Lüneburgin nummi.
"Myönnän suoraan", lausuu eräs etevä kasvitieteilijä, "että Lüneburgin nummen kauneus teki minuun melkein yhtä syvän vaikutuksen kuin Alpit. Tämä kauneus on vaan toisenlaista. Nummella on kaikki yksinkertaista, levollisen harrasta mielen antautumista ja hiljaista syventymistä haaveellisiin, vaatimattomiin kauneuksiin; mutta se palkitsee vaivan mielialoilla, jotka ovat yhtä rikkaita ja syviä, kuin kaikki hymyilevän sinitaivaan ja tähtitarhain salaisuudet."
"Joka tällä mielellä kulkee nummea", hän jatkaa, "se tuskin löytää toista seutua, joka sisältäisi niin runsaasti luonnonkauneutta, kuin juuri Lüneburgin nummi. Siellä löytää kaukonäköaloja, jotka laajuuden puolesta voivat kilpailla korkeimpain vuoristojen näköalain kanssa, siellä on nummen laaksoissa niittyjä, jonka rehevämpiä ei Saksassa missään, ihania lehtoja, jotka vetävät vertoja Thüringerwaldin ja Schwarzwaldin parhaille, kirkkaita, kalaisia jokia ahtaissa notkoissaan. Mutta tämä ei vielä ole nummen suurin, eikä edes varsinainen viehätys. Suurin viehätys on tuo omituinen, vaikeasti määriteltävä tunnelma, jolle ei ole muualla maailmassa vertaa. Aaltoilevasta maasta, joka ei missään ole niin lakeata, että se kävisi yksitoikkoiseksi, mutta ei missään niin levotontakaan, että se katsetta hämmentäisi ja kauneuksia peittäisi, siitä nummi saa samanlaisen mahtavuuden kuin merikin. Mutta täällä vielä muotojen jäykistys suurentaa ja syventää vaikutusta. Luonnon ikuinen olemus on täällä edessämme, surumielisesti hymyillen ja tunnetta hellyttävänä.
"Kanervan kukkiessa hehkuu nummi missä ruusunpunaisena, missä purppuraisena, mutta samalla kun nämä värit ovat vienot, samalla ne kuitenkin muistuttavat etelän värikomeutta. Mutta kukattomanakin nummi on kaunista. Vihanta samettivaippa silloin peittää maisemaa ja luonnon mahtavuus saa nyt synkän vakavuuden sävyn. Keskinummella ja muuallakin kohoo levollisesta maisemasta melkein kaikkialla tumman vihantia kekoja, milloin solakoina patsaina, milloin paksuiksi muureiksi kokoontuneina. Ne ovat nummen katajia, jotka kanervan jälkeen ovat sen ominaisimmat kasviasukkaat. Kanerva rehottaa täällä niin upeana, ettei luulisi siitä niin kaunista kasvia kehittyvänkään.
"Hajallaan on täällä vielä vaivaisen näköisiä kituvia koivuja, varsinkin tienreunoilla. Siellä täällä myös myrskyjen repimiä petäjiä, harmaita, nääntyneitä raukkoja, jotka näyttävät vielä tavallistakin vakavammilta. Mutta laaksoissa on iloista elämää. Purot juoksevat vilkkaasti ja tuhannet forellit elämöivät niiden aalloissa. Rannoilla kohoo sankkoja metsiä, joissa tammi on vallitsevana puuna. Täällä on vielä saksalaista aarnioluontoa. Täällä tapaa jättiläistammia, joitten läpimitta voi olla monta metriä. Aivan omituisen luonteen nämä vanhat metsät saavat piikkipalmun kautta, joka täällä meri-ilmaston lauhkean talven suosimana kehittyy korkeaksi puuksi. Missä jokilaakso levenee, siinä on niittyä, joka vilkkailla mehevillä väreillään on vaikuttavana vastakohtana nummen tummalle samettipeitteelle."
Nummen kasvisto.
