Hän käänsi katseensa milloin oikealle, milloin vasemmalle sekä suoraan eteenpäin etsien pelastusta jostakin ja jälleen vilahtivat hänen silmissään vuoronperään sekä hämähäkinverkot että pyyhkimättömät pölyt ja hänen oman naamansa himmeä heijastus ynnä itse isännän persoona.
"Kunpa maa minut nielaisisi, sillä tämä on sitä vihoviimeistä elämää!" siunaili hän itsekseen, nähdessään että vaikka minne päin tähystikin, ei voinut välttää pateettista näytelmää. Ja hän alkoi räpytellä silmiään niin tiheästi että ei lopulta voinut pidättää kyyneliä herahtamasta näkyviin. Vihoviimein heltyi hän laskettamaan tuttua lauluaan, vaikka se olikin suorasanaista.
— Millä minä olen teidän mieltänne pahoittanut, rakas Ilja Iljitsh? kysyi hän ihan itku kurkussa.
— Milläkö? toisti Oblomov. — Mies! Oletko ikinä ajatellut, mitä merkitsee sanoa: muut?
Hän ei selittänyt vielä pitemmälle, vaan jatkoi yhä tuijottamistaan
Sakariiakseen.
— Täytyykö minun se sinulle siis sanoa? Sakariias käännähtihen kuni karhu ketjuissa ja huoahti huoneen täydeltä.
— Muu — semmoinen kuin sinä sillä ymmärrät — on viheliäisistä viheliäisin, kirottu ja törkeä, sivistymätön ihminen, joka eleksii likaisesti ja köyhästi pahansiivoisessa ullakko-kamarissa ja nukkua retkottaa jollakin maton-rääsyllä ulkona pihalla… Mitäpäs semmoiselle voisi tapahtua elämässä? Ei kerrassa mitään. Kun vain ajaa nahkaansa perunoita ja silliä, niin on hyvä. Hätä kyyditsee sitä nurkasta nurkkaan ja päivät pääksyttäin se pötkii paikasta toiseen. Kyllä semmoisen ihmisen kelpaa muuttaa uuteen asuntoon! Katsohan esimerkiksi tuota Ljegajevia: viivotin vain kainaloon ja pari paitaa nyyttiin nenäliinaan ja niin mies on valmis lähtemään… "Mihinkäs nyt?" kysäset häneltä — "Minä tässä muutan", vastaa hän. Kas sellainen se on "muu"! Vaan olenkos minä sinun mielestäsi tällainen "muu" — häh?
Sakariias muljautti silmiään päin herraansa, muutti jalkaa, vain ei sanonut sanaakaan.
— Mikä on tämä muu? jatkoi Oblomov. — Muu on sellainen ihminen, joka itse puhdistaa saappaansa, itse pukee päällensä, vaikka väliin herranakin pöyhkeilee sellainen, joka valehtelee, sellainen joka ei tiedä mitä on palvella ja passata, joka ei lähetä ketään asialle, vaan laukkaa itse mihin tahtoo. Itse se halotkin uuniin työntelee, pyyhkiipä toisinaan itse pölytkin…
— Saksalaisista on monta sellaista, — tokasi Sakariias jurosti.