— Tunnustatkos rikoksesi? kysyi Ilja Iljitsh.
"Rikokseni" — vai sitä nuottia hän nyt veisaa! ajatteli Sakariias alakuloisena, "ihan pakkaa itkettämään kun hän noin tässä rupeaa kiristämään." — Mitäs te minusta, Ilja Iljitsh, — alotti Sakariias kaikista muikeimmalla äänellään: — enhän minä mitään muuta sanonut kuin että … tuota…
— Ehei, odotappas! — keskeytti Oblomov. — Käsitätkös vähän-vähääkään, mitä olet tehnyt? Pane nyt ensin tämä lasi pöydälle ja vastaa sitten koreasti!
Sakariias ei kuitenkaan osannut mitään vastata, sillä todenteolla hän ei ymmärtänyt mitä oli tehnyt, mutta tämä ei kuitenkaan estänyt häntä kunnioituksella katsahtamasta herraansa; vieläpä painoi hän hiukan päätänsä alaspäin syyllisyytensä merkiksi.
— Älyätkös nyt, kuinka myrkyllinen ihminen sinä olet? ahdisteli
Oblomov.
Sakariias oli yhä vaiti ja räpäytti vain pari kolme kertaa tuntuvasti silmiään.
— Sinä olet pahoittanut sinun herrasi mielen! virkkoi Ilja Iljitsh harvakseen ja katseli tuikeantarkastavasti Sakariiakseen nauttien hänen hämmennyksestään.
Sakariias ei tiennyt miten pelastua tästä tuskallisesta asemasta.
— Niin että etkös olekkin rumasti tehnyt? kysyi Oblomov.
— Rumasti olen tehnyt! änkytti Sakariias kokonaan murtuneena tästä uudesta pistosanasta.