Pilvilinnoja ihanoita Niitä yhä ma laadin vaan, Haaveilua ja unelmoita Elämäni on kokonaan.
Siksi näinkö ma uneskelen, Että talven ma lapsi oon? Kevätkukkia sikskö lemmin, Ett' on eloni kukaton?
Talven lapselle päiv' ei paista Eikä tuoksua kukatkaan, Kämäräistä on mailma hälle, Kylmän kolkkoa, tyhjää vaan.
Pilvilinnoja siksi laadin, Tuulentupia rakennan, Että niissä on kirkkautta, Kevättuoksua ainian.
Kerran.
On niin, kuin oisin levännyt ma kauan Ja nähnyt unta auvon ihanaa: Kuin taivaan kupukans' ol' tyyntä kaikki, Keväistä, lämpöistä ja kukkaisaa.
En huolesta ma tiennyt, kyynelistä, Kuin mitä itkee kaste iltaisin, Ja lehdon laulajat ne onneani Säesti raikkain, suloin sävelin. —
Mut sitten heräsin ja kylmä viima Puhalsi vasten otsaa, sydäntäin, Ja kyynelet nuo uness' unhoitetut Taas kiertää mulle salaa silmähäin.
Ja pois on kevään kukkaset ja lämpö, On elo kylmää, synkkää, pimeää; Vaan sinilaen kirkkaat, valjut tähdet Ne tunnotoinna yöstä välkähtää.
Yks' ajatus vaan mull' on mielessäni, Yks' toivo sydämmessäin asustaa: Ett' tuota samaa, samaa unta nähden Ma uudelleen taas saisin nukahtaa.