Aniharvoin heidän ajanviettonsa häiriytyi jollakin odottamattomalla tapauksella, esimerkiksi sillä että kaikki, niin suuret kuin pienetkin saivat häkää päähänsä.
Muut taudit olivat miltei tuntemattomat paikkakunnalla; väliin kuitenkin sattui että joku loukkasi itsensä pimeässä tai putosi alas tallinyliseltä; saattoi myös sattua että irtonainen lauta katolta putosi jonkun päähän.
Mutta tämmöisiä onnettomuuksia tapahtui harvoin ja niitä vastaan käytettiin yksinomaan tehokkaita, kotoisia apukeinoja: loukattua paikkaa hierottiin, sairaan annettiin juoda siunattua vettä, tai supatettiin hänelle jotain korvaan — ja kaikki parani entiselleen.
Mutta häkää saatiin päähän usein. Silloin kaikki viruivat surkeina vuoteillaan; kuului, vain voihkimista, huokailemista, ken hautoi päätänsä kurkkumehulla, ken pisti karpaloita korviinsa, ken lähti paitasillaan pakkaseen, ken taas kierittelihen tunnottomana lattialla.
Semmoista tapahtui säännöllisesti kerran tai kahdesti kuukaudessa; lämmintä kun ei tahdottu laskea ilmaiseksi ulos savupiipusta, pantiin pellit kiinni, vaikka uunissa kekäleet vielä aikalailla leimahtelivat.
Kerran kuitenkin tällaisten olojen yksitoikkoisuudessa sattui todellakin odottamaton tapaus.
Kun vaikeasti sulavaa ateriaa seuranneen ruokalevon jälkeen kaikki keräytyivät teetä juomaan, tuli äkkiä sisään kaupungista palanut Oblomovilainen talonpoika, joka kauvan kaiveltuaan, sai kuin saikin kaivetuksi poveltaan kirjeen Ilja Ivanovitsh Oblomoville.
Kaikki hämmästyivät! Jopa itse emäntä vähän vaalenikin; silmät kääntyivät kirjettä kohden.
— Mitä ihmettä! Keneltä se on? sanoi vihdoin rouva, kun oli tointunut hämmästyksestään.
Oblomov otti kirjeen ja käänteli epäröivästi sitä hyppysissään, tietämättä mitä sille olisi tehtävä.