Järven rannalla.
Nuo illan ruskopilvet Veen kalvoon kuvastuu, Ja koko taivas sinne Sulosti kangastuu. Se on niin tyyni, kaunis Kuin muisto lapsuuden, Vain silloin tällöin hiljaa Värähtää pinta sen.
Oi jospa syömmen' oisi Noin kirkas, puhtonen, Jos kuvastaa se voisi Kuvoa ijäisen, Jos värähtämään saisi Sen aatteet puhtaat vaan, Sen tunteista ois suurin Rakkaus Jumalaan!
Nukkuos raudassa.
Luonto jo nukkuvi rauhassa. Nukkuvi talviunta; Hohtava hursti on peittona, Hursti on valkolunta.
Uinuvi suvinen sulous, Uinuvi orvonkukka, Lehtojen ilo ja armaus, Nuojuva nurmen nukka.
Poissa on pääsky ja leivonen, Käkönen kultakieli; Niiltähän sai ilon armaisen Alati ihmismieli.
Kaikki nyt nukkuvi, hiljaa on Hiljene sydän parka! Miksi, oi miks' olet rauhaton? Miksi sa olet arka?
Nukkuos, vaikka sun keväimes Kukkivi parhaallansa! Nukkuos, lumi sun kukkaises Verhovi vaippahansa. —
Talven lapsi.