Laaka-Juran eteläpuolella tulemme Tonavan syvänteeseen, joka käsittää Alppien koko eteismaan aina Alppimuuriin saakka ja koko joukon aluetta joen pohjoispuolellakin. Tällä alueella on Tonavan eteläpuolella enimmäkseen hyvin yhtenäinen luonne, jonka syyn saamme myöhemmin nähdä, maisemain rakenteeseen tutustuessamme. Sen täyttävät Tonavan syrjäjoet.
Tonava.
Tonava kumpuaa maan sisästä Schwarzwaldin rinteillä, lähes 700 metriä meren pintaa korkeammalla. Vähäpätöinen on tämä valtajoki liekussaan, ei puroa parempi, se kiertelee, kaartelee, kaivelee vaatimattomana louhikoiden ja suurien kalliopaasien keskellä, toisin paikoin katoo maanalaisiin reikiin ja juoksee siellä lymyssä pitkät matkat, jopa alempana, ikäänkuin omasta suuresta tulevaisuudestaan tietämättä, lähettää salaa maanalaisen haaran alas Bodenjärveen ja Rheiniin. Laaka-Juran kohdatessaan joki on jo sen verran voimistunut, että on tämän esteen poikki kaivanut itselleen romantisen, puhdastekoisen rotkolaakson. Nämä maisemat, ja seudut tästä kappaleen matkaa eteenpäin, ovat Saksanmaan vanhanaikaisimpia. Vuoroin vanhoja metsiä, lehtoja, siellä täällä joku tuhatvuotinen uhripuukin, vuoroin rosoisia jylhiä vuoria, yksinäisiä autioita kallionkeiloja sortuneine linnoineen ja taruineen. Omituisella tunteella vaeltaja vertailee toisiinsa komeata rotkolaaksoa ja vaatimatonta nuorukaista, joka sen pohjalla levollisena matkailee kukkaista nurmipalstaa pitkin, ikäänkuin ei enää muistaisikaan suurtyötään.
Kalkkivuoristosta päästyään Tonava kappaleen matkaa virtaa suomaita, joilla joen pinta toisin paikoin on kohonnut ympäristöänsä korkeammalle, niinkuin ainakin lietteitä runsaammin kuljettavain virtain pinta laaoilla mailla. Sen uoma on tavallisella vedellä niin matalata ja soraista, ettei joesta vielä ole liikkeelle apua. Vasta ensimäisen Alppijoen saatuaan Tonava ikäänkuin herää ja huomaa, ettei se olekaan luotu toisten veronmaksajaksi, vaan määrätty mitä suurimpiin tehtäviin; kuljettamaan mereen enimmän osan Alppivuoriston vesistä. Ulmin kohdalla siihen touhuisena ja rapaisena liittyy Iller, ja siitä pitäen Tonava jo kykenee aluksiakin kuljettamaan. Illerin jälkeen aina kauas Serbian rajoille saakka, vieläpä oikeastaan sitäkin edemmä Tonava nyt saa Alpeilta toisen syrjäjoen toisensa jälkeen, joiden rinnalla pohjan puolelta tulevat veronmaksajat, Altmühl, Nab, Regen y.m. ovat epäluotettavia ja vähäpätöisiä, aina Marchiin ja Unkarin Tiszaan (Theissiin) saakka. Iller, Lech, vuolas Isar ja varsinkin Inn, joka on vetevämpi ja vuolaampi kuin emäjoki onkaan, lisäävät Tonavan vesimäärää, niin että se Itävallan puolelle tultuaan on Rheinin vertainen kymi. Rajalla, Passaun luona, Tonavan vesimäärä on 30 kuutiometriä sekunnissa.
Tonavan oikea ranta on Ulmista eteenpäin suureksi osaksi alavaa maata, jopa suota, vasen ranta taas, jota Laaka-Jura saattelee aina Regensburgiin saakka, on korkeampaa. Regensburgista alkaen, jossa Tonava kääntyy matkansa varsinaista määrää, Mustaamerta kohti, sitä kulkevat jo suuretkin laivat. Mutta suuremman merkityksen Saksan laivaliikkeelle Tonava saa vasta sitten, kun uusi kanava Tonavasta Mainiin valmistuu. Vasemmalla rannalla saattelee virtaa nyt metsäinen Bayrischerwald, Böhmerwaldin rinnakkaisvuori. Regensburgiin saakka on vasen ranta vanhanaikuisine kylineen ja kaupunkeineen asutumpi, siitä eteenpäin taas ovat tärkeämmät paikat järjestään oikealla rannalla, joka täällä on Baijerin rikkainta viljelysseutua.
Alppien eteismaa.
