Kotona oli jo luultu että poika oli ihan iäksi hukkunut; sentähden, kun vanhemmat näkivät hänet ilmi elävänä ja vahingoittumattomana, oli heidän ilonsa sanomaton. Kiitettiin Jumalaa pelastuksesta, jonka jälkeen Iljushaa juotettiin ensin minttu-teellä, sitten seljateellä, ja illalla annettiin vielä vadelma-teetä. Kolme päivää pidettiin poikaa vuoteessa, vaikka hänelle olisi ollut paljoa suuremmaksi hyödyksi, jos olisi päässyt uudestaan lumisotaan…
10.
Heti kun Sakariias kuuli Oblomovin kuorsauksen, hyppäsi hän varovaisesti ja kolistelematta alas pankolta, pujahti varpaisillaan ulos etehiseen, väänsi ulko-oven lukkoon niin että herra jäi sinne säpin taakse ja astua vouhotti tolkussaan portille.
— Päivää, Sakariias Trofimitsh! Kerranpas äijääkin näkee! hälisivät eri äänillä häntä vastaan portilla seisoskelevat ajurit ja lakeijat, akat ja renkipojat.
— Mitenkäs sinä tänne pääsit? Onkos herrasi mennyt ulos kaupungille? tiedusteli talonmies.
— Unta se siellä vetelee, virkkoi Sakariias synkästi.
— Mitenkä se tähän aikaan jo … varhaistahan tämä on vielä … vai sairasko se on? kysäsi ajuri.
— Vie sun pahakin sairas! Humalaan se on itsensä juonut! vastasi Sakariias sellaisella äänellä kuin olisi itsekkin siitä ollut vakuutettu. — Uskotteko mitä? Ypö-yksikseen se kallisti kurkkuunsa puolitoista pullollista madeiraa ja kaksi tuoppia kaljaa ja siitä syystä se nyt siellä makuulleen kellistyi.
— Katos häjyä! röhähti ajuri kateellisesti.
— Vaan mitenkäs se nyt on niin ruvennut ryypiskelemään? kysyi yksi vaimonpuolista.