Alppien ja korkeimpain keskivuorien kasvisto.
Vuoristometsät.
Omituisia kuvia tarjoo metsä, kun kohoomme korkealle vuoristoihin, sekä Alpeilla että keskivuoristonkin korkeimmilla rinteillä. Kaukana viljelyksistä, vaikeissa paikoissa kasvaen, vuorimetsät yleensä ovat säilyttäneet alkuperäisemmän leiman. Ja vuorimetsäin korkeimmissa osissa tapaamme ilmiöitä, joiden vastineita meidän maassamme kohtaa vasta Lapin perukoilla. Näemme siellä metsän taisteluvyöhykkeen, joka jokaiseen luonnonystävään jättää syvän ja pysyväisen vaikutuksen. Tutustuaksemme näihin ilmiöihin ja siihen omituiseen, viehättävään kukkasmaailmaan, joka tuntureilla iloitsee ja kuolee, teemme matkan Sudetteihin, esim. Glatzin lumivuorelle, jolla lumi aikaisin sataa ja myöhään viipyy, vaikkei se ikuista olekaan.
Miltä puolelta alammekin vuorimatkan, aina on aluksi kuljettava monias penikulma yksitoikkoisia kuusikoita, jotka nykyään peittävät kaikkien korkeimpien keskivuorien alempiakin rinteitä. Tällä vuorimetsällä on karkea, jopa pelottavakin sävy synkässä suuruudessaan, useinkin tiettömissä erämaissa. Raskasmielinen kaipaus laskeutuu vaeltajan mieleen, kun hän näissä yksinäisissä metsissä kulkee. Se seuraa häntä jyrkille vuoripoluillekin, verhoten surunvoittoiseen ihanuuteen siintävät kaukometsätkin, joita alkaa sieltä täältä näkyä, kun metsä jyrkimpäin kallionpolvien kohdalla jakautuu. Mutta noin 900 metrin korkeudessa uusi vieras sävy karkottaa nämä surunvoittoiset mielialat. Pyökit alkavat käydä yleisemmiksi, niiden rattoisemmat värit elähyttävät synkkää kuusimetsää. Mutta ne ovat nyt vaivaiskansaa. Omituisen painostuneena, harvassa kasvaen, hapuillen maata oksillaan ikäänkuin suojaa hakien, kuusikin heittää ylpeän ryhtinsä. Solakkain, tuulessa huojuvain kaunottarien sijaan ilmestyy yhä enemmän näivettyneitä, vääriä vanhuksia, joiden jäykät, ränkkyiset oksat maan lähellä muodostavat taajan kutomuksen, mutta latvapuolesta ovat sitä huonommat. Mikä on taittunut, mikä muutoin särkynyt, mikä tuulen repimä, harmaan naavaparran verhooma. Luonnon tuntija siitä paikalla huomaa, että hän on nyt saapunut myrskypuitten vyöhykkeeseen. Mutta täällä myrskypuut muodostavat kokonaisen kääpiömetsän; Alpeilla sitä vastoin myrskypuut esiintyvät yksitellen, silvottuinakin mahtavina metsäjättiläisinä. Sanomattoman surullisen vaikutuksen tämä ränstynyt kääpiömetsä tekee sumuisessa koleassa korkeudessaan.
Kuusi kasvaa täällä vain 3-4 metriä korkeaksi. Jopa voi nähdä oikeita Metusalemeja, jotka eivät ole jaksaneet paljoa korkeammiksi kasvaa, kuin tuo pipliallinen vanhuskaan. Kaikkien oksat ojenteleksen kaakkoa kohti, ryömien pitkin maata, etsien turvaa hyisiä tuulia vastaan. Mutta juuret ovat jykevät ja voimalliset ja kourailevat lujasti maata. Sanomattoman surullinen tunne valtaa mielen näitten taistelussa harmaantuneitten etuvartijain kesken. Vielä vähän ylempänä kohoo polun kahden puolen ainoastaan kuivuneita keloja, jotka harmaina, ikäänkuin vaalenneet luut ylenevät kalpeasta, karheasta nurmesta. Kankea, mätästävä ukonparta (Nardus), tuo nurmista ilottomin, valtaa heti metsän sorruttua maan.
