Tuota sitten kuuleskelen, Konsa elon myrskyt käy; Suljen silmän', ett'ei mulle Tyly, kylmä mailma näy.
Täällä ensin ihaelin Suloutta Suomenmaan, Syttyi lempi maani kieleen Ja sen kansaan vakavaan.
Kuva kallis kodistani Syvään piirtyi sieluuni; Lapsuuskoti koivikkoineen Pyhä mulle ijäti!
Korkeaks on puisto tullut, Mont' on siinä vartijaa, Mutta niiden lomistakin' Suru synkkä suikahtaa.
Siksi usein kaihomieliä Koivut kauniit vaikeroi, Siksi vienoon viihdytellen Niiden lauha humu soi.
I.
ISÄNMAA.
Maalleni.
Vain unta uneksuinko Ma sulle, synnyinmaa, Kun luulin: päivä kirkas Jo sulle sarastaa? Kun luulin: huoltes huntu Jo ijäks siirtyi pois, Siunattu rauhan aika Sinulle suotu ois?
Sa pyhään lakiin luotat Ja valaan ruhtinaan Ja uskot: niissä suoja On kansan sekä maan. Jos ihmisvala pettää, On laki arvoton, Ja silloin, maani armas, Sin' olet turvaton!