mannheim, Ludwigshafen, ovat kasvaneet niin nopeaan, että ainoastaan Yhdysvaltain kehitys tuntee niiden vertoja. Vielä on Englanti suurkaupunkien kehitykseen nähden melkoista edellä. Jo v. 1901 asui siellä suurkaupungeissa enemmän kuin 35 pros. koko väestöstä.
Näin monen kaupungin kasvaminen suurkaupungiksi on melkoisessa määrässä muuttanut kaupunkien asuntaoloja. Pienien talojen sijasta on aljettu rakentaa avaria vuokrakasarmeja. Bremeniä ja Lübeckiä lukuunottamatta ei Saksassa nykyään ole ainoatakaan suurkaupunkia, jonka väestöstä ei ainakin 80 pros. asu vuokrahuoneissa.
Maanviljelyksen vaiheita.
Maanviljelyksen alalla tapahtuneet muutokset kehittyivät jo viime vuosisadan alkupuoliskolla. Maanviljelyksessä kehitys kuitenkin kävi toiseen suuntaan kuin teollisuudessa. Suurviljelys ei samalla tavalla kukistanut pienviljelystä kuin suurteollisuus käsiteollisuuden, vaan pienviljelys päin vastoin monessa suhteessa kehittyi suurviljelyksen kustannuksella, varsinkin itäisissä maakunnissa, joissa valtio osti puolalaisia suurtiloja jakaakseen niitä saksalaisille pienviljelijöille.
Saksanmaa voidaan jakaa kolmeen suurempaan alueeseen maatilain suuruuteen nähden. Itä-Saksassa on suurtilain hallussa enemmän kuin kolmas osa, toisin seuduin puoletkin koko maaomaisuudesta. Luoteis-Saksassa, Keski-Saksassa ja Baijerissa on enemmän kuin puolet koko maaomaisuudesta varsinaisten talonpoikain käsissä. Kolmanteen ryhmään kuuluu Lounais-Saksa, jossa enemmän kuin puolet koko maaomaisuudesta on pientiloja ja palstatiloja.
Maatyöläisväestö.