Watin kauneimpia ja tavallisimpiakin lintuja on tulihanhi, nimensä saanut tulipunaisesta rintajuovastaan. Tulihanhi pesii maakuoppiin, käyttäen usein kaniinien ja muitten nelijalkaisten reikiä, mutta myös ihmisen kaivamia. Näistä munat ja untuvat vähitellen varastetaan pois, — ei kuitenkaan kaikkia samalla haavaa, sillä muutoin lintu heittää koko munimisen. Tulihanhi on niin rohkea, että se pelkäämättä tekee pesänsä sekä ketun että mäyrän reikiin. Toisiakin hanhia watilla lentelee, vaikka ne pesivätkin suolattoman veden rannoilla. Näitä villihanhia pyydetään Syltin saarella siten, että maahan kaivetaan allikko, johon johdetaan suolatonta vettä. Allikosta kaivetaan kapenevia, pensasrantaisia ojia joka puolelle ja ojain päähän asetetaan rysä. Aljot hanhet uivat allikosta näihin rysiin, joissa niitä ruokitaan, ja niitten seurassa tulevat villihanhetkin satimeen joutuakseen.
Lukemattomia lokkeja leijailee wattimeren päällä. Ne lentävät väsymättä kaiket päivää, usein kaiket yötäkin, silloin tällöin vain laskeutuen aalloille lepäämään. Paras lentäjä kaikista lokkilinnuista on kalatiira. Tavallisin Pohjanmeren lokeista on harmaa lokki, jota varsinkin ennen huviksi ammuttiin, vaikka se onkin ennemmin hyöty- kuin vahinkolintu. Tosin se syö silloin tällöin kalankin, mutta vielä paljon enemmän vahingollisia matoja ja äyriäisiä.
Talvellakin on wattimerellä vilkas elämänsä. Sinne saapuu silloin summalta Pohjolan vesilintuja ja kahlaajia, lumivalkoisia jäälokkeja, ruokkeja ja muita Jäämeren kesäasukkaita. Jäälautoilla istuskelee laumoittain kuoveja, rannikon läheisyydessä uiskentelee monenlaisia sorsia. Muitakin lintuja, jotka eivät oikeastaan wattiin kuulu, saapuu sinne pyydysretkille. Varikset tulevat tänne simpukoita pyydystämään, kohottaen niitä korkealle ilmaan ja pudotellen sieltä kiviin, jotta kuori aukeaa.
Luodeveden aikana naiset ja lapset etsivät watilta hiekkamatoja, joita käytetään täkynä. Verkoilla pyydystellään äyriäisiä. Ostereita taas merroilla, joita laivat vetävät perässään.
Helgolannin mutkassa risteilevät suuret kalastajalaivastot kesän talven, pyydystäen tuoretta kalaa. Nopeat höyryt sitä myöden kuljettavat maihin saaliin, suurkaupunkeihin lähetettäväksi. Lohta ja sampia saadaan joista, etenkin Rheinistä ja Elbestä, vaikkeivät ne olekaan täällä niin kookkaita kuin Pohjolan merissä ja joissa.
Muuttolinnut Helgolannilla.
Saksanmaan kautta kulkee useita muuttolintureittejä. Niiden omituisista suunnista on tahdottu päättää, että ne ovat lintujen säilyttämää ikivanhaa perimätietoa niiltä ajoilta, jolloin merenranta ja vesistöt kulkivat noiden suuntain seutuja. Varmaa on, että linnut mieluimmin seuraavat juuri meren ja maan rajaa.
Merkillisin on muuttolintutulva Helgolannissa, saari on lintujen suosituimpia lepoasemia matkalla. Sekä keväällä Pohjolaan mennessään että syksyllä palatessaan ne siellä poikkeavat. Kello kymmenen aikaan aamupäivällä on Helgoland silloin aivan mustanaan. Saarella vikisee äärettömät joukot västäräkkiä, kivitaskua, uunilintua, sinirintakerttua, sirkkua, kaikki saaren puutarhat ja vainiot ovat täpösen täynnään lintuja, niitä vilisee kallioitten juurellakin ja dyynillä pensaissa ja rantakauran seassa, etenkin kerttuja ja muita laululintuja.
Suurenmoisin on tämä luonnonilmiö majakan luona yöllä. Koko avaruus kohisee lukemattomien lentäjien läheisemmistä ja etäisemmistä äänistä. Ikäänkuin sankan lumisateen taajoja hiutaleita kiehuu ilma täynnään leivoja, kottaraisia, rastaita, seassaan kurmitsoita, rantaharakoita, töyhtöhyyppiä, rantakiitäjiä ja kuoveja. Lukemattomia tuhansia lentää majakkavalon ohi, mutta yhä uusia saapuu menneitten sijaan. Suunnattomia varisparviakin näyttäytyy täällä muuttoretkillään. Tätä ääretöntä lintutulvaa kestää kokonaisen syysyön ja usein montakin yötä peräkkäin. Siitä saa vähän käsitystä siitä, kuinka lukemattomia miljoneja lintuja muuttoaikana kulkee saaren ohi.
Lähteitä.