Anto (kuten ennen.) Se harmaahattunen herra, tiedänmä.
Andersson. Niin… miksikäs ei? Saatatpa olla oikeassa, lapseni. Kaappi on vielä sisustamaton. Siellä voi joku olla. Anto, avaa kaappi.
Anto. Minäkö avaisin… e-en, patruuna. Kaikkea muuta, vaan en sitä. Sitä en minä uskalla tehdä.
Andersson. Pelkuri raukka… Sinähän juuri sanoit, ettei siellä ole ketään.
Anto. Niin… siihen uskallan vaikka patruunan hengen.
Andersson. No, avaa sitten.
Anto. En koskaan, sanoin minä.
Andersson. Niskotteletko sinä, Anto? No hyvä, kyllä minä rankaisen sinua avaamalla sen itse. (Lähenee kaappia.)
Amanda. Ei, älä avaa, isä.
Anto. Niin, älkää avatko, patruuna.