— Katsokaahan nyt tätä, mitäs tämä tietää! sanoi hän: — Joku ihan varmaan kuolee: nenän nipukkaa niin kutisee…
— Herranen aika! sanoi siihen hänen vaimonsa lyöden kämmenensä yhteen; — Mikäs kuoleman tapaus siitä seuraa, jos ainoastaan nipukkaa kutisee? Silloinhan vasta joku kuolee, kun koko nenän vartta kutisee. Voi sinua Ilja Ivanovitsh, kyllä sinä olet semmoinen muistamaton. Jos nyt sillä tavoin satut sanomaan vierasten kuullen tai kylässä, niin aivanhan siitä saa hävetä.
— Mitäs se sitten merkitsee, kun nenän nipukka kutisee? kysyi Ilja
Ivanovitsh hämillään.
— Lasiin kurkistamista, eikä millään muotoa kuolemaa!
— Aina vain sotken! sanoi ukko Oblomov, — mikä ne kaikki muistaa: milloin kutisee nenää syrjästä, milloin nipukasta, milloin silmäkulmista…
— Nenän kutkuaminen syrjästä, keskeytti Pelageja Ivanovna: — merkitsee uutisia; silmäkulmien kutkuaminen kyyneliä; otsan kutkuaminen tervehdystä, oikealta puolen mieshenkilön ja vasemmalta naishenkilön tervehdystä; korvien kutkuaminen tietää sadetta, huulien kutku suutelemista; viiksien kutkuaminen — makeisia; kyynäspään kutku uudessa paikassa makaamista; jalkapohjien kutku matkaa…
— On se tuo Pelageja Ivanovna koko viisas! sanoi Ilja Ivanovitsh: —
Mutta kun voin hinta helpponee, kutiseekos silloin niska, vai mikä…?
Naiset alkoivat nauraa ja kuiskailla toistensa korvaan; muutamat miehistä hymyilivät; näkyi taas valmistuvan kova nauru, mutta samalla hetkellä alkoi huoneessa kuulua sähinää, aivankuin kissa ja koira olisi sattunut vihaisina yhteen. Sähinän sai aikaan seinäkello.
— Kas! Kello on jo yhdeksän! sanoi iloisesti ihmetellen Ilja
Ivanovitsh. — Katsos vain, mitenkä aika kului miltei huomaamatta, —
Hoi Wasjka, Wanjka, Motjka!
Ilmestyi kolme uneliasta olentoa.