Sen nuoret ja kauniit toiveet Ne raukesi tyhjihin. Ne raukasi tuonelan tahmea talina, Ne katkasi kolkko ja kalsea kalma Käsin kylmin ja rautaisin.
Se tahtoi se pieni parvi Myös valona valistaa. Sen aatos kotkana kauas kulki, Totuuden tahtoi se tuoda julki — Tahtoi nousta ja nostattaa.
On yö Niin musta ja synkän synkkä. Pien' parvi se surren käy. Niin raskaasti huokaapi latvoissa myrsky Ja rannoilta vastaapi aaltojen hyrsky, Ja ei loimoa päivän näy.
On yö. — Oi auttaos, Jehovah suuri, Ja voimoa meihin luo. Kas toivomme meiltä nyt vaino se kaasi, Mut vieritä, vieritä haudalta paasi, Ja sun päiväsi paistaa suo!
On yö. — Mi väike ja kirkas loiste Kuin pitkäisen leimahdus! Pois loistava enkeli paaden se siirtää Ja kultainen päivyt se taivasta piirtää, — Surun suistavi siunaus. —
Sa pieni ja ylväs parvi, Ei ain' ole aika yön. Voit toivoa kaunista aamua uutta, Voit luottaen vartoa vastaisuutta Lemmen voimalla sekä työn!
Syysmyrskyssä.
Suvi suuri meilläkin ollut on: Oli riemun rikkaus suotu, Oli onni, tyyni ja talmaton, Oli taivaan valoa juotu, Ja kotkana toivomme kimmeltäin Se kohosi päivään päin.
Ikitalven laidalla maa on tää, Sitä kiehtoo kylmä ja kirsi. Mutta hengen suvelle helkähtää Tämän kansan kaunihin virsi. Sen oppi se kuiskeesta kuusien Ja laulusta laineiden.
Sen se oppi aikoina murheiden, Oppi surun synkkinä öinä. Ja se kasvoi katvessa valollen Ja sen voima tenhosi töinä; Ja polkua kulki se kaitaista, Mut kunnian polkua.