Muita hedelmäpuita mainittakoon vielä luumu, aprikosi, päärynäpuu ja varsinkin komea oikea pähkinäpuu (Juglans), josta paitsi hedelmiä saadaan erittäin arvokasta puutakin.
Viiniköynnös on Lounais-Saksan varsinainen luonnekasvi. Rheinin törmät, Mainin, Neckarin, Moselin ja Saarin äyräät ovat Saksan varsinaiset viiniseudut. Viiniköynnös verhoo siellä kaikkia päivärinteitä, varsinkin alempana virran laaksossa. Mutta viiniköynnös on kuitenkin Saksassa oikeastaan muukalainen, joka ainoastaan ihmisen avulla ja lämpöisimmissä paikoissa menestyy ja kypsyttää jaloja viinejä. Moselin laaksoon huomasimme sen tulleen roomalaisen keisarin Probuksen toimesta. Viiniköynnös tarvitsee noin viidentoista tai kuudentoista asteen yleisen kesälämmön. Kolmenkymmenen asteen pakkanen köynnöksen palelluttaa. Viiniköynnös ei Rheininkään rannoilla menesty 250 metriä korkeammalla.
Missä viiniköynnös menestyy, siellä viihtyvät jotkut semmoisetkin hedelmäpuut, jotka oikeastaan jo ovat etelän lapsia. Niinpä Saksanmaan viinitarhoissa keväällä kukkii mantelipuu, ja jalokastanja muodostaa samoilla seuduilla lehtimetsiä ja sen hedelmät suojaisemmissa laaksoissa kypsyvät.
Hedelmäviljelyksestä saksalainen asutusmaisema saa monta ihaninta piirrettään. Ken palaa vuorilta ja alakuloisena ajattelee, kuinka uudenaikainen metsänhoito on luonnon pilannut ja köyhdyttänyt, se taas viljelystä siunaa, kun hän laaksoihin laskeuduttuaan näkee hedelmäpuistoina niityt, kylät ikäänkuin lymyssä laajain omena- ja kirsikkalehtojensa keskellä, tiet yhtämittaisina hedelmäpuukujina, joissa kypsyvät mitä maukkaimmat marjat. Usein nämä maisemat samalla ilmaisevat väestön yhteiskunnallisia oloja. Missä maisema on näin hedelmäpuutarhaksi muuttunut, siellä maa enimmäkseen on jaettu hyvin pieniin palstoihin. Missä taas leviävät vehnävainiot silmän kantamattomiin, ja kilometrejä pitkät yksitoikkoiset peruna-, lupini- tai naurisvainiot, siellä maa enimmäkseen on suurtilallisten käsissä. Siinäkin suuri syy, miksi kyläinen hedelmäpuistomaisema katsojaan jättää niin syvän tyydytyksen.
Maustekasveja.
Maustekasveista on ensi sijassa mainittava humala, Saksan valtavan olutteollisuuden tärkeä maustin. Humalanviljelyksen päämaa on Baijeri, jossa kasvatetaan puolet koko valtakunnan humalamäärästä. Hauska on kesällä pyöräillä laajan baijerilaisen humalavainion halki. Tien kahden puolen kohoo rehevä mehukas olutmaustin sankkana kuin seinä kilometrien mittaisissa saroissa, täynnään tuoksua ja hyönteisiä, taivasta tavottelevia kärhejä ja hehkeitä humalarypäleitä. Suomalaiseen, joka on tottunut näkemään humalaa vain kotinurkissa, moinen humalametsä tekee vallan syvän vaikutuksen. Baijerin maakunnista on Keski-Franken vielä muitakin humalaisempi; se se on humalan luvattu maa.
Magdeburgin lihavalla lakeudella, sokerijuurikkaan parhailla kasviseuduilla, näkee myös melkoisia vainioita erästä toista kasvia, joka käytännön puolesta, vaikkei kasvitieteellisesti, on sokerin sukulainen. Se on sikuri. Tätä maustetta — jos sitä mausteeksi voi sanoa, — aljettiin viljellä varsinkin sen jälkeen, kuin kahvi Napoleonin mannersulun kautta kävi kalliiksi, jopa mahdottomaksi hankkia. Nykyään sikuri on käypää kauppatavaraa, joka meidänkin maahamme tiensä osaa.
Vaikka Saksanmaa ei ole tupakan viljelykseen sopiva, niin viljellään kuitenkin melkoisilla aloilla tätäkin maustekasvia. Sitä sekotetaan paremman ulkomaisen tupakan joukkoon. Tärkeimmät tupakkamaat ovat Elsass, Rheinin Pfalz, Brandenburg ja Pommeri.
Teknilliset kasvit.
Teknillisiin tarkotuksiin viljellyistä kasveista mainittakoon ensi sijassa öljykasvit, varsinkin rapsi, jonka siemenistä puserretaan öljyä. Näitten kasvien kukkasia taas suosii hunajamehiläinen. Kun öljy on siemenistä puserrettu, niin jäännös muodostellaan öljykakoiksi, jotka ovat rehuaineena hyvässä arvossa.