Pellavaa ja hamppua viljellään niinikään melkoisilla aloilla, vaikka ei läheskään niin paljoa, että tuotteet tyydyttäisivät oman maan tarpeen.
Värjäyskasvien viljelys taas on melkein kokonaan lakannut sen jälkeen, kuin opittiin keinotekoisesti valmistamaan parempia väriaineita kuin luonnosta saadaankaan. Mutta ruusun viljelys on viime aikoina levinnyt erinomaisesti. Ruusuista puserretaan ruusuöljyä, jota tähän saakka on saatu enimmäkseen Balkanin niemeltä.
ELÄINKUNTA.
Saksan eläinkunnassa on vanhoja kotimaisia muotoja sekaantunut idästä, pohjoisesta ja kaakosta vaeltaneihin. Eläinkunta yleensä on paljon suuremmassa määrässä maidenvälistä kuin kasvisto, eläimet kun helpommin muuttavat majaa, vaeltaen maasta toiseen.
Suuri osa Saksan eläimistä on samoja, jotka esiintyvät myös Pohjois- ja Keski-Aasiassa. Mutta niistä ei monikaan ole levinnyt Saksanmaan länsirajaa kauemmaksi. Siitä syystä Saksanmaa on varsinkin luurankoisista lajirikkaampaa kuin sen läntiset naapurimaat, mutta köyhempää kuin Venäjä. Laululintujen luku on runsas, vesilintujen niinikään, maassa kun on runsaasti vesiä, sekä jokia, järviä että merenrantoja. Kalalajien runsauteen on syynä se seikka, että Saksanmaan joissa esiintyy sekä Atlantinmeren että Mustanmeren kaloja.
Mutta samoin kuin kasvisto, samoin eläinkuntakin viljelyksen nopean levenemisen johdosta köyhtyy. Alpeilla esiintyy karhu vielä silloin tällöin, kerran parissa vuosikymmenessä, milloin se lähtee Tirolin vuoristosta vaellukselle. Jo yhdeksännentoista vuosisadan toisella vuosikymmenellä se oli Saksanmaan alueella sukupuuttoon kuollut. — Nyt kohoo ääniä, jotka vaativat kontionkin rauhottamista luonnon muistomerkkinä. Ilves on hävinnyt, visenttiä ja vuorikaurista tavataan ainoastaan suojelluilla metsästysmailla, susi on tungettu itärajan taa, hirveä ja majavaa on vain siellä täällä suojeluspiireissä, kaurista ja saksanhirveä niinikään. Kotka ja korppikotka ovat kadonneet melkein koko Saksasta. Ja kalainkin luku on kaikkialla Saksanmaalla vähenemään päin, etenkin siellä, missä jokien vettä käytetään teollisuuteen. Varsinkin lohen ja forellin levenemisalueet ovat supistuneet, jota vastoin petokaloin luku ehkä on enentynyt.
Mutta toisessakin suhteessa on Saksanmaan nykyinen eläimistö kultuurin tuote. Samalla kun se on kultuurin kautta köyhtynyt, on se siitä myös rikastunut. Melkein kaikki nykyiset kotieläimet ovat joko ulkomaalaisia, taikka on niihin ainakin sekotettu ulkomaalaista verta. Vapaista eläimistä on ihminen joko tahallaan taikka vasten tahtoaan tuonut maahan kuusipeuran ja kaniinin, kotihiiren ja rotan, useita käärmeitä ja kaloja. Valitettavasti on ihmisen tahtomatta liikkeen mukana tullut maahan useita hyönteisiäkin; toisia on tullut sitä myöden, kuin ihminen on luontoa muuttanut niitten elinehtojen mukaiseksi. Metsäin harvennuttua on avoimille viljelysmaille muuttanut aroeläimiä ja jyvänsyöjiä häviävien metsäeläinten sijaan. Iso trappi, kuovi, useimmat leivot, kotivarpunen, viiriäinen ja pelinkanakin ovat arvatenkin siten maahan muuttaneet, muita mainitsematta. Toisia lintuja näyttää paraillaan muuttoa tekevän, kuten pieni trappi, arokana, mehiläissyöjä y.m., jotka silloin tällöin pistäytyvät idästä Saksan alueelle pesimään. Perhosista muutamat ehkä ovat saapuneet etelästä ja kaakosta vasta sen jälkeen, kuin metsät olivat harvenneet. Toiset eivät vielä ole päässeet Rheinistä, toiset eivät Elbestä yli. Kaloista on karppi ihmisen toimesta kotiutunut Saksanmaan vesissä. Semmoiset hyönteiset, jotka elävät maahan tuoduista viljelyskasveista, ovat melkein varmaan maahan tulleet vasta sen jälkeen kuin nämä kasvit itsekin. Lentosirkka on vasta muutamia vuosikymmeniä esiintynyt Rheinin rannoilla, ei kuitenkaan niin suuressa määrin, että se olisi sanottavaa vahinkoa tehnyt.
Wattimeren eläimistö.
Samoin kuin Pohjanmeren rannalla kuollut luonto pitää puoliaan ihmistä ja hänen lannistamisyrityksiään vastaan, samoin eläväkin. Wattien eläinmaailma on säilynyt alkuperäisempänä, kuin missään muualla Saksassa. Tosin metsästäjiä siellä harhailee, käyttäen hyväkseen vuoksivesien lomaa. Mutta heidän aikansa on rajotettu, surma uhkaa jokaista, jonka meri yllättää vuoksen palattua. Nopeammin kuin kilparatsu hyökkää vuoksi vuoronkuivalle, ja pohjaa risteilevät notkot täyttyvät jo ennen kuin meri tuleekaan ja sulkevat myöhästyneeltä paluumatkan.
Kun watti on kuivilla, niin vilisee sillä kaikenlaisia eläimiä, varsinkin siivekkäitä, ravintoaan etsimässä. Illalla ja yöllä kuuluu varsinkin sateitten edellä ilmassa kurmitsain vikinä. Ne ovat kahlaajia; meren jättämät madot, simpukat ja äyriäiset ovat niitten ravinto. Muuan niistä kääntelee nokallaan kiviä nurin ja korjaa niitten alta piiloutuneet merieläimet. Ne ovat arkoja, erinomaisen vilkkaita lintuja, alati valmiina tappeluun, alati varuillaan. Pelotta käyvät ne kaikenlaisten rosvolintujen, varsinkin variksien ja lokkien kimppuun, säikäytellen ainakin kovalla kirkunallaan niitä, joille eivät voi mitään tehdä. Omituinen "sapelinoukka"-kahlaaja ei milloinkaan eroo suolavedestä. Watti on sen oikea koti. Se on saanut nimensä omituisesta sapelin tavoin ylöspäin kääntyneestä nokastaan. Luodeveden aikana se ikäänkuin sorsa uiskentelee watille jääneissä lätäköissä ja kuopii nokallaan ravintoa liejusta. Mutta vapaastikin uiskentelevia vesieläimiä se omituisella nokallaan pyydystää. Vielä mainittakoon watin kahlaajista harmaa haikara, joka matalista lätäköistä ja ojista löytää runsaasti ravintoa.