Permakauden eläimistöstä tiedämme, että varsinkin kalat silloin kehittyivät monilajisiksi, vaikka tämän aikakauden muodostumat Europassa ovatkin jotenkin köyhät. Permakaudella niinikään esiintyvät ensimäiset varmaan tunnetut matelijat.
Triaskaudella ovat haikalat huomattavana lisänä meren eläimistössä, ynnä monenlaiset suuret sammakkoeläimet. Mutta vielä kookkaammiksi kehittyvät matelijat, etenkin merimatelijat. Maalla tapaamme lentoliskot ja ensimäiset imettäväisetkin, vaikka nämä vielä ovatkin pieniä ja vaillinaisesti kehittyneitä. Ne ovat järjestään pussieläimiä.
Jurakauden muodostumat sisältävät erinomaisen runsaasti fossileja. Sammakkoeläimet ja matelijat ovat vielä valtavammat kuin edellisellä aikakaudella. Juran ylimmistä kerroksista on löydetty ensimäisen linnun jäännökset. Tuolla linnulla oli vielä samanlainen pyrstö kuin matelijoilla ja liskoilla, ja hampaalliset leuvat, mutta höyhenpuku samanlainen kuin linnuilla.
Liitukaudella käyvät linnut yleisemmiksi, mutta näyttävät vielä olevan hampaallisia. Imettäväisiä ei ole vielä löydetty jurakauden kerroksista, vaikka mitä epäilemättä oli jo silloin olemassa. Maakasvistosta mainittakoon, että tällä aikakaudella äkkiä kehittyi suuret määrät lehtipuita ja muita kaksisirkkaisia kasveja.
Maapallon uusin aika eroo hyvin suuressa määrin keskiajasta.
Tertiärikauden eläimistä puuttuu paljon edellisen aikakauden eläimistä. Varsinkin ovat matelijat merkillisen nopeaan vähentyneet. Mutta nyt paisuu sitä vastoin imettäväisten luku niin suureksi, että ne ovat manterella vallitseva eläinluokka. Alempien tertiärikerroksien aikana eläneet imettäväiset ovat kuitenkin jo suureksi osaksi kadonneet; mutta ylempien kerroksien eläimistä suuri osa on yhä vielä eläviä lajeja.
Kvartarikaudella taas, jolla suuri jääkausi painoi raskaan leimansa pallomme pintamuotoihin ja oloihin, ilmestyi maan päälle, sen mukaan kuin tiedämme, ensimäinen ihminen.
Jos tarkastelemme geologista karttaa, niin näemme maanpinnan tavallisesti jaettuna värivyöhykkeihin sen mukaan, minkä ikäisiä kerroksia kullakin kohdalla on maanpinnassa. Tutkimalla näitten kerrosten asentoa, ovatko ne vaakasuorassa, vaiko kallellaan, vääntyneet poimuiksi, jotka muodostavat vuoria ja laaksoja, vajonneet halkeamia pitkin syvyyteen tai samoin korkeammalle kohonneet, voimme tehdä melkoisen pitkälle meneviä johtopäätöksiä maanpinnan rakenteesta. Saamme selville, kuinka tämmöisten maankuoren liikkeitten kautta Alpit ovat ilmoille kohonneet — vieläpä voimme määrätä ajankin, milloin se on tapahtunut, — kuinka laajat laaksot ovat maan vajoomisen kautta syntyneet, missä on vanhoina geologisina aikoina kohonnut korkeita, perustuksiaan myöden hävinneitä vuoria. Mutta tämä tieto ei vielä riitä maankuoren rakenteen selittämiseksi. Paitsi muodostumain ikää, tulee meidän myös tietää, millä tavalla ne ovat muodostuneet. Sitä varten on tutkittava kallioisien, kivekkeitten ja maanlaatujen kokoomusta.
Kallioiden ja maakerrosten kokoomus vaihtelee lakkaamatta samanikäisissäkin kerroksissa sen mukaan, missä oloissa kerros on syntynyt, syvän meren pohjallako, matalassa rantameressä, rannalla, sisäjärvissä, jokien rannoilla tai suistamoissa, taikka mannermaalla rapautumisen vaikutuksesta. Kallio itsessään sisältää tarvittavat todistuskappaleet. Samat luonnonvoimat ovat kaikkina aikoina rakennelleet ja hävitelleet maankuorta, ja sen vuoksi tavataan aivan samanlaisia kallioita eri kerroksissa, joiden ikäerotus voi olla kymmeniä miljoonia vuosia. Tapaamme hiekkakiveä, kalkkikiveä, liuskeita sekä vanhimmissa että uusimmissa kerroksissa. Jos kallioiden ja löyhäin maapeitteiden laadun mukaan piirtäisimme maanpinnan kivennäiskartan, niin saisimme kuvan, joka kokonaan eroisi kerrosten ikää esittävästä geologisesta kartasta. Kerrosten iän tunteminen on tärkeä maankuoren niin sanoaksemme arkitehturin tuntemiselle, mutta kallioisten laatu sitä vastoin määrää seutujen viljelysarvon.
Kalliot ja maanlaadut.