Maaöljyä (petrolia) on Saksassa ainoastaan jossakussa paikassa vähäisiä määriä, esim. Elsassissa, jossa sitä esiintyy yhdessä asfaltin kanssa. Useissa kohdin on Pohjois-Saksassakin löydetty vähäisiä määriä petrolia, enemmän sitä vastoin asfalttia; Etelä-Saksassa Alppien juurella niinikään. Mutta nämä löydöt eivät likimainkaan täytä maan tarvetta.
Malmit.
Saksan vuoriteollisuus on vanhempi, kuin monen muun maan. Jalommat metallit, joita aikaisemmin etupäässä etsittiin, ovat kuitenkin ehtyneet. Niiden louhiminen on enää enimmäkseen vain pieni sivuelinkeino. Mutta raudan valmistus sitä vastoin on kehittynyt valtavaksi. Tämä tapahtui varsinkin sen jälkeen, kun opittiin Tuomas-menetelmän kautta erottamaan raudasta fosfori (1878). Vasta tämän kautta saivat Saksanmaan kylläkin laajat maanalaiset rautavarastot täyden merkityksensä, etenkin Lothringin laajat rauta-o'olitti eli minettimalmit, jotka kuuluvat osa Ranskalle, osa Luxemburgille, osa Saksalle. Mutta Saksan alueella on enin osa näistä malmeista. Sieltä Westfalin kivihiilialue tuo suuren osan jalostamastaan raudasta — on edullisempaa kuljettaa rauta hiilen, kuin hiili raudan luo. Ruhrin alueellakin, ynnä monessa paikassa Westfalissa, Harzissa, Thüringissä, Schlesiassa, ynnä siellä täällä Etelä-Saksassa on rautaa. Vaikka malmit enimmäkseen eivät olekaan niin rikkaita ja puhtaita, kuin esim. Pohjois-Ruotsin valtavissa rautavuorissa, niin ovat ne kuitenkin lähempänä ja tuotanto on niin suuri, että se täyttää enimmän osan oman maan tarpeesta.
Manganimalmeja, joita rautateollisuus tarvitsee, on Rheinin
Liuskevuorissa, Harzissa, Thüringissä y.m.
Jaloja metalleja mainitaksemme on kultaa vähäpätöisiä määriä Fichtelgebirgessä ja Harzissa, Schlesiassa ja Erzgebirgessä. Ennen vanhaan on Rheinin, Moselin, Tonavan, Saarin y.m. jokien hiekoista huuhdottu kultaa, mutta tämä teollisuus on nykyään jäänyt unohduksiin. Hopeaa, kuparia, lyijyä ja sinkkiä saadaan yhä vielä melkoisia määriä etenkin Erzgebirgestä, Schlesiasta ja Harzista.
Hyödyllisiä kiviä.
Paitsi malmeja sisältää Saksan mantu monenlaista kiveä, jota on jo vanhastaan käytetty mitä erilaisimpiin tarkotuksiin. Vanhain tuomiokirkkojen uljaat nelitahoiset hiekkurilohkareet ja marmoripilarit, kaupunkien ja kylien liuskekatot, laatoilla lasketut torit ja kadut, nuo suunnattomat määrät sementtiä ja kalkkia, joita on kautta aikain maasta nostettu ja yhä vielä nostetaan, ne kaikki kertovat, kuinka rikasta Saksan mantu on kaikenlaisesta rakennusaineesta. Ainoastaan Pohjois-Saksa on tässä suhteessa köyhempää, siellä kun vahvat irtaimet maakerrokset melkein kaikkialla peittävät alla olevia kallioita. Siellä on sen vuoksi jo vanhastaan käytetty rakennuksiin jääkautisia kulkukiviä ja savea.
Ennenkuin päätämme tämän lyhyen silmäyksen Saksanmaan mannun rikkauksiin, mainitkaamme vielä kaksi kivennäistuotetta, jotka eivät tosin ole tärkeimpiä, mutta niin harvinaisia, että niitä tuskin muualla tapaa, ja jälkimäinen historiallisestikin merkillinen: Solnhofin kivipainokivi ja Samlandin meripihka.
Solnhofin kivipainokivi.
Se kalkkikivi, jota louhitaan Solnhofin kallioista, ei tosin ole ainekokoomuksensa puolesta harvinaista; harvinaiseksi ja tarkotukseensa niin erinomaisen soveliaaksi sen tekee kiven erinomainen tasaisuus ja hieno rae. Kaikista ponnistuksista huolimatta ei ole onnistunut valmistaa eikä muualta löytää niin erinomaista kivipainokiveä, kuin tämä on.