Andersson ja Anto (tulevat oikealta. Anto tunkeutuu ensin sisään, työntäen Anderssonin tieltään).
Anto (katsoen ympärilleen). Hän on poissa.
Andersson. Mikä sinua vaivaa, Anto? Sinä aivan musersit olkapääni ovenpieleen.
Anto. Anteeksi, patruuna… mutta minä vaan tahdoin katsoa, olinko sytyttänyt kynttilän täällä huoneessa, ettei patruuna loukkaisi itseään pimeässä.
Andersson. Tyhmyyttä! Kuulehan, eikö kukaan ole käynyt minua kysymässä tänä iltana?
Anto. Kysymässä… Ee… ei!
Andersson. No, sehän on hyvä.
Anto (erikseen). Mutta jos tuo houkkio tulee taas huomenna ja lörpöttelee, että hän on ollut täällä… (Ääneen.) Niin, sehän on totta… oli eräs herrasmies, joka kysyi patruunaa.
Andersson. Joku kerjäläinen luullakseni…
Anto. Eipä ollutkaan, patruuna. Se oli eräs hieno herra, jolla oli korkea harmaa hattu päässä ja kiiltohansikkaat käsissä.