Andersson. Miehellä täytyy olla päättäväisyyttä. Rohkeutta, Andersson! (Avaa kaapin.)
Anto (hiljaa Amandalle). Minua on petkutettu.
Andersson. Ei ketään!
Amanda. Ei ketään!
Anto. Niin, enkö minä sitä sanonut. (Its.) Kyllä minä olen luotu kuin silakka, jos tätä käsitän.
Amanda: No, se oli hyvä, isä. Minua jo niin pelotti.
Andersson. Peloitti… Hyi, lapseni! Se, jolla on puhdas omatunto, ei koskaan pelkää.
Anto. Se oli siis kuitenkin kissa.
Andersson. Niin, siltä se näyttää. Saattepa nähdä, että se ilkiö on hiipinyt makuukamariin. Se on ajettava ulos, muuten en saa ummistaa silmiäni tänä yönä. Sytytäppäs, Anto, toinen kynttilä, niin kyllä minä sen ajan pellolle. (On sillävälin pistänyt saappaan yönutun taskuun.)
Anto. Kyllä, patruuna. (Sytyttää kynttilän, jonka antaa hänelle.)