On taivas yllä Ja meri alla, Välillä ääretön avaruus. Ja ilma soipi Ja laine laulaa Sit' yhtä virttä, mi ain' on uus'!
Alussa ajan Nuo kaksi lempi Niin hellän hellästi toisiaan. Mut sitten kerran Vuos'tuhansiksi Eroitti Luoja ne toisistaan.
Siks' sinilaki Nyt yllä kaartuu Ja merta kaihoen katselee. Siks' meri laaja Se riehuu, raivoo — Tai silokalvona siintelee.
Ja siksi taivas Se pilveen käypi Ja iskee tulta ja kuolemaa. Ja meri ulvoo, Sen aallot pauhaa Ja kohti pilviä tavottaa.
Ne tahtois suistaa Tuon suuren juovan, Mi heitä peikkona vartioi, Ja saada lemmen, Autuuden auvon, Mi heille säihkyen salamoi.
Mut toisinansa, Kun tyynn' on ilta, Niin eron tuskan ne unhoittaa. Ja silloin taivaan Ikuiset tähdet Syvälti merestä tuikahtaa.
Ja mer' on tyyni Ja taivas kuulas Ja pyhä silloin on hiljaisuus. Ja ilma soipi Ja laine laulaa Sit' yhtä virttä, mi ain' on uus'!
Tai taivaan päivyt Kun kirkkautensa Yl' laajan, läikkyvän pinnan luo, Niin sille, sille Mer' säteileepi Ja sille tenhovan hymyn suo.
Ja silloin laineet Ilosta läikkyy Ja laulaa riemuista lauluaan. Vuos'tuhannetkin Näin lempi kestää — Se voima yksin on sillä vaan!
Näin mer' ja taivas Ne toivoo aikaa, Mi heidät ijäksi yhdistää. Ne vartoo, konsa Taas suuri Luoja Suo heille onnea, elämää.