— Voi hyvä isä! sanoi Oblomov tuska sydämmessään — taas uusia huolia! Vaan mitä sinä siinä oikein seisot? pane paperit pöydälle. Minä nousen paikalla ja katson sitten läpi, lisäsi hän. — Siis kaikki on valmista peseytymistä varten, sanoit?
— Valmista on.
— No nyt siis…
Ja hän rupesi ähkien kohottautumaan vuoteessansa, noustaksensa.
— Olen unhoittanut kertoa, alkoi Sakariias: — että äskettäin kun te vielä nukuitte, lähetti talonhoitaja sanomaan että meidän välttämättä täytyy tästä muuttaa pois… kuuluvat tarvitsevan huoneustonsa itse.
— Mitäs, sitten? Jos tarvitsevat niin sehän on selvä että muutamme. Mitä sinä siitä minua pommitat? Jo kolmannen kerran sinä puhut siitä minulle.
— Ne kun pommittavat minua myös.
— No sano sinä heille että kyllä me muutamme!
— Hepä sanovat vastaan että jo kuukausi sitten olette te luvanneet muuttaa ettekä yhä vielä muuta — aikovat ilmoittaa siitä poliisille.
— Ilmoittakoot vain! lausui Oblomov pontevasti: — menemme me tästä toki itsestämmekin, jahka ilmat hiukan lämpenevät, viikon kolmisen perästä…