Hiilikauden aikuisia peitteitä on Saksanmaalla maanpinnassa melkoisilla aloilla. Tuskin löytyy toista geologista muodostumaa, jota olisi yhtä tarkoin tutkittu kuin tätä, ja joka yhtä suuressa määrin olisi valaissut entisten geologisten aikain elämää, koska n.s. "hyötyisä kivihiilimuodostuma" on pääasiallisesti rannikkomuodostuma ja sen vuoksi sisältää runsaasti sekä maaeläinten että maakasvien jäännöksiä. Alimmat kerrokset ovat enimmäkseen merimuodostumia, liuskeita ja kalkkiaisia, niitten jälkeen seuraa rantamuodostumia, joissa on elimellisten eläinten jäännöksistä muodostuneita kalkkiaiskerroksia ja kasvijäännöksistä muodostunutta kivihiiltä, sekä vahvoja hiekkuripeitettä, jotka ympäröivät kivihiilikerroksia. Tärkeimmät kivihiilialueet ovat Ranskan rajalla Saarbrücken, Moselin etelästä tulevan lisäjoen Saarin varrella, Westfalissa Ruhrin alue, ynnä Saksin ja Schlesian alueet. Thüringissä ja Schwarzwaldissa on myös kivihiiltä, mutta niukasti.
Perma.
Perman muodostuma on saanut nimensä Venäjän Permasta, mutta ensimäiseksi se tutkittiin tarkemmin Saksissa Mansfeldin kuparikaivoksissa ja erotettiin kahteen pääkerrokseen ja sanotaan siitä myös dyakseksi. Alempi kerros on n.s. rotliegendes, suomeksi punainen pohjakivi, koska se mainituissa kaivoksissa on kuparisuonien alla; ylempi kerros taas, kuparisuonien kate, on nimeltään zechstein, s.o. sitkaskivi. Punainen pohjakivi on enimmäkseen jokimuodostumaa, missä mukulakiveä, missä hiekkuria tai liusketta, jota sitoo savinen tai piinen kivennäinen. Punaisen värinsä se on saanut rautaoksidista. Liuskeet, joita usein on mahtavat kerrokset hiekkurin ja mukulakiven välissä, ovat toisin paikoin aivan veripunaiset väriltään. Punainen pohjakivi esiintyy puolen kilometriä, jopa toisin paikoin parikin kilometriä vahvoina kerroksina. Saksan kallioista se on tunnetuimpia ja useimmin mainittuja.
Punaisen pohjakiven päällä on Saksanmaalla maapihkan sekaista mustaa merkeliä, jossa kupari on erittäin hienorakeiseksi jakaantuneena. Kuparisuonien katteena taas on äsken mainittu sitkaskivi, harmaata, lujaa, usein dolomitimaista kalkkikiveä. Muitakin kallioita on samanaikuisissa muodostumissa, mutta yllämainitut ovat laajimmalle levinneet ja kaivosteollisuuden vuoksi tärkeimmät ja yleisimmin tunnetut. Perman kerroksissa on myös laajoja suolamuodostuksia, kipsiä y.m., etenkin arvokkaita kalisuolakerroksia. Perma on varsinkin Harzissa synnyttänyt hyvin vanhan ja tuottavan kaivosteollisuuden.
Paljon laajemmilla aloilla ovat Saksassa kuitenkin maapallon keskiaikaiset, mesotsoiset kerrokset maan pinnassa. Jos jatkamme tutkimuksiamme, kulkien vanhemmasta nuorempaan, niin seuraa järjestyksessä trias.
Trias.
Siinä esiintyy pääasiallisesti kahdenlaista kalliota, hiekkakiveä ja saviliusketta, jotka enimmäkseen sisältävät maaeläinten ja kasvien jäännöksiä. Niitten välillä on kuitenkin kalkkiaismuodostuma, jossa tapaamme eläinten jäännöksiä.
Tunnetuin triaksen kallioista on yleiseen levinnyt bundtsandstein eli kirjohiekkuri, joka on saanut nimensä siitä, että siihen kuuluu hyvin erivärisiä hietakiviä, punaisenruskeita, keltaisia, vihertäviä, tai monikirjaisia ja pilkullisia, sen mukaan minkä väristä on hiekkajyväsiä sitova kivennäinen. Hiekkakiven ohella sisältää muodostuma kirjavia liuskeita, savia ja merkeleitä. Usein tavataan kirjohiekkurista metallejakin. Kirjohiekkuria seuraa järjestyksessä toinen erittäin tärkeä ja laajalle levinnyt muodostuma, kuorikalkkiainen (Muschelkalk), joka on meressä muodostunutta, niinkuin nimestä on helppo päättää. Kuorikalkkiaisessa on usein vahvalta merkeleitä ja näitten seassa anhydrittiä, kipsiä ja vuorisuolaa.
Kuorikalkkiaisesta kohotessamme kohtaamme triaskauden ylimmän muodostuman, keuperin, joka enimmäkseen on koottu erittäin monivärisistä punaisista, harmaista, viheriäisistä, vieläpä keltaisista, ruskeista, sinisistä ja violeteistakin liuskeista ja merkeleistä. Joukossa on vielä monivärisiä savia, ynnä kipsiä, anhydrittiä ja suolakerroksia. Hiekkureitakin on keuperissä, mutta ne ovat enimmäkseen aivan hienorakeisia ja jotenkin kirjavia väriltään. Siellä täällä on köyhänlaisia kivihiilikerroksiakin joukossa. Toisin paikoin keuperkallio on niin täynnään kalanhampaita, että ne muodostavat yhtenäistä, kivennäisen yhteen liimaamaa luukiveä. Kun joukossa kuitenkin on maaeläintenkin jäännöksiä, niin on keuper kaikesta päättäen rannikkomuodostus.
Luodessamme silmäyksen Saksanmaan geologiseen karttaan huomaamme siinä neljä suurempaa, osasta hyvinkin laajaa triasaluetta: pohjoissaksalaisen ja frankilais-schwabilaisen, jotka ovat samassa kappaleessa, Elsassin ja Lothringin sekä Schlesian triasalueet. Verra, Fulda, nuo Weserin molemmat lähdejoet, Leine, Saale, Main ja Neckar siten enimmäkseen virtaavat triasalueitten kautta. Pohjois-Saksassa ne täyttävät koko Harzin ja Thüringin välimaan, ulottuen luodetta kohti kauas Oldenburgiin saakka. Arvattavasti ulottuu tämä peite kuitenkin vielä paljon laajemmallekin, vaikka se muualla on nuorien maapeitteitten alla. Schlesian triasalue on pienin, mutta tärkeä malmirikkautensa vuoksi. On vielä Alpeissa olemassa viideskin triasalue, mutta se eroo kokonaan edellämainituista sen puolesta, että se, vaikka nykyään on korkeimmalla, kuitenkin on syvän meren muodostuma. Kirjohiekkuri ja kuorisimpukka tosin ovat jotenkin samanlaiset Alpeilla, kuin muillakin triasalueilla, mutta keuper on aivan erilainen. Se käsittää suunnattoman vahvoja kalkkiais- ja dolomittikerroksia, jotka ovat äärettömän rikkaat kaikenlaisista alemmista merieläimistä, varsinkin koralleista. Mutta samanaikuisissakin muodostumissa kiven luonne täällä hyvin äkkiä vaihtelee, kalkkiaisesta pehmeiksi liuskeiksi ja merkeleiksi ja päin vastoin.