— Mutta tässä sanotaan, luki hän vielä, että rouva Genlisin teokset ovat käännetyt venäjänkielelle.
— Niitä kirjoja käännetään vain sitä varten, huomauttaa eräs kuulija, joku pienen maatilan omistaja: — että meiltä aatelisilta saisi rahoja narratuksi.
Vaan Iljusha parka se yhä opiskelee ukko Stolzin johdolla. Heti kun hän herää maanantaina, joutuu hän surun valtaan. Hän kuulee Wasjkan kimeän äänen, kun tämä huutaa portailta:
— Antippa! Pane hevonen valjaisiin: nuori herra on kyydittävä saksalaisen luo.
Sydän vavahtaa hänellä. Hän tulee surullisena äidin luo. Äiti tietää, mistä tuo suru johtuu, ja alkaa lohdutella, salaa itsekkin surren, kun täytyy erota lapsesta koko viikoksi.
Ei tiedetä oikein, millä herkuilla ruokkia häntä sinä päivänä, paistetaan vehnäleipiä ja rinkeliä, annetaan hänelle mukaan suolattua, paistettua ja keitettyä lihaa, piirakoita, kuivia ja märkiä herkkuruokia. Kaikki tämä tapahtui sen tähden että saksalaisen ruuat eivät olleet kovin rasvaisia.
— Eihän siellä nälkäkään lähde, sanoivat Oblomovilaiset: — päivälliseksi annetaan soppaa ja paistia ja perunoita, teepöytään pannaan vain voitaleipää, mutta illalliseksi ei juuri mitään.
Näkipä Ilja Iljitsh unessaan myös iloisia maanantai-päiviä, semmoisia, jolloin äiti, istuen teepöydässä, sanoi hänelle hymyhuulin:
— Tänään et tarvitse lähteä; torstaina on suuri juhla: eihän maksa vaivaa matkustaa edestakaisin kolmea päivää varten.
Taikka saa hän myös tietää että sillä viikolla on jonkun perheen jäsenen nimipäivä: — Nyt ei ole aikaa lukemiseen: nyt ruvetaan pannukakkuja paistamaan.