Anna leipää korpimaihin, Siunaa kansa takalon! Anna voimaa, rohkeutta! Nääntyvä se muuten on.
Poista vaarat, vaivat kaikki Anna maani kukoistaa! Ken sit' uhkaa ilkijuonin, Kätesi sen kukistaa.
V.
SYDÄN.
Syksyllä.
Syysmyrsky käy ja puisto paljastuu, Sen keltalehtiä nyt tuuli heittää, Miljoonittain ne maahan laskeuu Ja kesän kukkaset ne multaan peittää.
Ne hautaavat niin monta elämää Ja sulomuistoja ja unelmoita; Kas tuossa orvokin jo peittyy pää — Sen helpeillä näät hallan suuteloita.
Nuo viileet suutelot ne hiljalleen Elämän nesteet kukkaselta hyytää, Olosta oudost' uneen rauhaiseen Ne kukkaa pientä nukutella pyytää. —
Kun sitten kevään tullen kirkkaammin Heloittaa avaruuden kultakerä, Kun nousee nurmi, puhkee lehtikin, Taas silmänsä myös avaa kukan terä.
Siis painu, painu alle lehtien — Nyt alkaa pimeyden, vilun valta — Kun aikas nukut, nostaa ilmoillen Sun päivyt luminietostenkin alta.