— Onko se sitten hyvä? sehän on iljettävää! … Sakariias naurahti koko naamansa täydeltä niin että naurun purskahdus tempasi mukaansa myöskin kulmakarvat ja poskiparrat, jotka tästä siirtyivät kauvas sivuille, ja koko kasvoille aina otsaan saakka levisi iso punainen täplä.
— Onko se minun syyni että on kirppuja maailmassa? sanoi hän luonnonomaisella ihmetyksellä: — minäkö ne muka olen keksinyt?
— Ne syntyvät epäsiisteydestä, — keskeytti Oblomov.
— Vaan ei epäsiisteyskään ole minun keksimääni!
— Mutta minä olen kuullut, kuinka sinulla siellä hiiretkin juoksentelevat öisin?
— Eivät hiiretkään ole minun keksintöjäni! Niitä luontokappaleita niinkuin hiiriä, kissoja, ja lutikoita, niitä on paljon joka paikassa.
— Mitenkäs sitten muilla ihmisillä ei ole koita eikä luteita?
Säkariiaksen naama ilmaisi epäluottamusta tai paremmin sanoen levollista vakaumusta siitä ettei asia ollut niin kuin isäntä väitti.
— Minun luonani on viljalti kaikkea lajia juoksevaisia, sanoi hän uppiniskaisesti: — mikä sitä jokaisen lutikan perässä hypätä jaksaa tai jokaiseen seinänrakoon kurkistaa?
Mutta itsekseen hän nähtävästi ajatteli: "olisippa sekin makaamista, jos ei luteita löytyisi!"