Mitä laulavat laineet mulle, Mitä mielehen tuuli saa? Saako lempeä, riemua saako — Vaiko kaihoa katkeraa?
Sit' en tiedä — mut silmäin seuraa Sua, loistava lainevyö; Jos sä peittäisit mun! oi, oisko Mulla rauhasa unhon yö?
Enkö surua tuntis siellä Mailla Ahtolan ahnahan? Eikö murheiden muisto seurais Mua tuville Tuonelan?
Mitä laulatte laineet mulle? Miksi mieltäni hurmaatten? Ette lohtua luoda voisi, Ette lepoa sielullen.
Kesä-yöllä.
Hiljalleen nyt loiskivi lammen laineet, Mäntymetsän viehkeä humu soipi, Rannan rastas kuorohon myöskin yhtyy Lempeä laulain.
Luonnon verhoo kuulava hämyharso, Rauhan leima loistavi taivahalta, Hiljaisuus se kertovi sadoin kielin Armoa Herran.
Äsken luonnon virkisti sade taivaan, Voimaa uutta uhkuvi kasvikunta, Täydet tähkäpäät pian pellon kultaa Poistaen puutteen.
Katso, kuule ystävä! Öinen luonto Sulle syvät kertovi salaisuudet, Uskoo sulle, mitä ei päivä kirkas Konsana kerro.
Silloin elon himmeä arvoituskin Selviää ja rintasi rauhoittuupi; Tunnet, ett' on toimesi, matkas määrä Valkama valon.