Kertoo jalon-ylpeät unelmamme, Toiveet, joita sulle me toivotahan, Kuinka kunniaas yhä rauhan työmme Vilpitön tähtää.

Sävelten kun helkkyä Luoja kuulee, Joit' on suuren mestarin laulaa suonut Silloin taivaastaan alas katsoo Hän ja Sinua siunaa.

Siunaa valon lahjoilla ihanasti Kansaa, jok' on maallensa uskollinen; Taivasta myös lempivi se, ken lempii Syntymämaataan.

Suomi kuule, kuule: nyt pyhä laulu Heläjääpi halk' avaruuden laajan Lennähtää luo Luojan ja kertoo, kuink' oot Armas sa meille.

Jerusalemissa.

On koolla korkea raati, Ja rahvas se raivoaa, Se janoo verta ja surmaa — Ja syyttömän kuolemaa. Ja tuomarinistuimella Pilatus on mietteissään, Totuutta etsivi — mutta Se liukuvi käsistään. — Mut hornan henget ne valmistaa Kauneimman helvetin nielun Varalle Kaifaan sielun.

On koolla korkea raati, Se syyttömän tuomitsee. Ja päivä pilvehen piilee Ja luonto se huokailee, Ja köyhä, pienoinen parvi Se seisovi mykkänä, Näin siltä kaikki on viety Tuki, toivo ja elämä. —

Oi auta, Jehovah suuri, Suo toivoa hiukkanen! Näin ethän salline kuolla Sa turvamme ainoisen? Nyt peittää pimeys kansan Kun pyhin on poljettu, Kun vankkaan kalliohautaan On toivomme suljettu.

* * *

On yö. Se köyhä ja pieni parvi Se ompi niin onneton. Ei tohdi se toivoa aamua uutta, Ei luottaen vartoa vastaisuutta — Se on orpo ja puoleton.