Nukkua en toki tahtoiskaan, Äitini itkis armas, — Lapsi jos vietäisi Tuonelaan, Äitini miel' ois karmas. Multa ei painaisi sydäntäin Niin kuni murhe mun äitiäin.
Liian jo monta on Tuonelaan Saattanut äitikulta, Liiaksi hänen on onneaan Riistänyt musta multa — Lohtua, lohtua hälle vaan Luoda jos voisin ma hiukankaan!
Nuku raudassa.
Nuku rauhassa, veljyt armas, Unta tyyntä ja ihanaa. Suru synkkä ja kaiho karmas Ei sun luoksesi enää saa. Siell' on hiljaista, tyyntä rauhaa, Siell' ei elämän myrskyt pauhaa.
Olen itkenyt aikaa monta, Ijäks' mennyttä itkenyt. Nyt on eloni ilotonta, Sydän sairas ja särkynyt. Niin nyt olen ma raukka impi, Kuni taittunut rannan rimpi.
Taivaan rauhoa anon sulle, Kristus sielusi siunatkoon! Suokoon lohtua syömmeen mulle, Kristus henkeni valaiskoon! Anna usko ja autuus meille, Johda, armias, taivaan teille!
Nuku rauhassa, veljyt armas, Unta tyyntä ja ihanaa. Suru synkkä ja kaiho karmas Ei sun luoksesi enää saa. Siell' on hiljaista, tyyntä rauhaa, Siell' ei elämän myrskyt pauhaa.
Eräänä syntymäpäivänä.
Kukkuu käki ja laulaa linnut, Huokuu suloa taivas, maa; Veden kalvo se siintää, välkkyy; Vilja heelmöi ja nuojuaa. Kaiken mailman nyt elvyttääpi Luojan ääretön rakkaus, Rakkaus, joka elon antaa, Luonnon kaiken on uudistus.
Rakkaus, joka mustan mullan Saattaa kukkia kasvamaan, Rakkaus, joka kallionkin Saattaa lähteitä kuohumaan, Rakkaus, joka sydämmehen Luopi kaunoisen keväimen, Jonka määränä ompi aina Ylin ihanne ijäinen.