Keski-Europassa taistelee keskenään viisi eri kasvistoa. Ilmastojen erilaisuus ja kasvistojen esihistoria määräävät, mikä kasvisto kussakin seudussa on vallitsevana. Saksanmaan sateisessa, mutta leudossa luoteisosassa, joka käsittää Lüneburgin nummen, Rheinin alajuoksun varrella olevat maat Kölnistä alkaen, ynnä Emsin laakson, kasvaa aivan toisia lajeja ja elämänmuotoja kuin muualla Saksassa, jossa talvet ovat kylmät. Tässä atlantisessa vyöhykkeessä viihtyy paljon samanlaisia kasveja kuin leudossa Englannissa, Belgiassa ja Ranskassa, esim. okapalmu (Ilex, etelä-amerikalaisen maté-pensaan sukulainen). Saksan pohjois- ja itäosissa ynnä keski-Saksassa sitä vastoin on vallalla baltilainen kasvisto, joka on saanut tämän tieteellisen nimityksensä siitä, että se on ominaisimmin kehittynyt Itämeren eteläpuolella. Olemme huomanneet siihen kuuluvan lauhkeita lehtimetsiä, mutta myös mänty- ja kuusimetsiä ja kanervanummia. Vähitellen tämä kasvisto yhtyy atlantilaiseen, ja atlantilainen taas saa länsirajoillaan yhä lauhkeamman muodon, kuta lämpöisemmäksi käy kesä. Maan länsikulmilla antavat maisemille omituisen sävyn jalokastanja, ranskalainen vaahtera (Acer monspessulanum), koiranpuu (Buxus sempervirens) ja muut kasvit, jotka eivät kylmää talvea kestä ja lisäksi vaativat lämmintä kesääkin. Tätä kasvistoa emme Saksassa tapaa muualla kuin Ylä-Rheinin, Moselin ja Neckarin laaksoissa ja Bodenjärven rannoilla. Se näyttää vähitellen tunkeutuneen Ranskasta, mikäli ilmastolliset olot ovat sen sallineet.
Kaakkois-Saksassa taas baltilainen kasvisto menettää voimia, kuta kauemmaksi kuljemme kaakkoa kohti. Jo Hallen luona tapaamme, tosin ahtaalla rajotetulla alalla, koko joukon aivan vieraita kasvimuotoja, arokasveja, jotka kestävät sekä kovia pakkasia että kuumuutta, niinkuin arokasvien yleensä täytyy. Vielä luontaisemmin tämä kasvisto on kehittynyt Böhmin maljauksessa, ja sitä enemmän se pääsee valtaan, kuta kauemmaksi kuljemme tähän suuntaan.
Unkarissa alkaa sitten varsinainen pontinen kasvisto, joka on levinnyt tänne Mustanmeren (Pontus euxinuksen) rannoilta, Etelä-Venäjän laajoilta aroilta. Siellä emme enää näe Pohjolan synkkiä havumetsiä, vaan tammen mehevä lehvä häälyy metsissä muita ylinnä. Mutta metsiä on verraten vähän, ketoa, aroa sitä enemmän, ja kedoilla ovat kuivan maan kukkaset ja ruohot vallalla, monenlaiset neilikat, lukemattomat mykerökukkaset, karkeat stiipparuohot ja muut.
Baltisen ja Pontisen kasviston taistelualoilla.
Erittäin mieltäkiinnittävä on näitten molempain kasvistojen taistelu yhteisellä rajalla. Taistelun nykyisistä asemista ja kasvijäännöksistä päättäen on baltinen kasvisto pontisen voittanut. Taistelutanner on vielä täynnään pääjoukoista eristettyjä pontilaisia partioretkeläisiä. Syrjäisissä laaksoissa jo sopissa, kaikkialla, missä suojainen asema on korvannut Itämaitten kuuman päivänpaisteen, tapaa vielä tänä päivänä missä yksinäisiä, missä pieniin ryhmiin keräytyneitä arokasveja nykyisen baltisen kasviston keskellä, melkein samalla tavalla, kuin kansainvaelluksen aikoina suojaisiin alppilaaksoihin jäi asumaan pääjoukoista eronneita heimoja. Varsinkin Itävallassa on näitä eristettyjä arokasvikeitaita, mutta tapaamme niitä Saksanmaan keskivuoristossakin aina Harziin saakka ja Länsi-Preussissä taas Weichselin keskijuoksun varrella. Jopa on luultavaa, että kaikki kasvit, jotka ovat Saksalle ja sen itäisille naapurimaille yhteisiä, ovat jäännöksiä pontisesta kasvistosta, joka esiaikoina ulottui aina Harziin saakka.
Milloin ilmasto muuttui ja kasvisto sen mukana, sitä on vaikea määrätä, ja vielä vaikeampi arvata syitä, jotka sen aikaan saivat. Ainoastaan sen verran tiedämme, muun muassa Keski-Saksassa löydetyistä aroeläinten, esim. saiga-antilopin jäännöksistä, että se on tapahtunut viimeisen jääkauden jälkeen. Ja luultavaa on, että muutoksia jatkuu yhä vieläkin, vaikka ajat, joilta meillä on havaintoja, ovat niin lyhyet, etteivät erot ole vielä tulleet kyllin tuntuviksi.
Ne luonnonniityt, jotka aroajoista saakka ovat pitäneet puoliaan metsää vastaan, ovat ilmaston mukana kokonaan muuttaneet muotoaan. Runsas kosteus vaikuttaa, että niitten kasvualku nykyään kestää yhtä monta kuukautta, kuin arokasvien viikkoja. Uudet heinät ovat niiltä vallan anastaneet, uudet kukkaset niitä koristavat, Joka tarkemmin perehtyy niitten kasvistoon, huomaa siinä hyvinkin monta erilaisuutta sen mukaan, miten lähellä alusvesi on kussakin paikassa. Tuntija siten voi heti ensi silmäyksellä muutamista luonteenomaisista kukkasista tai heinistä päättää, mitkä maaperän kosteussuhteet ovat, Noin 20-30 eri heinää ja muutama kymmenkunta varpua muodostaa saksalaisen niityn eli kedon kasviston.
Suurin osa Saksan nykyisistä niityistä on tekoniittyä, raivauksen kautta metsältä vallattua alaa. Ainoastaan virtain varsilla, missä jäitten lähtö keväisin estää metsää voimaan pääsemästä ja tulvat usein peittävät maan, näyttää esiajoista saakka olleen vakinaisia luonnonniittyjä.
Nummien, soitten ja rämeitten kasvisto.
Puuttomia nummia ei Saksanmaalla enää ole paljoa, ja sekin vähä mitä on, alkaa jo nopeaan vesottua ja metsittyä uutteran metsäviljelyksen vaikutuksesta. Lüneburgin nummen jälkeen on Tucheler Heide Länsi-Preussin rajalla laajin. Viljelyksen ystävät tervehtivät onnistuneita metsänkasvatusyrityksiä ilolla. Mutta monikin luonnonystävä samalla kaipaillen ajattelee, että niiden kadotessa katoo loputkin, mitä maassa enää on koskematonta alkuperäistä luontoa.