Järvellä.
Tyyni on järven kalvo, Tyyni ja loistava, Rantoja kuvastaapi, Taivasta siintoista.
Purteni velloo vettä, Kyntävi vakojaan. Vesi se kiehuu, kuohuu Juur' kuni tuskissaan.
Hetkinen vaan — ja taasen Tyyneksi järvi käy, Purteni piirtämistä Jälkeäkään ei näy.
Toisinpa sydän mulla. Suru kun särki sen, Vuosia vieri — mutta Haava on verinen.
Nähnyt olen.
Seisoi Moses Nebon kukkulalla, Kohti kaukomaata katsellen; Onnen, lupauksen ihmemaata Katsoi ikävöiden, kaihoen.
Sydän paloi sinne — mutta jalka Sinne konsaan astua ei saa. Hengittää ei Kaanaan kunnahilla Saa hän Kaanaan ilmaa tenhovaa.
Kaukaa vaan sit' tähystellä saapi, Kun jo kuoloon silmät sumentuu; Elämänsä suuri toivo raukee: Kaanaa kaukana vaan kangastuu. —
Minäkin oon seissyt kukkulalla Unelmaini maata katsellen; Nähnyt olen, kuinka kirkkaudessa Viittaili se riemuun autuuden.