Jura.
Tulemme sitten jurakauden muodostumiin, joitten pääala on Tonavan pohjoispuolella kulkeva, Thüringiin polveava Laaka-jura (Tafel-Jura). Jurakauden noin 1000 metriä vahvat kerrokset jaetaan elimellisten jäännöstensä mukaan kolmeen alaosaan. Ne ovat alin eli musta (Lias), keskimäinen eli ruskea jura (Dogger) ja ylin eli valkoinen jura (Malm). Ne ovat erinomaisen rikkaita kaikenlaisista kivettymistä, todistaen jurakauden rehevää kasvullisuutta ja rikasta eläinmaailmaa.
Lias-muodostumassa tapaamme pääasiallisesti hiekkakiveä, kalkkiaisia, merkeleitä ja savia, joissa elimelliset jäännökset ovat oivallisesti säilyneet. Merkeliliuskeet ovat niin rikkaita maapihkasta (bitumenista), että ne ovat verrattavat palaviin liuskeisiin. Muutamissa seuduissa, esim. Oderiin suistamossa, lias sisältää vähempiä hiilikerroksia. Dogger, jonka kalliot ovat hienorakeista hietakiveä, savea, merkeliä ja kalkkiaista, sisältää paljon rautamalmia. Samoin kuin lias on doggerkin merimuodostuma. Juran ylimmässä kerroksessa, malmissa, kivennäisväri melkoisesti vaalenee, koska hiekkurit ja savet siinä ovat harvinaisemmat, kalkkiaiset taas yleiset. Siitä muodostumaa on ruvettu nimittämään "valkoiseksi juraksi". Toisin paikoin nämä kalkkiaiset, joitten luonne muutoinkin vaihtelee erinomaisen paljon, ovat aivan vailla kivettymiä; toisin paikoin ne taas ovat mitä rikkaimpia kaikenlaisista eläinjäännöksistä, etenkin sienistä ja koralleista. Kuuluisimpia tämän aikaisista kallioista on Solenhofenin kivipainokivi Baijerissa, Pappenheimin kreivikunnassa. Solenhofen on paleontologien aarreaitta. Sieltä muun muassa on löydetty ensimäisen linnun luuranko, niinkuin olemme jo maininneet.
Paitsi Laaka-Jurassa on jurakauden kerrostumia Lothringissa, Keski-Saksan vuorimaissa, Ylä-Schlesiassa ja Alpeilla. Malm muodostaa Laaka-Jurassa tuon ylätasangon, josta olemme ennen kertoneet, joka kuivuutensa ja jyrkän reunansa kautta niin selvään eroo kahden puolen matalammista maista.
Liitukausi.
Tuskin mikään geologinen aikakausi on niin monivaiheinen, kuin liitukausi. Nimensä se on saanut valkoisesta kirjotusliidusta, joka on aikakauden huomattavin muodostuma Englannissa ja Pohjois-Saksassa ja jota ennen luultiin liitukauden yksinomaiseksi omituisuudeksi. Yhtä suurella syyllä liitukausi kuitenkin olisi voinut saada nimensä viheriäisistä, taikka nelitahoilevista hiekkakivistä, jotka ovat tämän aikakauden huomattavimmat kerrokset Saksissa, Böhmissä ja Schlesiassa.
Liitukauden kallioista on mainittava ensinnä nelitahoileva hiekkuri (Quadersandstein), joka on missä hienoa, missä karkearakeista, jopa vallan mukulakiveäkin. Missä sidekivennäinen kokonaan puuttuu, siellä tapaamme hiekkakiven sijasta mahtavia esi aikaisia hiekkuripeitteitä, kuten Aachenin luona. Toisin paikoin nämä hiekkakivet glaukonittipitoisuutensa vuoksi ovat viheriäisiä. Erittäin selvät kerrostuminen ja ristiin kulkevat kohtisuorat halkosuunnat vaikuttavat, että liitukauden hiekkurit lohkeilevat nelitahoisiksi kappaleiksi, josta niitä juuri sanotaankin nelitahoileviksi hiekkureiksi. Valkoinen kirjotusliitu, liitukauden tunnetuin muodostus, on osaksi hiilihappoista kalkkia, osaksi pienen pienien merieläimien, n.s. foraminiferien ja kokkolittien kalkkikuona. Näitten kallioiden ohella on vielä liuskeilla ja liuskesavilla huomattava sija liitukauden muodostumissa, sekä vahvuutensa, että hyvin säilyneitten kivettymäinsä vuoksi. Liitukauden glaukonittiset merkelit ovat erittäin tärkeitä lannotusaineita. Kivihiiltäkin on tämän aikakauden kerroksissa, etenkin Luoteis-Saksassa.
Liitukauden kerroksia on Saksassa maanpinnassa hyvin laajalti, Harzin pohjoispuolella, Westfalissa, Aachenin seuduilla, Elben hiekkuri vuoristossa, jossa nelitahoilevan hiekkurin rapautumisen kautta on syntynyt "Saksin Sveitsin" merkillinen vuorimaa, ynnä vielä Schlesiassa ja Alpeilla.
Tertiärikausi.
Tertiäriajalla maapallon pinta saavutti likimain nykyisen muotonsa ja kasvikunta ja eläinkunta yleisluonteen, joka mitä lähimmin liittyy nykyaikaiseen luomakuntaan.