Yksin maailmalla.
Ken koito yksin ja vierasna Saa liikkua maailmalla, Se on kuin kukkanen syksysään, Jon juuria hyytää halla.
Sen mielt' ei tajua yksikään, Se muille on vieras vento, Ja ihmisjoukkojen vilskeessä Se on kuni tähtilento.
Käy, syvä kaipaus rinnassaan Ja aatteita, unelmoita — Mut sydän itkevi, värisee — Ei tajua ykskään noita.
Ja silloin on, kuni kylmeneis Sydänhelpehet hienoisimmat, Kuin kellot soisivat lepohon Sydänkukkaset kaunihimmat.
Illan tullen.
Ilta tyyneksi jälleen saapi, Luonto viehtyvi uinailuun, Tuuli lehdossa kuiskuttaapi, Yhtyy lintusten laulelmin.
Rauhaa huokuvi maa, ja taivas Tyyneen järvehen kuvastuu; Synnin sortama maa niin kauniiks', Ihmeen kauniiksi kirkastuu.
Ehtoon enkelit hiljaa liitää, Rauhan siunaus huulillaan; Kastehelmiä kukat kiiltää, Kyynelhelmiä lapset maan.
Oi kuin ilta tää tyynen tyyni Olit muinen mun sydämmein; Rauhan siunaus, enkel' ehtoon, Anna hiljaa mun sielullein!