Mutta hanget ne haihtui ja leipää taas Antoi tallattu, nurminen sarka; Salolainen kaskeksi hongan kaas, Visers' rauhassa lintunen arka; Sydän toivoa tohti ja uskaltaa, Kotilies taas leimuta saa!
Taasen kauas yl' autioin seutujen Tutut kellot ne kutsuen kaikui, Suista vaimojen, lasten ja vaivaisten Pyhä virsi se värjyen raikui. Mutta miehet ja sulhot ne nukahtaa Sotahaudoissa suurissa saa. —
Isänmaa, nyt on taivahas valoinen, Sodan, murehen myrsky on laannut. Kotikuusien kuisketta kuunnellen Sun on kansasi suureksi saanut; Se jo varjona hoippui, mut vahv' on taas, Nyt on rauha ja siunaus maass'.
Isänmaa, pyhä, kallihin Suomenmaa, Sull' on tallella tenhoisa taikas. Se käy toivojen eelle ja muistoin taa Kuni taivahan tuulonen raikas. Sukupolvien töistä se kimmeltää, Tietä viitaten välkkyävää.
Vielä kaukana määrä se siintelee, Ja sen peittävi aikojen saiho; Mutta saiho kun suoltuen hälvenee, Myöskin suoltuvi sielusi kaiho. Sinut kansasi rakkaus kerran saa Valoloistohon, syntymämaa!
Isänmaa, isänmaa! sana kultainen, Ijankaikkista tenhoa soiva. Olet lahja sa taaton taivaisen, Pyhä riemumme, toivomme oiva. Sua työmme ja toimemme tarkoittaa, Tulevaisien aikojen maa.
Pyhä laulu.
Suomi kuule, kuule: nyt pyhä laulu Heläjääpi halk' avaruuden laajan, Lennähtää luo Luojan ja kertoo, kuink' oot Armas sa meille.
Pyhän laulun mestari muinen lauloi, Taivainen kun tenhosi hänen mieltään Koskettaen herkkiä, sointuvia Kieliä sielun.
Ja se kertoo suuria muistojamme, Kunnian ja mainehen kulta-aikaa Täynnä kärsimystä ja tuimaa tuskaa, Hurmetta, surmaa.