Nummen omituisuuksia on, että se mielellään suo sijaa muidenkin kasvistojen jäsenille, jos ne vain ottavat siellä viihtyäkseen. Vaikka nummen pinta näyttääkin niin yksitoikkoiselta, niin löytyy siitä kuitenkin kaikenlaisia muitakin kuin varsinaisia nummikasveja, sammalia, jäkäliä, ruokoja ja varpuja. Kaikkialla on kanervan seassa myös pieniä heinäsaarekkeita, joissa monenlaiset heinät heiluttelevat tähkiään, siellä täällä kasvaa taajoina laikkoina hyvänhajuista ajuruohoa (Thymus), monta muuta mainitsematta. Tavallisen kanervan (Calluna vulgaris) rinnalla esiintyy myös kellokanerva (Erica tetralix), jota on luultu löydetyn meidänkin maasta. Kellokanerva ei kuitenkaan kankaalla pidä puoliaan tavallisen kanervan rinnalla. Kellokanerva on oikeastaan suokasvi. Tavallinen kanerva viihtyy jos minkälaisella maalla, sekä kuivimmalla nummella että vesiperäisimmällä suolla, kunhan vain maa täyttää yhden ehdon: on kalkista vapaata. Yhtä vaatimattomia sekä paikkaan että ravintoon nähden ovat sen sukulaiset, kellokanerva, mustikka ja puola, jotka kaikki kuuluvat nummen valtaluokkaan. Sen vuoksi nummikasvisto menestyykin vain joko hietikossa tai suossa. Muunlaisella maalla sen täytyy kilpailun edestä väistyä. Tämä taas selittää soitten ja nummien liiton, liitto on tosiaan niin läheinen, ettei kansankieli Pohjois-Saksassa tee niitten välillä kaikin paikoin eroa. Hyvin usein nummen kasvisto valtaa vanhoja kohosoita. Varsinkin kellokanerva (Erica tetralix) menestyy kohosoilla, ja missä sitä nummella löytyy, siellä useinkin nummi on muodostunut entisen kohosuon paikalle. Ja samoin kuin soilla, samoin nummillakin muodostun turvetta, joka usein on yhtä rikasta polttoaineista kuin suoturvekin. Nummiturve muodostuu kanervan juurista, vanhoista lahonneista puista ja kaikenlaisista kasvijätteistä.
Kun maa sisältää raakamultaa, kun se toisin sanoen on hapanta, niin kasvien on vaikea ottaa siitä tarvitsemaansa kosteutta. Siinä syy, miksi soilla kasvaa kuivan maan kasveja, vaikka ne ovatkin niin märkiä. Luonnollisesti on kosteuden saanti raa'asta kangasmullasta, joka muutoinkin on niin kuivaa, vielä monin verroin niukempaa kuin suosta. Nummikasvit sen vuoksi yleensä ovat karvaisia, lehtien asemesta niillä on neulasia, nahkeita lehtiä ja muita samanlaisia varustuksia, joitten tarkotus nimenomaan on haihtumisen ehkäiseminen.
Nummien synty.
Mikä on syynä näitten laajain alastomain nummien syntymiseen? Olemme jo ennen maininneet, että Lüneburgin nummea ennen vanhaan luultavasti ovat peittäneet kauniit tammimetsät. Kun metsä raiskattiin, niin pääsivät ankarat merituulet vapaasti temmeltämään, eikä puu sen koommin voinut kohota. Nummien syntymiseen siis on syynä ilmasto, Pohjanmeren rannikon tuulinen, kesällä kolkko ilmasto, joka ehkäisee baktereja maassa kehittymästä, mutta sen sijaan suosii raakamultaa muodostavaa Cladosporium-nimistä pientä maasientä. Missä tämä sieni pääsee rehottamaan, siellä tammi ei kauaa viihdy. Vielä tänä päivänä sieni vallottaa nummelle uutta alaa sekä Tanskassa että Luoteis-Saksassakin, ellei metsän omistaja ole varoillaan sitä estääkseen. Kanerva on sienen näkyvä liittolainen, se ilmaisee maasienen vaellusta. Kanerva lähettää naapurimetsiin päivänpaisteisille ja kuiville paikoille pienen siirtokunnan, joka verkalleen, mutta perinpohjaisesti turmelee multamaan, kiertää metsäsaarekkeita ja vähitellen saattaa ne kuolemaan. Kauaa ei tätä kuitenkaan kestäne, sillä Preussin hallitus on ryhtynyt kanervaa vastaan taisteluun itse Lüneburgin nummellakin. "Runollisen kanervanummen tilan anastavat sotilaallisesti koulutetut männyntaimet." Viimeisen neljännesvuosisadan kuluessa on siten jo saatu metsiintymään enemmän kuin 40,000 hehtaaria nummea, huolimatta kanerva-aavain sitkeästä vastarinnasta.