— Unta te olette nähnyt … jumaliste, unta!
— Vai luulet sinä minun nukkuvan? En minä nuku, kaikki minä kuulen…
Ja kuitenkin hän samalla taas nukahti.
— Hyvä isä nähköön! päivitteli Sakariias epätoivoissaan: — ihan kuin tukki se makaa. Aivan oksettaa katsoa. Hyvät ihmiset, nähkää!… Hyi joutava!
— Ilja Iljitsh! virkkoi hän yht'äkkiä säikähtyneellä äänellä: — nouskaa Jumalan nimessä! Katsokaahan mitä kummaa ympärillänne tapahtuu…
Oblomov kohotti päänsä, katseli hetkisen ympärilleen ja painautui taas takaisin, syvästi huoaten.
— Jätä minut rauhaan! sanoi hän vakavasti. — Kyllähän minä käskin sinun herättää itseni, vaan nyt muutan määräykseni — kuuletko sinä? Herään tässä itsekkin silloin kun mieli tekee.
Joskus oli Sakariias näin hänet jättänytkin sanoen että "nuku ja kuorsaa sitten penteleen nimessä!" Vaan toisella kertaa pani hän jyrkästi vastaan — ja niin hän tälläkin kertaa teki.
— Nouskaa, nouskaa! huusi hän täyttä kurkkua ja retuutti Oblomovia molemmin käsin paidan liepeistä sekä hihasta.
Äkkiarvaamatta hypähti Oblomov silloin jaloilleen ja syöksyi suoraan
Sakariiaksen päälle.