Alppien eteismaa, joka Tonavan laaksosta alkaen ulottuu Alppeihin saakka, on laaja ylätasanko, Kastilian ylätasangon jälkeen (800 metriä) Europan korkein. Sen keskikorkeus on noin 500 metriä (Münchenin korkeus 518 m), sen alhaisin kohta lännessä Lindau (400) ja idässä Passau (363 m). Tämä eteismaa siis koilliskulmasta vähitellen ylenee sekä Schwarzwaldia, että varsinkin Alppeja kohti, joitten juurella sen korkeus on noin 700-800 metriä. Sen vuoksi on mainitsemillamme Tonavan lisäjoilla hyvin kalteva uoma ja vinha vedenkulku. Laivaliikkeelle ne ovat siitä syystä sopimattomia ja niitten viljelysmerkitys kaikin puolin vähäinen.
Alppien eteismaa on enimmäkseen lakeutta, joka vain toisin paikoin vaihtuu aaltoilevaksi mäkimaaksi. Maanpinnan muodostumisen puolesta se suuressa määrin muistuttaa Pohjois-Saksan alankoa. Samoin kuin siellä samoin täälläkin on hietamaita, soran sekaisia savikolta, melkoisia soita ja löyhistä maalajeista muodostuneita harjuja. Lähempänä Alppirintamaa maa on kokonaan löyhäin kerrosten peitossa, vasta Tonavan puolessa ja sen syrjäjokien leikkauksissa paljastuu aluskallio. Pehmeät maakerrokset ovat, samoin kuin Pohjois-Saksan alangollakin, täynnään suurempia ja pienempiä kivilohkareita, mutta nämä eivät enää ole kotoisin Skandinaviasta, vaan Alpeilta. Pohjois-Saksan alangon yksitoikkoisuudelta näitä seutuja kuitenkin suuressa määrin turvaa Alppiseinä, joka etenkin kauempana etelässä on kaikkialla maiseman pohjana. Kuta lähemmä Alppien rintamaa etenemme, sitä vaihtelevammaksi, luonnonkauniimmaksi muuttuvat seudut. Maanpinta käy levottomaksi, mäet kohoovat, laaksot syvenevät, melkoisia järviä ilmestyy laaksoihin.
Iller, Lech ja Isar eivät vuolaan virtansa vuoksi edistä viljelystä, vaan pikemmin ovat asutuksen vihollisia. Korkeintaan ne palvelevat puutavaran lauttausta, mutta muutoin enemmän hävittävät kuin edistävät rauhan töitä. Tuskin ovat ne Alppisolista päässeet lakeudelle, niin ne kaltevaa, kivistä uomaansa pitkin, usein itse luomainsa sorasärkkäin päällä virraten, rientävät Tonavaa kohti, saaden usein aikaan turmiollisia tulvia. Usein ne käyttökelpaamattomine saarineen, hiekka- ja sorasärkkineen, umpisalmineen ja rämeineen anastavat kolme kertaa enemmän maata, kuin siivolla virraten tarvitsisivat. Toiset pysyvät tämän luontoisina aina suistamoonsa saakka ja ovat sen vuoksi saaneet kerrassaan autiomaaluonteen. Niitten rannoilla tavataan ainoastaan vähäpätöisiä kyliä, joissa lautturit matkoillaan poikkeavat.
Tämän luontoisia ovat joet varsinkin alaosallaan, mutta ylempänäkin ne pitkillä matkoilla karkottavat kylät ja viljelykset rannoiltaan. Tulvista ja laaksojen suomuodostuksista saa selityksensä, miksi koko Ylä-Baijerissä asutukset ovat vaaroilla ja korkeilla mailla. Keski- ja Pohjois-Saksassa vähäpätöisimmänkin joen varsilla useimmiten tapaa mitä kirjavinta elämää ja taajinta asutusta, mutta Ylä-Saksan joet sitä vastoin usein tuovat Alppien erämaaluontoa mukanaan kauas tasangoillekin ja vaikuttavat enemmän maisemansa yksinäisyyden ja omituisen kolkkouden, kuin hymyilevän viljelyselämän kautta luonnonystävän mieleen. Ei edes Inn ole näistä haitoista vapaa, vaikka se onkin soveliaampi laivaliikkeelle ja vaikka sen rannat ovat kuivemmat ja ilmanala leudompi ja viljelyskasveille ehtoisampaa, kuin Isarin ja Lechin. Ikivanha liike Alppien poikki Italiaan on Innin kyliin ja kaupunkeihin painanut omituisen leimansa. Tämä joki nimittäin leikkaa mahtavan laaksonsa kautta syvemmälle Alppeihin, kuin mikään muu joki, sen lähteet ovat jo aivan lähellä Ylä-Italian järviä.