— No ole nyt toki niin ystävällinen äläkä häiritse! pyyteli Oblomov vakavasti, avaten silmänsä.
— Kyllä vain! jos teille nyt tekisin mieliksi, niin jälestäpäin itse olisitte hirveän vihainen etten ole muka herättänyt…
— Herra Jumala tuota ihmistä! huokasi Oblomov: — No anna nyt edes silmänräpäykseksi nukahtaa: Mitäs se yksi minuutti on? Tiedän minä itse määrän…
Ilja Iljitsh vaikeni äkillisen unenpuuskan valtaamana.
— Tiedät sinä hirsiä vedellä! puheli Sakariias varmana siitä ettei herra häntä enää kuullut. — Voi sen nahjusta, miten nukkuu kuin mikähän leppä-pöhkö! Mitä varten sinun piti syntyäkkin tähän luojan maailmaan? Nousetko siitä, sanon minä … — alkoi Sakariias kiljahdella.
— Häh? Mitäh? äännähti Oblomov julmistuneena nostaen päätänsä.
— Että miksette nouse ylös, hyvä herra? vastasi Sakariias pehmeästi.
— En minä sitä kysy, mitenkäs sinä sanoitkaan tässä juuri — häh?
Kuinka sinä sillä tavalla uskallat — häh?
— Millä tavalla?
— Että puhut törkeästi?