Samoin kuin yleensäkin suurien vajoomisalueitten rajalla, samoin Ylä-Rheinin laaksossakin purkautui maan sisästä laavoja ja vielä tänä päivänä monet kuumat lähteet vuoristojen rinteillä todistavat entisten tuliperäisten voimain läheisyyttä. Kaiserstuhlin omituinen kukkulamaisema keskellä Badin lakeutta erillään Schwarzwaldista on sen aikainen purkausmuodostuma, toisin sanoen tertiäriajan tulivuori.
Jääkaudella oli sekä Vogeseilla että Schwarzwaldilla ikuista lunta ja jäätiköitä, joitten kovertamia näiden vuoristojen somat järvet ovat.
Frankin ja Schwabin pengermää.
Frankin ja Schwabin pengermaata, joka käsittää maan Ylä-Rheinin laakson itäisen reunavuoriston, Tonavan, Böhmin rajavuorten ja Thüringerwaldin välillä, pidettiin niinikään ennen tyypillisenä vajonta-alueena, mutta nyt tiedetään, että se onkin saanut pengermaan luonteen etupäässä toisista syistä. Vajoomisen kautta se on eronnut rajavuoristaan, mutta sen omat pintamuodot ovat syntyneet toisien geologisien voimien vaikutuksesta.
Sen paremmin käsittääkseen lukija kertomustamme lukiessaan silmäilköön tähän liitettyä kuvaa. Hän huomaa silloin, että kulkiessamme luoteesta, esim. Odenwaldista Tonavaa kohti, kohtaamme yhä nuorempia kerrosmuodostumia. Ensinnä on kirjohiekkuri, triaksen vanhin peite, sitten kuorikalkkiainen, ja tämän jälkeen triaksen nuorin kerros, keuper, sekä Laaka-Juralla vihdoin jurakauden peitteet. Nämä kerrokset viettävät luoteesta kaakkoa kohti. Poimuharja siis olisi luoteessa, laakso kaakossa. Luonnollisesti täytyisi siis maanpinnankin viettää samaan suuntaan. Mutta asianlaita onkin päin vastoin. Vaikka kuljemme kerrospoimun harjalta sen laaksoa kohti, "tektonisesti korkeammasta seudusta tektonisesti matalampaan", niin kohoommekin siitä huolimatta yhä korkeammalle merenpinnasta ja virrat juoksevat vastaamme, vaikka niiden pitäisi juosta kanssamme Tonavaa kohti.
Vihdoin kohoo eteemme Laaka-Juran rinne, joka tällä puolella on korkea ja jyrkkä.
Kerrostumain s.o. juran, keuperin, kuorikalkkiaisen ja kirjohiekkurin rajoilla kohoo maa aina äkkitörmin vanhemmasta nuorempaan, niin että kukin peite on toisestaan selvään eroava portaana kohoova pengermänsä. Maa siis kohoo portaittain, ja siitä on koko alue luonnontieteessä saanut Schwabin ja Frankin pengermaan nimen.
Todettu asia on, että maa koko tämän pengermaiseman alueella on vajonnut. On löydetty pitkiä halkeamia Böhmerwaldin, Thüringerwaldin, Odenwaldin, Schwarzwaldin rinteillä ja Tonavan pohjoisella rannalla, joita pitkin pengermaa on kokonaisuudessaan vajonnut. Mutta nuo kerrosmuodostumain rajalla kohoovat portaat, joitten ennen luultiin syntyneen vajoomisen kautta, ovatkin ilmastollisten vaikuttimien työtä. Maa on toisin sanoen luoteessa rapautunut ja vesien kantamana juossut pois nopeammin kuin kaakossa, ja siitä syystä maa nyt alenee luodetta kohti, vaikka kerrosten viistous osottaa, että se on ennen ollut luoteessa korkeammalla. Siihen taas, että aleneminen tapahtuu portaittain, on syynä peitteiden eri kovuus.
Frankin ja Schwabin pengermaakin erinomaisen selvään osottaa, kuinka kerrosmuodostumain ynnä riistäväin ja maankuorta järkyttäväin voimain tunteminen avaa valaisevia näköaloja nykyisten pinnanmuotojen tuntemiseen.
Ennenkuin käymme tekemään selkoa Keski-Saksan vuoristokynnyksen geologisesta rakenteesta, luokaamme lyhyt silmäys maanosamme vuorimuodostuksen yleisiin vaiheisiin menneinä geologisina aikoina.