Semmoista on metsän taisteluvyöhyke, eikä ainoastaan tämän, vaan kaikkienkin tunturien rinteillä. Voimallisimmin se on kehittynyt Sudettien pyöreillä selänteillä ja Harzissa. Täällä voimme nähdä sen vaiheet, siitä kun metsä ensinnä hajaantuu saarekkeiksi aina viimeisiin, aavemaisiin vaivaisiin saakka metsän ylimmällä rajalla. Näissä vuoristoissa metsän kasvu lakkaa vain ilmaston huononemisen vuoksi, sen vuoksi metsä näin vähitellen riutuu. Alpeilla on asianlaita yleensä toinen. Siellä on metsänkasvun rajoilla tavallisesti jyrkkiä korkeita kallionseinämiä ja pystyyn suistuvia hautalaaksoja, joiden rinteillä metsä ei maan huonouden vuoksi menesty. Metsä sen vuoksi katkeaa täysin elinvoimaisena. Mutta jonkinlainen taisteluvyöhyke sielläkin kehittyy. Harjanteilta syöksyvät myrskyt painiskelevat rajusti ylimpäin puurivien kanssa, ja siitä kehittyvät nuo komeat arvekkaan näköiset ja silvotut myrskypuut, joita taiteilija niin mielellään kuvaa.
Metsänkasvun raja.
Metsän yläraja ei samallakaan vuorella ole tasakorkealla kaartava piiri, sillä sen syntymiseen vaikuttavat monet syyt. Tuulen suojassa raja kohoo satoja metrejä korkeammalle, pahimmissa tuulenpielissä taas laskeutuu aivan matalalle. Eri vuoristoissa se vaihtelee vielä enemmän, kuten seuraavat luvut osottavat. Glatzin lumivuorella metsänraja on noin 1,300 metrin korkeudessa, mutta läheisen Altvater-vuoriston leveällä selänteellä se jää jo 1,270 metrin korkeuteen. Säntiksellä Glarnin Alpeilla kasvaa metsää vielä 1,650 metriä korkealla, Baijerin Alpeissa 1,700 metrin tasalla ja Engadinissa 2,260 metriä korkealla merenpinnasta. Harzissa puunkasvu lakkaa jo 1,040 metrin korkeudessa.
Pyökki kohoo Sveitsin Jurassa ainoastaan 1,200 metrin korkeuteen, Schwarzwaldissa noin 35 metriä korkeammalle, Böhmerwaldissa kokonaista 60 metriä ylemmäksi. Baijerin Alpeilla kasvaa pyökkejä vielä 1,460 metrin korkeudessa. Kuusien kasvuraja on Baijerin Alpeilla 1,860 metriä, Böhmerwaldissa taas 1460 metriä. Korkeimmalle kaikista puista kohoo lehtikuusi (Larix), joka Baijerissa tulee toimeen 1,890 metrin korkeudessa, ja sembramänty (Pinus Cembra), jota tavataan vielä 35 metriä sitäkin ylempänä. Ja pensasmänty vihdoin (Pinus pumilio) kasvaa Baijerin Alpeilla aina 2,140 metrin korkeudessa, mutta on siellä jo menettänyt alkuperäisen kasvumuotonsa ja muuttunut ryömiväksi varvuksi.
Merkillistä on, että Alpeilla on tavattu korkealla nykyisen metsärajan yläpuolella entisten kuusimetsäin jäännöksiä. Tämän kanssa sopusoinnussa tuntuu olevan alppiasukkaitten väite, että lumivyöryt ovat käyneet entistä tavallisemmiksi. Vaikeata on kuitenkin sanoa, onko todella metsärajan alenemiseen syynä se, että ilmanala todella on käynyt huonommaksi. Havupuitten voitollinen eteneminen Keski-Europassa, tammen väistyminen pyökin tieltä, pähkinäpensaan taantuminen Ruotsissa ovat toisia merkkejä, jotka siihen suuntaan viittaavat. Mahdollista on kuitenkin, että nuo ylimmät vuorimetsät ovat ennen vanhaan ihmisen toimesta hävinneet, eivätkä ole sen koommin vaikeitten olojen vuoksi päässeet uudelleen kasvamaan.